Tämä kolumni on julkaistu alu perin Pippuri-lehden numerossa 1–2/2013. Tilaa lehti täältä.

Seurasin taannoin tuhannetta kertaa verkkovääntöä siitä, että myös naiset ovat väkivaltaisia ja myös naiset hakkaavat miehiään, ja etenkin lapsiaan. Että ei voida sanoa, että lähisuhdeväkivallassa olisi kyse naisiin kohdistuvasta väkivallasta, koska naisetkin lyövät. Eikä siksi saa kampanjoida erityisesti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.

Aikani ihmeteltyäni sain pienen oivalluksen ja ymmärsin jotain vaikerruksen taustalla olevasta ongelmasta. Suomessa käsitettä "naisiin kohdistuva väkivalta" käytetään harhaanjohtavan kapeasti. Suomalaisessa keskustelussa naisiin kohdistuva väkivalta pelkistyy naisiin kohdistuvaksi parisuhdeväkivallaksi.

Uskoisin, että tämä johtuu pitkälti feministeistä itsestään, jotka ovat kieltäytyneet puhumasta sukupuolisokeasti perheväkivallasta tai lähi- tai parisuhdeväkivallasta ja puhuneet sen sijaan ylimalkaisesti naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Seurauksena täällä ei tunnuta ymmärtävän, että suomalainen naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on yksi ilmentymä siitä kaikesta, mikä mahtuu naisiin kohdistuvan väkivallan kattokäsitteen alle. Naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on Suomessa naisiin kohdistuvan väkivallan epäilemättä yleisin ilmentymä.

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ovat esimerkiksi tyttösikiöiden abortoinnit. Ei kyse ole mistä tahansa aborteista vaan aborteista, joilla estetään nimenomaan tytön syntyminen.

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ovat happohyökkäykset, joilla naisen kasvot tuhotaan. Ei kyse ole satunnaisista hyökkäyksistä, joiden kohteeksi kelpaa kuka vain, vaan kyse on nimenomaan naisen elämän tuhoamisesta esimerkiksi torjutuksi tulleen mieskosijan toimesta.

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ovat raiskaukset sodankäynnin muotona. Ei kyse ole yleisestä sotatoimesta vaan vihollisen kunnian häpäisystä ja epäonnistumisen alleviivaamisesta nimenomaan naisen, ja siten koko yhteisön "kunnian", tuhoamisella.

Naisiin kohdistuva väkivalta saa lukemattomia muotoja. Se on seksuaalista häirintää ja ahdistelua työpaikalla, baarissa ja kadulla. Se on raiskauksia parisuhteessa, naiskauppaa ja kunniaan liittyvää väkivaltaa. Se on mitä tahansa, millä naista kontrolloidaan ja alistetaan.

Lähes aina naisiin kohdistuva väkivalta on miehen tekemää ja usein sitä pidetään yksityisasiana, johon julkisen vallan ei tarvitse puuttua.

Kyse on omasta ilmiöstään, joka ilmentää kristallinkirkkaasti niitä yhteiskunnallisia rakenteita, joissa naiset ovat alisteisessa asemassa suhteessa miehiin. Jotkut hurjapäät puhuvat jopa patriarkaatista.

Ei varmasti tarvitse vääntää rautalangasta, että myös miehet kohtaavat aivan erityistä, jopa järjestelmällistä väkivaltaa ja juuri siksi, että ovat miehiä. Se väkivalta on baaritappeluita. Se on asevelvollisuus. Se on normi ja paine olla kova jätkä ja rämäpää seikkailija, elää vaarallisesti ja kuolla naisia nuorempana.

Olisikin enemmän kuin toivottavaa, että väkivaltaa lakattaisiin pitämästä irrallisina ja keskenään vertailukelpoisina tekoina. Kuinka paljon hedelmällisempää olisikaan, jos kaikki erottaisivat, miten erilaisista lähtökohdista naisiin ja miehiin kohdistuva väkivalta kumpuaa.

Silloin voisimme kampanjoida täsmäkeinoin sen puolesta, että naiset vapautuisivat naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja toisin keinoin sen puolesta, että miehet vapautuisivat miehiin kohdistuvasta väkivallasta. Voisimme purkaa niitä rakenteita, joiden varassa jotkut katsovat oikeudekseen osoittaa omaa valtaansa toista kohtaan väkivalloin.