Artikkeli on julkaistu alun perin Kepan verkkosivuilla.

Harvoin ovat kansalaisjärjestöt vaikuttaneet niin vahvoilta kuin nyt opintovapaani aikaan Aallon kauppakorkeakoulussa.

Aiemmin Kepan lobbarina työskennellessäni näin itseni useammassakin keskustelussa vain järjestökiintiön täyttävänä nuorena naisena, joka kovasti piipittää globaaleista ihmisoikeuksista, mutta saa pukumiehiltä ja -naisilta usein vastaukseksi vain virnistyksiä – ja väsyneemmiltä mulkaisun.

Onneksi bisneskirjallisuus tietää toisin.

"Aktivistien valta on merkittävä. Aktivistit ovat esimerkiksi lopettaneet maailmanlaajuisen orjuuden ja kiinalaisen jalkojen sitomisen, nostaneet otsikoihin naisten ympärileikkauksen ja lapsityön ja ajaneet kymmeniä yrityksiä ulos Burmasta."

"Globalisaation myötä hallitusten valta on rapautunut, mutta kansalaisjärjestöt ja -liikkeet ovat astuneet niiden sijalle seuraamaan ja valvomaan sosiaalisia ja ekologisia standardeja."

"Kun kansalaisjärjestöjen ja yritysten välisessä yhteistyössä otetaan hyödyt irti kummankin tiedoista ja kyvyistä, voi tuloksena olla ennennäkemättömiä ratkaisuja vaikeimpiin maailmanlaajuisiin ongelmiin."

***

Kohtuullisen mielenkiintoisia ajatuskehikoita tässä bisneskirjallisuudessa – noin kansalaisjärjestötoimijan näkökulmasta – ovat minusta myös tyypittelyt järjestöjen identiteeteistä järjestö-yritys-vuorovaikutuksessa.

"Milloin sinun oma järjestösi on viimeksi toiminut kuin miekkavalas? Tai merileijona?"

Esimerkiksi näin: osa järjestöistä yrittää ravistella asioita vastakkainasettelun kautta, toiset taas pyrkivät tuuppimaan muutosta eteenpäin yhteistyössä yritysten tai viranomaisten kanssa. Jotkut järjestöt tutustuvat kohteisiinsa tai kumppaneihinsa tarkoin, toiset toimivat useammin perinteiden pohjalta tai yrittävät tarttua nopeasti nouseviin mahdollisuuksiin – virheidenkin uhalla.

Tarkkoja kyseenalaistajia voidaan sitten kutsua miekkavalaiksi, harkitsevia yhteistyöjärjestöjä delfiineiksi, tilaisuuksiin tarttuvia uhmaajia haiksi ja perinteille rakentavia yhteistyöjärjestöjä merileijoniksi.

Milloin sinun oma järjestösi on viimeksi toiminut kuin miekkavalas? Tai merileijona?

Entä pystymmekö hyväksymään tyypittelyn tuollaisenaan, yhdenveroisina lähestymistapoina? Vai mietimmekö kuitenkin mielessämme, että senkin kärryiltä pudonneet radikaalit, naiivit typerykset, sielunsa myyneet kumileimasimet tai nössöt byrokraatit?

* * *

Viimeisen vuosikymmenen aikana on ollut muodikkaampaa tutkia järjestöjen yritysyhteistyötä kuin yrityksiin kohdistuvaa aktivismia.

Järjestöyhteistyön annista yrityksille kirjoittavat esimerkiksi "base of the pyramid" eli BOP-tutkijat, jotka tarkastelevat kehitysmaiden vähävaraisten ihmisten kanssa tapahtuvaa bisnestä. Yleensä he myös uskovat, että voittoa tavoittelevat firmat voivat samanaikaisesti olla erinomaisen tehokkaita tuottamaan voittoja, vähentämään köyhyyttä ja suojelemaan ympäristöä.

BOP-tutkijat ovat suorastaan liikuttavan yksimielisiä siitä, että köyhien yhteisöjen tarpeita ja käytäntöjä tuntevat kansalaisjärjestöt voivat tarjota yrityksille tietoa sopivien tuotteiden ja tuotantoketjujen kehittämiseen.

Pitkään kohdealueella toimineet järjestöt voivat myös tarjota yrityksille kullan arvoisia kontakteja ja suosituksia. Lisäksi joidenkin järjestöjen tiedetään toimivan kyvykkäinä jakelijoina, raaka-aineen kerääjinä tai markkinoijina, täydentäen yrityksen tarvitsemaa arvoketjua. Voivatpa järjestöt auttaa yritystä kehittämään toimintansa vastuullisuutta ja kestävyyttäkin, mikä on bisneksen jatkuvuudelle hyväksi.

Ei siis ihme, että yhä useampi suomalaisyritys Fortumista Biolaniin samoin kuin järjestöt, kuten World Vision, Unicef ja Plan, virittelevät yritys-järjestö-yhteistyötä BOP-markkinoilla.

* * *

Syvemmiltä maailmankuvan mullistuksilta olen bisneskirjallisuuden parissa silti säästynyt: valta-asetelmat ovat tutulla tolallaan.

BOP-kirjallisuus hehkuttaa yritysten ja järjestöjen välistä tasavertaista "yhteisluomista". Sen sijaan, että yritykset tuputtaisivat köyhille ihmisille vanhoja tuotteitaan, yritysten, järjestöjen ja paikallisyhteisöjen on tarkoitus luoda yhdessä kokonaan uusia bisnesmalleja.

Järjestöjä ja yrityksiä ei kuitenkaan käsitellä tasaveroisina toimijoina.

Kukaan ei ole katsonut tarpeelliseksi kysyä järjestöiltä, saati köyhiltä yhteisöiltä, milloin tai missä määrin he ovat kokeneet tasavertaista ideoiden pallottelua.

Kirjoittajat ihastelevat, miten arvokasta järjestöjen tieto, kontaktit, kyvyt ja arvot ovat yrityksille – kääntymättä juurikaan kysymään mitä järjestöt yhteistyöstä saavat.

Olennaiselta osin bisneskirjallisuus siis antaa järjestöjen asemasta aivan tutun kuvan. Valta on edelleen liike-elämällä.

Kirjoittaja on opintovapaalla Kepan kehityspoliittisen asiantuntijan tehtävästä ja valmistelee väitöskirjaa järjestöjen yritysyhteistyöstä. Kepan verkkokolumneissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia, eivätkä välttämättä edusta Kepan virallista kantaa.