Artikkeli on julkaistu aiemmin Ulkopolitiikka-lehden numerossa 3/2013. Tilaa lehti täältä.

Niin sanotut romahtaneet valtiot ovat yksi amerikkalaisen kansainvälisen politiikan tutkimuksen keskeisistä alueista. Termillä ei ole yhtenäistä, sovittua merkitystä tai mittaria, mutta käsite on vahvasti sidottu länsimaisen, demokraattisesti hallitun oikeusvaltion aatteeseen. Sen perusarvopohja rakentuu siis länsimaisen kansainvälisen järjestelmän perustavanlaatuisille tavoitteille, rauhalle, kehitykselle ja kasvulle.

Romahtaneiden valtioiden tutkimus ja tukeminen ovat jo vuosia olleet myös tämän järjestelmän suurvallan eli Yhdysvaltojen virallisen turvallisuuspolitiikan ydintä. Yhdysvaltojen oma poliittinen kriisi ei täytä kaikkia epäonnistuneen valtion tuntomerkkejä, mutta kriisi murtaa jälleen yhden palasen niiden arvojen legitimiteetistä, joille Yhdysvallat on rakentanut länsimaista kansainvälistä järjestystä.

"Yhdysvaltojen kansainvälisen ylivallan takana on ollut raaka tuhovoima, mutta myös maailmantaloudellinen järjestelmä, jonka pelisääntöjen ja tavoitteiden luomisessa maalla on ollut sormensa pelissä."

Kylmän sodan päättymisen jälkeen Yhdysvallat on pitkälti määrännyt länsimaisen kansainvälisen turvallisuus-, kehitys ja talouspolitiikan tahdin. Moni kansainvälinen instituutio on rakennettu Yhdysvalloissa vallitsevien standardien, sääntöjen ja periaatteiden varaan. Kansainvälisten suhteiden termein Yhdysvallat on ollut kansainvälisen järjestelmän hegemoni.

Yhdysvaltojen kansainvälisen ylivallan takana on ollut raaka tuhovoima, mutta myös maailmantaloudellinen järjestelmä, jonka pelisääntöjen ja tavoitteiden luomisessa maalla on ollut sormensa pelissä. Muut länsimaiset valtiot ovat jakaneet Yhdysvaltojen ajamat perusarvot ja näin tehneet kansainvälisestä hallintojärjestelmästä hyväksytyn eli legitiimin. Tämä hallintojärjestelmä puolestaan on luonut uuden totuuden kansainvälisten suhteiden tieteenalalle: demokraattiset valtiot eivät sodi keskenään.

Yhdysvaltojen johtama länsimainen maailmanjärjestys on onnistunut yhdessä perimmäisessä päämäärässään eli länsimaiden välisen rauhan ylläpitämisessä. Järjestelmän muut perusarvot, vapaus ja markkinatalouden kasvu, ovat sen sijaan ajautuneet viime aikoina kriisistä toiseen.

Vapaus on yksi Yhdysvaltain keskeisimmistä arvoista, ja siihen sisältyy erottamattomasti lupaus kasvusta. Valtiontaloudet kuitenkin kasvavat nyt ennemmin idässä kuin lännessä. Siksi ikuisen kasvun ja saavutetun aseman säilyttämisen mahdollisuus vallitsevassa järjestelmässä on muuttunut kyseenalaiseksi niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Tämä on paljastanut materiaalisen kasvun takana ammottavan arvotyhjiön, kun kasvun tilalle ei ole vielä muodostunut seuraavaa, yhtä laajasti hyväksyttyä arvoa.

Minkä tahansa kansainvälisen järjestelmän legitimiteetti perustuu sen ajamien perusarvojen hyväksymiseen mielekkäinä. Järjestelmä toimii niin kauan kuin sen katsotaan olevan yhteiskunnallisesti hyväksytty. Kun perusarvoihin sidotut lupaukset eivät vastaa ulkopuolisen maailman todellisuutta, kansanvälinen järjestelmä altistuu epävakaudelle.

"Järjestelmä toimii niin kauan kuin sen katsotaan olevan yhteiskunnallisesti hyväksytty. "

Yhdysvaltojen valtionhallinnon sulkemisessa on yhtymäkohtia romahtaneiden valtioiden tilanteeseen. Tämä ei ole jäänyt huomiotta amerikkalaisilta kansainvälisen politiikan tutkijoilta. Yhdysvaltalainen kansalaisjärjestö Fund For Peace, joka julkistaa vuosittain yhdessä Foreign Policy -lehden kanssa epäonnistuneiden valtioiden indeksin, on jo omilla nettisivuillaan kiirehtinyt ottamaan kantaa Yhdysvaltojen kriisiin.

Kansalaisjärjestön keskeinen viesti on, että valtio on paljon enemmän kuin pelkkä valtionhallinto. Siksi Yhdysvallat vahvana oikeusvaltiona on kykeneväinen mukautumaan paineen edessä ilman, että kriisi johtaa väkivaltaisuuksiin, kuten vääjäämättä kävisi vastaavassa tilanteessa romahtamisriskin alla olevissa valtioissa.

Vaikka Yhdysvallat varmasti selviää kriisistään ilman sen suurempaa sisäistä sekasortoa ja romahdusta, on kriisi jälleen yksi merkki vallitsevien perusarvojen ja niihin sisältyvien lupausten kestämättömyydestä.

Lisäksi kriisi osoittaa, että kansainvälistä vakautta mittaavat muuttujat, kuten romahtaneiden valtioiden indeksointi, ovat riittämättömiä työvälineitä uudessa maailmanpoliittisessa tilanteessa.

Kirjoittaja tekee väitöskirjaa eri kansainvälisissä järjestelmissä vallinneista arvoista ja niiden luomista kehitysodotuksista Euroopan yliopistoinstituutissa Firenzessä.