Maailmanrauha ei vielä ole vaarassa, vaikka muuta voisi luulla

Maailmalla ei ole ollut viime aikoina pulaa sotauutisista. Viimeisen vuoden sisällä on syttynyt konflikti ainakin Ukrainassa ja Etelä-Sudanissa, ja väkivalta on kärjistynyt muun muassa Keski-Afrikan tasavallassa, Nigeriassa, Syyriassa, Irakissa ja Palestiinalaisalueella.

Silti maailma ei välttämättä elä aiempaa konfliktiherkempää aikaa, sanoo Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan vs. professori Timo Kivimäki.

"Jos katsotaan vaikkapa viimeistä 5 000:ta vuotta, väkivalta on vähentynyt suunnattomasti. Jos taas ajatellaan viimeistä sataa vuotta, niin kylmän sodan jälkeen ainakin vuoteen 2003 asti konfliktien määrä ja erityisesti niissä kuolleiden ihmisten määrä laski yhtäjaksoisesti", hän kertoo.

Kivimäen mukaan sen jälkeen kehitys on ollut hieman tempoilevampaa, mutta silti uhrimäärät ovat yhä moninkertaisesti pienempiä kuin 1900-luvulla, jolloin sodissa kuoli vuosittain keskimäärin 390 000 ihmistä.

Myös esimerkiksi Uppsalan konfliktintutkimuskeskuksen mukaan viimeisten kymmenen vuoden aikana konfliktien määrä on pysynyt suhteellisen vakaana, ja verrattuna kylmän sodan loppuun konflikteja on lähes 40 prosenttia vähemmän.

Muutoksia saattaa kuitenkin olla tulossa. Esimerkiksi australialaisen Institute for Economics & Peace -tutkimuslaitoksen julkaiseman rauhanindeksin mukaan maailma on muuttunut vähemmän rauhanomaiseksi viimeisen seitsemän vuoden aikana joka vuosi esimerkiksi talouskriisin, terrorismin ja arabikevään vuoksi.

Voikon pohtia, onko trendi kääntymässä toiseen suuntaan, toteaa Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRIn erikoistutkija Marko Lehti.

"Se olo tulee, kun tätä seuraa, vaikka tilastotietoa aiheesta ei olekaan. Euroopan kannattaisi olla hyvin paljon enemmän huolissaan näistä konflikteista", hän sanoo.

Suojelu tappaa siviilejä

Vaikka konflikteja tuntuu olevan tällä hetkellä paljon, niiden taustalla ei asiantuntijoiden mukaan ole yhtä yksittäistä tekijää. Yhteisiä piirteitä niillä kyllä on.

"On aikaista sanoa, onko konfliktien tyyppi kokonaan muuttumassa, mutta 1990- ja 2000-luvun konfliktit olivat laajennettuja sisällissotia. Nykyiset ovat hyvin paljon alueellisia, ja niiden vaikutukset ovat selkeämmin hyvin laajalle ulottuvia", Lehti huomauttaa.

Niissä on myös nähtävissä erilaisten identiteettien kamppailua, jossa hyödynnetään muun muassa sosiaalista mediaa. Erilaiset identiteettikertomukset kehittyvät nopeasti, mikä näkyy esimerkiksi Itä-Ukrainassa ja Irakissa ISIS-liikkeen ympärillä, hän sanoo.

"On ajateltu, että sodalla on selkeitä syitä, ja ne ratkaistaan kuin insinööri."

Afrikassa sisällissodat vaikuttavat selkeästi etnisten tai uskonnollisten ryhmien välisiltä. Niiden taustalla on kuitenkin usein paljon muutakin, muistuttaa ulkoministeriön konfliktien ja yhteiskuntakehityksen neuvonantaja Tanja Viikki.

"Se on osoitus eriarvoisuudesta ja siitä, että ei ole ollut hyvää ja vastuuntuntoista hallintoa, joka olisi pystynyt tarjoamaan kaikille kansalaisille turvallisuutta, palveluita ja työpaikkoja. Esimerkiksi Etelä-Sudanissa puhutaan kahden heimon välisistä taisteluista, mutta kyllä taustalla on kilpailu siitä, kuka pääsee maan rikkauksiin käsiksi", hän sanoo.

Timo Kivimäen mukaan nykykonflikteja yhdistää osittain myös se, että niiden taustalla on usein tarve suojella siviilejä. Ajatus on yleistynyt etenkin vuoden 2005 jälkeen, jolloin YK:n jäsenmaat sopivat suojeluvastuusta. Sen ideana on, että kaikilla mailla on velvollisuus suojella toisten maiden siviilejä.

Periaatetta on hyödyntänyt etenkin Yhdysvallat, mutta Kivimäen mukaan esimerkiksi nykyistä Ukrainan konfliktia voi pitää suojelukonfliktina, jossa Venäjä on "suojellut" Krimin asukkaita.

Ongelmana on, että suojelu ei vähennä väkivaltaa, päin vastoin.

"Vuonna 2011 74 prosenttia maailman sotakuolonuhreista syntyi sodista, joissa suojeltiin jotain – useimmiten tavalla, jota suojelun kohde piti täysin ei-hyväksyttävänä. Osuus on noussut hiljalleen vuodesta 2003", hän kertoo.

Kansainvälinen yhteisö sormi suussa

Nykykonflikteja mutkistaa se, että kansainväliseltä yhteisöltä puuttuvat ratkaisukeinot lähes kokonaan.

"1990-luvun puolivälistä 2000-luvulle suurin osa konflikteista onnistuttiin hillitsemään neuvottelemalla, vaikka todelliseen rauhaan ei usein päästykään. Mutta nyt tuntuu, että keinot puuttuvat aivan kokonaan. Esimerkiksi Syyria ja Irak ovat täydellinen katastrofi. Sama pätee Ukrainaan: kansainvälisellä yhteisöllä ei ole hajuakaan, miten lähteä sitä ratkaisemaan", Lehti kritisoi.

Konfliktien muodon muuttuminen laajemmiksi on tullut hänen mukaansa kansainväliselle yhteisölle yllätyksenä – kykyä reagoida niihin ei ole, eikä YK:lla ole enää selvää mandaattia niiden ratkomiseksi.

"YK ei ole vähääkään vahvistunut, vaan pikemminkin heikentynyt. Samanaikaisesti, kun koetaan, että turvallisuutta pitäisi tuottaa globaalisti, ei haluta globaalien organisaatioiden osallistuvan siihen", myös Kivimäki toteaa.

Lehden mukaan todellista menestystarinaa kansainvälisen yhteisön ratkomasta rauhasta ei vielä olekaan olemassa.

"On ajateltu, että sodalla on selkeitä syitä, ja ne ratkaistaan kuin insinööri. Mutta sodalla ei ole selkeitä syitä, vaan monet tekijät muotoutuvat ja kärjistyvät sodan aikana. Tärkeämpää olisi puuttua identiteetteihin liittyviin kysymyksiin, kuten oikeudenmukaisuuteen. Tätä ei ole tehty, ja se on jättänyt yhteisöt tilaan, jossa sodan aikana luodut ryhmät ovat jääneet hyvin vastakkaisiksi", hän sanoo.

(Etusivun alkuperäinen kuva: Colombe Verges / cc 2.0)