Tämä juttu on ilmestynyt alun perin Ihmisiä muuttoliikkeessä -sivustolla.

Suomen sisällissota merkitsee pakolaisena maahan saapuneelle Abdi Bahdoonille ratkaisun paikkaa. Alun perin Etelä-Suomen joukoissa taistellut somalialaistaustainen kersantti päättää loikata itsenäiseksi julistautuneen Pohjois-Suomen puolelle. Etelän vieraantuneen cityelämän sijaan Abdi tuntee vetoa saamelaiseen elämänmenoon. Kun hän sodan jälkeen hiihtää yksin Lapin erämaahan ja nauttii suurella mielihalulla kuksallisen pannukahvia Ylemmän Kiertämäjärven autiotuvassa, kotoutumisen voi katsoa saavuttaneen toivotun päätepisteensä.

"Etelän vieraantuneen cityelämän sijaan Abdi tuntee vetoa saamelaiseen elämänmenoon."

Tällainen juonikuvio on totta vain kaunokirjallisuudessa, nimittäin Mikko-Pekka Heikkisen vuonna 2012 julkaistussa romaanissa Terveiset Kutturasta.

Lapin lumoama Abdi ei suinkaan ole ensimmäinen maahanmuuttajataustainen henkilöhahmo suomalaisessa kirjallisuudessa. Maahanmuuttajat alkavat oikeastaan olla jo kirjallisuuden vakiokalustoa. Voisiko nyky-Suomea edes kuvata uskottavasti ilman heitä?

Tuoreeltaan 1990-luvun alussa lisääntynyttä maahanmuuttajien joukkoa kuvasi Arto Salminen vuonna 1995 ilmestyneessä romaanissaan Turvapaikka. Pakolaiskeskukseen sijoittuva kertomus on paitsi tarkkanäköinen ajankuva myös syvällinen analyysi pakolaisten aiheuttamista reaktioista Suomessa.

Romaanit eivät vain heijasta peilin lailla todellisuutta, vaan niiden suhde lukijoiden elämään on paljon monimutkaisempi. Joskus on niinkin, että todellisuus heijastaa kirjallisuutta; suomalaisille tuttu esimerkki on Väinö Linnan Pohjantähti-trilogian vaikutus historiatulkintoihin.

Asian voisi muotoilla niin, että kirjallisuus kehystää yhteiskunnallista keskustelua. Anja Snellmanin Parvekejumalissa (2010) ja Jari Tervon Laylassa (2011) päähenkilöinä on musliminaisia ja -tyttöjä. Ilmestyessään teokset nostivat esiin koko joukon ongelmia, mutta kokonaan toinen kysymys on, missä määrin ne lisäsivät ymmärrystä maahanmuuttajia kohtaan, missä määrin taas vahvistivat ennakkoluuloja.

Siksi on harmillista, että Johanna Holmströmin niin ikään muslimitytöistä kertova Asfaltsänglar (2013, suomeksi nimellä Itämaa) on saanut huomattavasti vähemmän huomiota. Se onnistuu siinä, missä sekä Snellmanilla että Tervolla on vaikeuksia, nimittäin henkilöhahmojen kuvaamisessa ensisijaisesti yksilöinä ja vasta toissijaisesti kulttuurinsa edustajina. Jos romaani ymmärretään tutkimusvälineeksi, kuten Antti Tuuri on ehdottanut, on selvää, että Holmström saa tutkimusaiheestaan irti paljon enemmän kuin kokeneemmat kollegansa.

Kirjoitusajankohdan todellisuuden lisäksi kirjallisuuteen vaikuttavat myös kirjallisuuden omat traditiot. Henkilöhahmot eivät synny tyhjästä. Nykykirjallisuuden maahanmuuttajillakin on monenlaisia edeltäjiä. Sellaisiksi voi tulkita 1800-luvun lopun kirjallisuudessa esiintyneet etnisten vähemmistöjen edustajat.

Ajatellaanpa vaikka Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä (1873) pilkan kohteena olevaa Rajamäen rykmenttiä, nykykielellä romaniperhettä. Suhtautuminen heihin kertoo nykylukijalle ainakin sen, että kiertävän romaniperheen rinnalla jopa lukutaidottomat Jukolan veljekset olivat kelvollisia yhteisön jäseniä.

Suomalaisen kirjallisuuden vaikuttavin romanihahmo ei kuitenkaan löydy romaanista vaan näytelmästä, Minna Canthin Työmiehen vaimosta (1885). Tanssivan ja epämiellyttäviä totuuksia laukovan Homsantuun hahmo kierrättää monia kirjallisuuden romaninaisiin liitettyjä kliseitä, mutta toisaalta juuri hänen kauttaan esitetään näytelmän terävin yhteiskuntakritiikki: tasa-arvon puute avioliitossa johtui perimmiltään lainsäädäntöön sisältyneistä ongelmista, eikä ainoastaan miesten juoppoudesta.

Suomessa kirjallisuutta on perinteisesti luettu kansakunnan kuvauksena, ja siinä etnisten vähemmistöjen edustajilla on ollut kenties pieni mutta yhtä kaikki tärkeä rooli eräänlaisina rajavartijoina. Sen lisäksi, että vähemmistöjä edustavat hahmot ovat tarjonneet valtakulttuurille itsetutkiskelua helpottavan kontrastin, kuvaukset ovat paljastaneet yhteiskunnassa vaikuttavia valtahierarkioita.