Tämä teksti on julkaistu alun perin Amnestyn blogissa. Lue lisää täältä.

Sukupuoltaan korjaavien ihmisten kohtaamat ongelmat ovat näkymättömiä suurelle osalle yhteiskuntaa. Sukupuolen juridisen vahvistamisen tärkeyttä voi olla vaikea ymmärtää, jos ei itse jatkuvasti joudu selittämään ja puolustamaan omaa sukupuoli-identiteettiään.

Niinkin yksinkertaiset asiat kuin postipaketin hakeminen, bussilla matkustaminen tai lentolippujen varaaminen ovat hankalia, jos ihmisen sukupuolta ei ole juridisesti vahvistettu, eli jos henkilöllisyystodistuksen sukupuolimerkintä ei vastaa omaa sukupuoli-identiteettiä. Arkisten asioiden hoitamisesta, työ- ja opiskelupaikkojen hakemisesta tai julkisten palveluiden käyttämisestä tulee vaikeaa ja jopa mahdotonta, kun joutuu jatkuvasti pelkäämään toisten ihmisten reaktioita.

Victoria, Irlannissa asuva transnainen kuvasi tilannetta Amnestylle näin: "Sukupuolen juridinen vahvistaminen on tärkeää siksi, ettei minun ei tarvitsisi jatkuvasti taistella oikeuksistani esimerkiksi sosiaalihuoltoon. Haluan, että minut tunnustetaan sinä henkilönä, joka olen. On naurettavaa, että valtio ei tunnusta minua omana itsenäni."

Cis-sukupuoliset ihmiset, eli ihmiset jotka kokevat heille syntymässä määritellyn sukupuolen omakseen, joutuvat harvemmin selittämään ja puolustamaan sukupuoli-identiteettiään. Sukupuoltaan korjaaville ihmisille tämä on kuitenkin arkipäivää.

Tamperelainen Juudas Kannisto kertoi Amnestylle: "Koen loukkaavana, että virallisissa dokumenteissa ja rekistereissä on väärä merkintä sukupuolestani. Sen takia joudun jatkuvasti varautumaan kaikenlaisiin kysymyksiin."

Oikeudellinen ja lääketieteellinen prosessi erotettava toisistaan

Sukupuolen juridisella vahvistamisella tarkoitetaan henkilötodistuksen sukupuolimerkinnän muuttamista henkilön sukupuoli-identiteettiä vastaavaksi. Kyse on siis puhtaasti hallinnollisesta asiasta: henkilötunnuksen loppuosan muuttamisesta. Siitä, millä ehdoin sukupuolen voi juridisesti vahvistaa säädetään yleensä erillisessä laissa. Suomessa niin kutsuttu translaki tuli voimaan vuonna 2003.

Sukupuolen korjaamisella tarkoitetaan puolestaan yleensä lääketieteellisiä hoitoja, joilla transihminen voi korjata kehoaan vastaamaan omaa sukupuoltaan. Sukupuolenkorjaushoitojen tarkoituksena on hoitaa sukupuoliristiriitaa, eli sitä ettei ihmisen tunne omasta sukupuolesta vastaa hänen kehoaan.

Suomessa sekä useissa muissa Euroopan maissa nämä kaksi prosessia, eli sukupuolen juridisen vahvistamisen oikeudellinen prosessi ja sukupuolen korjaamisen lääketieteellinen prosessi, on liitetty kiinni toisiinsa.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että saadakseen sukupuolensa juridisesti vahvistettua transihmiset pakotetaan suostumaan laajoihin psykologisiin tutkimuksiin ja saamaan mielenterveysdiagnoosi. Käytäntö vahvistaa transihmisiin liittyviä vääriä käsityksiä – transihmisyys ei ole mielenterveyden ongelma, vaan täysin luonnollinen tapa kokea sukupuolta. Juridisen sukupuolen vahvistamista hakevat ihmiset pakotetaan myös täysin tarpeettomiin ja ihmisarvoa loukkaaviin lääketieteellisiin toimenpiteisiin. Esimerkiksi Suomen translain mukaan henkilön on osoitettava olevansa lisääntymiskyvytön, mikäli hän haluaa saada sukupuolensa juridisesti vahvistettua.

Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä on räikeä hyökkäys transihmisen vanhemmuutta vastaan ja pakottaa valitsemaan kahdesta ihmisoikeudesta vain toisen: joko oikeuden keholliseen koskemattomuuteen ja terveyteen tai sukupuolen juridisen vahvistamisen, eli oikeuden tulla tunnustetuksi lain edessä. Lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistamista laista onkin vaatinut muun muassa YK:n kidutuksen vastainen erityisraportoija.

Norjalainen transmies Luca kertoi Amnestylle: "Voin periaatteessa saada sukupuoleni juridisesti vahvistetuksi, jos suostun sterilisaatioon. Tämä on minulle se ongelma – tuntuu, että minulta riistetään oikeus sukupuoleni juridiseen vahvistamiseen vain, koska haluan jotakin toista oikeuttani kunnioitettavan."

Lainsäädäntöjä uudistetaan – jääkö Suomi taas viimeiseksi?

Sukupuolen juridista vahvistamista koskevia lakeja uudistetaan parhaillaan eri puolilla Eurooppaa.

Lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta on luovuttu esimerkiksi Ruotsissa, Espanjassa, Portugalissa ja Hollannissa. Suomen translain vaatimus henkilön naimattomuudesta – eli siitä, että ihminen suostuu muuttamaan avioliittonsa rekisteröidyksi parisuhteeksi – on myös länsieurooppalaisittain harvinainen. Edes Saksassa, jossa ei Suomen tapaan vielä ole tasa-arvoista avioliittolakia, ei edellytetä sukupuoltaan korjaavia ihmisiä enää eroamaan puolisoistaan.

Ihmisoikeuksien näkökulmasta parhain laki on tällä hetkellä Argentiinassa, jossa sukupuolen juridinen vahvistaminen pohjaa itsemääräämisoikeuteen, eli henkilöön omaan ilmoitukseen.

Amnestyn mielestä translakia onkin muutettava niin, että oikeudellinen ja lääketieteellinen prosessi erotetaan toisistaan. Sukupuolen juridiselle vahvistamiselle ei myöskään saa asettaa mitään muita ihmisoikeuksia loukkaavia ehtoja, vaan sen pitää perustua ihmisen itsemääräämisoikeuteen, eli omaan ilmoitukseen.

Suomessa translain uudistus käynnistyi viime syksynä, kun peruspalveluministeri Susanna Huovinen asetti työryhmän valmistelemaan uutta lakia. Amnesty on tavannut sekä ministeri Huovisen että työryhmän puheenjohtajat. Olemme erittäin iloisia siitä, että asiaan hyvin perehtynyt ministeri on sitoutunut uudistamaan translain ihmisoikeuksia kunnioittaen.

Lakiuudistusta valmistelevan työryhmän työskentely on kuitenkin resurssipulan takia keskeytetty kevääksi 2014. Työryhmän työskentelyyn osallistuvat ihmisoikeusjärjestöt Seta ja Trasek ovatkin olleet huolissaan, ettei translain uudistusta ehditä saada aikaan enää tällä hallituskaudella.

Aikaa kuitenkin vielä on, sillä sosiaali- ja terveysministeriön tavoitteena on saada translaki eduskunnan käsiteltäväksi vielä tämän vuoden aikana. Istuvat kansanedustajat päättävät suunnan: jatkaako Suomi sukupuoltaan korjaavien ihmisten oikeuksien loukkauksia, vai ryhtyykö se kunnioittamaan niitä.

Iina Korkiamäki työskenteli tutkijana Amnestyn Suomen osastossa syksyllä 2013.