Artikkeli on julkaistu alun perin Osuustoiminta-lehden numerossa 5/2013. Tilaa lehti täältä.

Nykyään on muodikasta puhua yritysvastuusta. Ainoa ongelma on vain se, että koskaan ei voi varmuudella tietää, mitä tuolla käsitteellä milloinkin tarkoitetaan. Eikä keskustelun hahmottamista helpota yhtään se, että puheissa vilisee lisäksi monia muitakin kilpailevia käsitteitä. Kuka puhuu yhteiskuntavastuusta ja kuka taas vastuullisesta liiketoiminnasta. Vielä enemmän sekaisin pää menee siinä vaiheessa, kun aletaan puhua integroidusta raportoinnista tai EU:n vaatimasta direktiivimuutoksesta, jonka mukaan yritysten pitää alkaa raportoida vuosikertomuksensa yhteydessä myös niin kutsutusta ei-taloudellisesta tiedosta, joka ulottuu ympäristöasioista aina ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Lisäksi suomalaista vastuullisuuskeskustelua rasittaa historian painolasti. Vanhemman polven suhtautumista leimaa edelleen mielikuva Koijärvellä kettinkeihin itsensä kahlinneista vihreän liikkeen veteraaneista, joista osa tosin istuu nyt eduskunnassa ja joku jopa hallituksessa. Nuoremmalle sukupolvelle vastuullisuus liiketoiminnassa tarkoittaa taas jo ihan jotain muuta. Se mielletään aidosti tulokseen vaikuttavaksi tekijäksi, jota ei voikaan enää olankohautuksella ohittaa.

"Vastuullisuuskeskustelu on siirtymässä aivan uuteen vaiheeseen. Vielä muutamia vuosia sitten tällaiset aloitteet olisi johtajien hirviporukoissa leimattu helposti 'puunhalaajien puuhasteluiksi'."

EU julkaisi edellä mainitun direktiiviehdotuksensa huhtikuussa. Neljännen ja seitsemännen tilinpäätösdirektiivin muuttamista koskeva ehdotus on jatkoa EU:n lokakuussa 2011 julkaisemalle strategialle yritysten yhteiskuntavastuusta. Suomen kieleen kankeasti istuvalla ilmauksella "ei-taloudellinen tieto" tarkoitetaan esimerkiksi sitä, kuinka yritys ottaa toiminnassaan huomioon ympäristökysymykset, miten se suhtautuu henkilöstöönsä tai millä tavoin yritys huomioi vaikkapa korruption vastustamisen. Käytännössä EU:n ehdottama raportointi tapahtuisi siten, että jokaisen yli 500 henkilöä työllistävän ja liikevaihdoltaan yli 40 miljoonan euron suuruisen eurooppalaisen yrityksen on oltava muutaman vuoden sisällä valmis julkaisemaan vuosikertomuksensa yhteydessä raportti, jossa se kertoo siis muustakin kuin pelkistä kovista talousluvuistaan. Suomessa direktiiviehdotus koskee arviolta 290 yritystä. Direktiiviehdotus on parhaillaan jäsenmaiden käsittelyssä. Arviot sen voimaantulosta vaihtelevat vuosien 2015 ja 2017 välillä.

Vastuullisuuskeskustelu on siis siirtymässä aivan uuteen vaiheeseen. Tätä todistaa EU:n direktiiviehdotuksen ohella laaja kansainvälinen aloite integroidusta eli yhdistetystä raportoinnista, jota ajaa vuonna 2010 perustettu International Integrated Reporting Council (IIRC). Siihen kuuluu edustajia kaikkiaan 25 maasta. Raportointimallin pilotointiin on osallistunut yrityksiä Coca-Colasta Volvoon ja rahoituslaitoksia Deutsche Bankista Skandinaviska Enskilda Bankeniin. Monikansallisen projektin tavoitteena on kehittää yrityksille raportointimalli, joka auttaisi kuluttajia ja sijoittajia muodostamaan yrityksistä nykyistä paremman kokonaiskuvan. Toisin sanoen kokonaiskuvan siitä, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat yrityksen niin kutsuttuun arvonmuodostukseen. IIRC:n ajama hanke muuttui tänä vuonna huomattavasti uskottavammaksi, kun IIRC solmi yhteistyösopimuksen integroidun raportoinnin kehittämisestä tilintarkastusyritysten kansainvälisen yhteistyöjärjestö International Accounting Standards Boardin (IASB) kanssa. Eli saman järjestön, joka ajoi läpi nykyisin käytössä olevan IFRS-kirjanpitostandardin. Vielä muutamia vuosia sitten tällaiset aloitteet olisi johtajien hirviporukoissa leimattu helposti "puunhalaajien puuhasteluiksi". Nykyisillä yritysjohtajilla ei moiseen ole enää varaa, vaikka edellä esitellyt raportointiehdotukset eivät vielä hetkessä toteudukaan.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori, vapaa toimittaja ja tutkija, joka toimii myös tutkimus- ja rating -yhtiö EarthRate Oy:n hallituksen puheenjohtajana.