Artikkeli on julkaistu Elonkehä-lehden numerossa 3/2014.

Olinhan minäkin nuorena hyvä juoksija, suorastaan kilpailutasoa. Nyt on askel hidastunut, mutta se ei minua sureta niin kauan kun kulku käy, omin jaloin metsään pääsen. Rollaattorin kanssa siellä olisi hankala liikkua, se pakottaisi tasaisille teille.

Hyvä onkin hidastaa vauhtia elämäntiellä, jää enemmän aikaa ajatteluun, mietiskelyyn. Pysähtyy metsänkin polulla, jää vaikkapa kannolle istumaan. Vaan eihän ihminen saa hidastaa, ei sellaista hyvällä katsota. Hidas kasvu, sehän on markkinatalouden kirosana. Ei saa jäädä mietiskelemään, pitää painaa täysillä eteenpäin, taakse katsomatta. Mitä arvokasta siellä takana olisi, pelkkää vanhusten ja elämästä syrjään jääneiden museokulttuuria? Sairastahan sellaiseen olisi jähmettyä, parempi puhaltaa sammuksiin moinen ajattelumalli. Eteenpäin, eteenpäin joukkotiedotusvälineiden manipuloimalla tiellä.

Uusia sanoja ja ilmauksia yhtenään niin, ettei sellaisia vanhan maaseutukulttuurin kasvatti heti tajua. Olen juuri oppinut uuden sanan: toiseus. Jos toiseus on tavalla tai toisella massasta ja sen yleiskäsityksistä erottumista, niin olisiko yleisesti omitun käyttäytymisen samankaltaisuus lyhyesti ilmaistuna sameus…

Ilmeisesti olen toiseus-ryhmän edustaja, ollut jo vuosikymmenet, vaikka silloin vain vinosti hymyiltiin, kun esimerkiksi palasin metsäretkiltä kassit täynnä hirvenpapanaa. Kuljen edelleenkin hirvien talvisilla ruokailu- ja oleskelupaikoilla keräämässä papanoita. Todellista luomulantaa ja vieläpä hauskaa maastossa liikkumista. Samankaltaisuuskulttuuriin, sameuteen, kuuluisi tietysti mennä kauppaan ostamaan teollisesti tuotettua kanankakkaraetta, silloin ei leimautuisi kakkosluokan kansalaiseksi.

"Ei saa jäädä mietiskelemään, pitää painaa täysillä eteenpäin, taakse katsomatta."

Elämäni tien suuntaan sain kipinän kahdesta 1970-luvulla ilmestyneestä kirjasta. Luin ne huolella, ajatellen, viivauksia sivuille tehden. Konrad Lorenzin Kahdeksan kuolemansyntiä ja Rachel Carsonin Äänetön kevät olivat aikaansa edellä, kaukokatseisia. Niiden rinnalla kalpeni Raamatunkin sanoma. Opetusisä ja -äiti, heidän viisautensa laittoi kuvaannollisesti kannolle istumaan, tien syrjään.

Konrad ymmärsi loputtoman kasvuideologian vaarat, Rachel ihmisen suorittaman myrkytysvimman seuraukset. Ekologinen tuho kummankin tien päässä. Vain ihminen ja materialismin kasvu on tärkeää. Johan Raamatussakin sanotaan, että ihminen on luotu hallitsemaan kaikkea maan päällä ja vesissä, ja se opetus on totisesti perille mennyt. Hyvä olisi ollut antaa ihmiselle enemmän viisauttakin, ei pelkästään valtaa.

Kun valitsee markkinatieltä syrjään vetäytymisen, niin tottahan siinä leimautuu oudoksi, suorastaan kapulaksi elämänmenon tehojatkumossa. Joutuu kohtaamaan suoranaista halveksuntaa, jos yrittää ääneen esittää omia mielipiteitään vaikkapa tekniikan hurjasta lisääntymisvauhdista, eläinten oikeuksista, turhista tavaroista, muodin perässä roikkumisesta, kulutuksen vähentämisestä tai vaikkapa vain ulkohuusin ylivoimaisesta vihreydestä vesivessaan verrattuna.

Ei ole kauan, kun silmiini osui Lenita Airiston haastattelu. Lenita, viimeisen päälle markkinahenkinen muoti-ikoni, julisti olevansa suorastaan raivostunut joidenkin ihannoimasta elämänmenon hidastamisesta ja velttoilusta. On otettava itsestä kaikki irti, heittäydyttävä täydellä teholla mukaan. Vain sellaista asennetta hän pystyy kunnioittamaan ja arvostamaan. On siis syöksyttävä pää edellä kulutusmyllyyn saadakseen sameuden hyväksynnän. Siinä meillä esimerkillinen opetusäiti elämän taipaleelle.

"Ilmeisesti ihminen tarvitsee sekä luonnon kauneutta että ihmisen luoman kulttuuriympäristön sopusuhtaisuutta, jos haluaa pysyä sekä henkisesti että sielullisesti terveenä." (Konrad Lorenz 1973)