Artikkeli on julkaistu aiemmin Kehyksen globaaliomatunto.eu-sivuston blogissa.

Veroparatiisien vastainen taistelu ei ole ollut vastaavanlaisessa myötätuulessa koskaan aikaisemmin Euroopan unionin historiassa. Talouskriisin pitkittyminen ja jatkuva leikkauspolitiikka on saanut kansalaiset, poliitikot ja median huomaamaan, ettei kellään ole varaa menettää kipeästi tarvittavia verotuloja veroparatiisien kätköihin.

Luvut verovälttelyn taustalla häkellyttävät: Suomessa yritysten verovälttely aiheuttaa vuosittain vähintään 320 miljoonan euron verotappiot. EU:n on arvioitu menettävän jopa 1000 miljardia euroa vuodessa. Kehitysmaille veroparatiisitalous on köyhyysloukku: kehitysmaista pakenee vuosittain verottamatonta pääomaa rikkaisiin maihin ja veroparatiisien salaisuuslakien taakse yli 800 miljardia euroa, mikä on noin yhdeksänkertaisesti koko maailman kehitysyhteistyövarojen verran.

"Kaiken kaikkiaan veroparatiisiongelman kitkemisessä on vasta otettu ensiaskelia"

Politiikassa onkin onneksi otettu monia edistysaskelia ongelman kitkemiseksi. Nykyinen Euroopan parlamentti on muun muassa ollut mukana päättämässä luonnonvara-, metsä- ja pankkisektoria koskevista maakohtaisen veroraportoinnin säännöistä.

Monet järjestöt ovat ajaneet maakohtaista tilinpäätösraportointia jo kauan ja näillä veroraportointisäännöillä siihen suuntaan on otettu ensiaskelia. Tilinpäätösraportoinnin avulla saataisiin tietää, miten yritysten voitot ja niiden maksamat verot jakaantuvat eri maiden välillä, toimi yritys Tansaniassa tai Suomessa.

Ideaalitilanteessa suuryritysten tulisi siis julkaista veronmaksutietojensa lisäksi tiedot konsernirakenteesta, työntekijöiden määristä, tuotannon suuruudesta ja arvosta, yrityksen saamista tukiaisista sekä myynneistä ja ostoista. Ilman näitä tietoja on mahdotonta arvioida, maksavatko yritykset veronsa oikeudenmukaisesti suhteessa siihen, kuinka ne hyödyntävät kunkin toimintamaansa infrastruktuuria, koulutustasoa ja muita julkishyödykkeitä.

Parlamentti on myös äänestänyt avoimien yritysrekisterien puolesta rahanpesudirektiivin uudistusprosessissa. Tämä on erävoitto niille järjestöille ja medialle, jotka ovat vaatineet, että tiedot todellisista omistajista yritysten taustalla kerättäisiin julkiseen rekisteriin, jotta kansalaisilla, tutkijoilla ja muilla kiinnostuneilla olisi pääsy tietoihin. Yritysrekistereistä neuvotellaan kuitenkin vielä jäsenmaiden kesken.

Neuvostossa on myös viritelty keskustelua EU:n sisäisistä tiedonvaihtosäännöistä niin sanotun säästödirektiivin puitteissa. Tiedonvaihtoa on vastustanut Itävalta ja Luxemburg. Niiden mukaanlähtö vaikuttaa edelleen ehdolliselta sille, saako komissio aikaiseksi samanlaisia sopimuksia EU:n ulkopuolisten veroparatiisien Sveitsin, Liechtensteinin, Monacon, San Marinon ja Andorran kanssa. Itävalta ja Luxemburg ovat myös vastustaneet direktiivin laajentamista oikeudellisiin henkilöihin, eli yrityksiin, säätiöihin ja trusteihin, sekä pääoma- ja osinkotuloihin.

EU tunnustaa kuitenkin nyt automaattisen tiedonvaihdon olevan tärkein kansainvälinen standardi nykyisen pyyntöön perustuvan tiedonvaihdon sijaan. Tämä on suuri edistys siihen nähden, ettei nykyinen järjestelmä toimi.

Kaikilta osin viime vuodet eivät kuitenkaan ole olleet pelkkää voittokulkua. Järjestöjä vaivaa erityisesti neuvoston ja parlamentin päätös lykätä neuvottelut kaikkia eurooppalaisia suuryrityksiä koskevasta maakohtaisesta tilinpäätösraportoinnista vuodelle 2018.

Maakohtaista tilinpäätösraportointia ajanut suomalaisten järjestöjen Veroparatiisimatkat-kampanja kannustaakin tulevia europarlamentaarikkoja toimimaan nykyistä rohkeammin: haluamme uuden Euroopan parlamentin vaativan monikansallisten yritysten maakohtaisen tilinpäätösraportoinnin käsittelyn aikaistamista. On epäreilua odottaa vuoteen 2018.

Kaiken kaikkiaan veroparatiisiongelman kitkemisessä on vasta otettu ensiaskelia. Samaan suuntaan on tärkeä jatkaa.

Kirjoittaja työskentelee kehityspoliittisena asiantuntijana Kepassa.