Andien alkuperäiskansat haastavat vakiintuneita kehitysmalleja

Bolivian ja Ecuadorin valtiopolitiikkatasolle nostettu "hyvä elämä"-filosofia tarjoaa vallitsevalle talouskasvuun ja modernisaatioon perustuvalle kehitysajattelulle paikallisuutta korostavan vaihtoehdon, totesivat Siemenpuu-säätiön viime viikolla järjestämässä seminaarissa puhuneet kehitysasiantuntijat.

Alkuperäiskansojen liikkeiden kehittelemä Vivir bien tai buen vivir -ajattelu on andien kansanperinteistä ammentava ajattelumalli, jossa on keskeistä pyrkimys kestävään tasapainoon ympäristön ja yhteisön kanssa.

Toisin kuin perinteisessä kehitysajattelussa, jossa on tarkkaan määritelty kehitystavoitteeksi esimerkiksi koulutustason nostaminen tai äitikuolleisuuden vähentäminen, vivir bienillä ei ole lopullista tavoitetta, vaan kyse on pikemminkin jatkuvasta prosessista ja vuoropuhelusta, bolivialaisten alkuperäiskansojen näkemyksiä hyvästä elämästä kartoittanut Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin tutkija Tiina Saaresranta sanoo.

Aatteen poliittinen painoarvo lisääntyi vuonna 2006, kun Bolivian presidentiksi noussut Evo Morales ryhtyi viemään kansallisiin ohjelmiin vivir bienin mukaisia periaatteita, kuten yhteisöllisyyttä, syklistä maailmankuvaa ja vastavuoroisuutta, Helsingin yliopiston politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen tutkija Eija Ranta sanoo.

"Ajatus siinä oli se, että lähdetään liikkeelle vihdoin viimein alkuperäiskansojen positiivisista piirteistä, eikä aina siitä puutteiden ja ongelmien käsittelystä, niin kuin on tehty", hän sanoo.

Vaikka vivir bieniä tavoitteleva politiikka ei ole ollut Boliviassa ongelmatonta tai ristiriidatonta, maan alkuperäiskansat ovat onnistuneet aatteen saaman vastakaiun kautta ajamaan useita poliittisia ja taloudellisia oikeuksiaan, Ranta sanoo. Käytännön esimerkkeinä hän mainitsee autonomian, omakielisten julkisten palvelujen ja edustuksellisen vallan lisäämisen. Sittemmin vivir bien on poistunut Bolivian poliittisista ohjelmista.

Hyvää elämää Suomen kehityspolitiikkaan?

Saaresrannan mukaan vivir bien voitaisiin hyvin yhdistää osaksi Suomen ihmisoikeusperustaista kehityspolitiikkaa, jos ihmisoikeudet nähtäisiin lakikirjamerkitystä laajempana käsitteenä. Näkökulmien yhdistäminen auttaisi kehitystoimijoita hahmottamaan hanketyön kokonaisvaltaisemmin, hän toteaa.

"Esimerkiksi se, että lapsi pääsee kouluun, voi olla alkuperäiskansakontekstissa aika katastrofinen tilanne, koska se tarkoittaa sitä, että pitää jättää taakse oma perhe, elinkeino, kieli ja kulttuuri. Mahdollisuus koulunkäyntiin pitäisi tarjota sellaisilla ehdoilla, että otetaan huomioon kaikki elämän osa-alueet, niiden parantaminen ja säilyttäminen", hän sanoo.

Ranta katsoo pitävänsä vivirin bienin tärkeimpänä viestinä suomalaiselle kehityspolitiikalle sitä, että maailman ongelmiin ei ole olemassa yleispäteviä ratkaisuja. Hän näkeekin ajattelumallin potentiaalin juuri paikallisista lähtökohdista nousevien ja niitä kunnioittavien, demokraattisten vaihtoehtojen luomisessa.

"Ihmiset elävät hyvin erilaisissa kulttuurisissa järjestelmissä. Hyvän elämän käsite lähtee alkuperäiskansojen paikallisista todellisuuksista tietyissä paikoissa eli se on paikallinen vaihtoehto sille ajatukselle, että on olemassa universaaleja kehitysreseptejä, joita voi toteuttaa eri maissa esimerkiksi köyhyydenvähentämispolitiikan nimissä Ugandassa, Tansaniassa, Boliviassa, Nicaraguassa samalla tavalla", Ranta sanoo.