Artikkeli on julkaistu alun perin lausti.comissa sekä Ylen Ykkösaamun sivuilla.

Yle-uutisten Tampereen kirjeenvaihtaja haastatteli itsenäisyyspäivänä illansuussa mielenosoittajaa, joka sanoi olevansa anarkisti ja vastustavansa hierarkkista yhteiskuntaa. Saman asian totesi myös sisäministeriön korkea virkailija TV-haastattelussaan. Hän yhdisti Tampereen tapahtumat "sellaiseen anarkistiseen toimintaan", jossa "ajatuksena on vastustaa nimenomaan kapitalismia, omistamista ja suurpääomaa".

"Ehkä jonkinlainen kaikkia anarkisteja yhdistävä ominaisuus on usko ihmisen perimmäiseen hyvyyteen, kunhan hänen vapauttaan kahlitsevat rajoitukset, valtio ja kapitalismi niistä vaarallisimpina, lakkautetaan."

Suomen sisäisestä turvallisuudesta vastaava viranomainen on tässä asiassa selvästi eri mieltä kuin pääministeri Jyrki Katainen. Radio Suomen haastattelutunnilla sunnuntaina Katainen kiisti, että mellakoitsijoilla olisi ollut mitään poliittista viestiä.

Mielenkiintoista kyllä, myös paikalle sattuneet ulkoilijat näyttivät tapahtumia seuranneiden reporttereiden mukaan olevan eri mieltä pääministerin kanssa. Helsingin Sanomien toimittajan haastattelemat ihmiset "kertoivat ylilyöntejä lukuun ottamatta ymmärtävänsä mielenosoittajiakin. Tuloerot kasvavat ja hyvinvointiyhteiskunta murenee, he muistuttivat lapset kainalossaan." Haastateltuja oli tosin vain viisi, mutta jutustelu heidän kanssaan käytiin mellakka-aidan ryskyessä taustalla.

Jos pääministerin tavoin sanoo, ettei mielenosoittajilla ollut mitään poliittista viestiä, käsitys on helppo kumota. Internetistä voi itse kukin lukea järjestäjien tiedotteen ja muodostaa näin oman mielipiteensä heidän sanomastaan. Ajattelipa siitä mitä tahansa, sanoman yhteiskunnallisuutta ei käy kiistäminen.

Itsenäisyyspäivän vastaanotto järjestettiin tänä vuonna aikaisempaa kansanomaisemmissa puitteissa remonttisyistä, mutta kutsuttujen joukossa ei myöskään ollut niin paljon rikkaiden eli talouselämän huipun edustajia kuin aikaisemmin, vaan runsaasti aivan tavallisia kansalaisia, joita harva TV:n katsoja pystyi tunnistamaan. Ehkä presidentin kansliassa aistitaan, että nykymeno on johtamassa yhteiskunnallisten ristiriitojen syvenemiseen, ja että niitä ei siitä syystä tule ainakaan symbolisesti kärjistää.

Marssiessaan Tampereella mielenosoittajat toistivat sanaa 'luokkasota'. Kuulostaa jyrkältä, mutta tosiasiassa luokkasotaa tai — hieman lievemmin ilmaistuna — yhteiskunnallista taistelua ovat maailmanlaajuisesti ja varsin aggressiivisesti käyneet viime vuosina nimenomaan rikkaat köyhiä ja koko ihmiskunnan enemmistöä vastaan. Taantuma ja lama ovat seurausta pääoman omistajien haluttomuudesta investoida, ja hallitukset pyrkivät budjettileikkauksilla ja muilla päätöksillään houkuttelemaan rikkaita sijoittamaan rahansa tuotannolliseen toimintaan.

Kun vuosi, pari sitten mielenosoittajat New Yorkissa valtasivat puiston lähellä Wall Streetin pörssiä, he sanoivat edustavansa 99 prosenttia ihmiskunnasta, josta yksi prosentti kuuluu pohjattoman ahneisiin super- tai hyper-rikkaisiin. Kriittinen mieliala näyttää leviävän kautta maailman. Myös arabikevään kansannousujen sytykkeenä oli uusliberalistiseksi kutsuttu talouspolitiikka, sama syy kuin Välimeren pohjoisrannalla Kreikassa ja Espanjassa. Näiden yhteiskunnallisten liikkeiden marginaalissa myös anarkismi on saanut uusia kannattajia.

Anarkismi-nimikkeen alle on aina mahtunut mitä erilaisimpia yhteiskunnallisia ja eettisiä ihanteita, joten anarkismin arvioiminen ei myöskään ole yksinkertaista. Ehkä jonkinlainen kaikkia anarkisteja yhdistävä ominaisuus on usko ihmisen perimmäiseen hyvyyteen, kunhan hänen vapauttaan kahlitsevat rajoitukset, valtio ja kapitalismi niistä vaarallisimpina, lakkautetaan. Luottamus ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen on tietenkin pelkkä usko. Ei ole olemassa mitään tiedettä, joka voisi sen todistaa tai kumota. Ihmiskunnan lyhyestä historiasta löytyy runsaasti todisteita puolesta ja vastaan.

Näiden yleisten ajatusten sisään sitten mahtuukin monen sortin anarkisteja ehdottomista pasifisteista niihin, joiden mielestä vallitseva järjestelmä voidaan kumota vain väkivallalla. Tähän ääripäähän saattaa myös pesiytyä puolirikollisia aineksia. Jotkut anarkistit ihailevat Leo Tolstoin tavoin yksinkertaista maalaiselämää, toisten mielestä vain teollinen sivilisaatio voi muodostaa perustan vapaudenhenkiselle yhteiskunnalle.

Useimmat anarkistit ovat samalla myös jonkin sortin sosialisteja. Anarkistien joukkoon näyttää kuitenkin kuuluvan jopa niitä, jotka uskovat taaksepäin katsovaan utopiaan ja haluaisivat ihmiskunnan palaavan metsästäjä-keräilijöiden aikaiseen maailmaan.

Monet kirjailijat ja ajattelijat ovat olleet jossakin määrin anarkisteja tai ainakin suhtautuneet sympaattisesti joihinkin anarkismin piirteisiin. Franz Kafka ja George Orwell tunnetaan kirjailijoina, jotka maalasivat teoksissaan kauhukuvia yksilön murskaavasta totalitaarisesta vallasta, siitä, mitä anarkistit yleensä eniten vastustavat. Molempien kirjoittamista sävytti anarkistis-vaikutteinen elämänkäsitys, jota Orwellilla muokkasivat hänen kokemuksensa sisällissodan aikaisessa Espanjassa.

Anarkismilla ei luonteensa mukaisesti ole ollut koskaan suurta kannatusta akateemisten intellektuellien piirissä. Tunnettuja poikkeuksia ovat Bertrand Russell ja Noam Chomsky, joiden yhteiskunnallisiin kannanottoihin liittyy hyvin epädogmaattinen vapaudenhenkisen sosialismin ihanne. Heidän tieteellisellä työllään filosofian, logiikan, matematiikan ja kielitieteen alalla ei kuitenkaan ole, eikä voikaan olla, mitään suoraa yhteyttä yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Oman käsitykseni mukaan anarkismin klassikoiden suurin heikkous on häilyvä ja hieman epämääräinen suhtautuminen demokraattiseen päätöksentekoon heidän tavoittelemassaan vapaudenhenkisessä ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. Vaikka luokaton ja vapaa yhteiskunta joskus syntyisikin, ei elämä sellaisessa maailmassa olisi ristiriidatonta. Ihmisillä olisi toisistaan poikkeavia mielipiteitä siitä, kuinka asiat pitäisi hoitaa, ja käsitykset olisi joko sovitettava yhteen tai niistä olisi demokraattisesti äänestettävä.

Ristiriidattomia yhteiskuntia on olemassa. Niitä kutsutaan mehiläispesiksi tai muurahaiskeoiksi, eikä niissä tiettävästi äänestetä, vaikka niiden asukit viestivätkin keskenään. Sosiaalisista hyönteisistä poiketen homo sapiens on paitsi yhteiskunnallinen myös yksilöllinen eläin. Ristiriidattomia ihmisyhteisöjä on kyllä yritetty pystyttää, muun muassa Pohjois-Koreaan. Tulokset tiedämme.