Artikkeli on julkaistu aiemmin Animalia-lehdessä.

"Jos turkistarhaus kielletään täällä Suomessa, niin se siirtyy Kiinaan. Onko se sitten parempi, että sellaisessa maassa tarhataan ne eläimet?"

Tämä oli yleisin vastaus, jonka Animalia ja muut eläin- ja luontojärjestöt saivat aloitteeseen turkistarhauksen kieltämiseksi. Mistä tämä ajatus on peräisin ja onko uhkakuva todellinen? Siinä mielessä kyllä, että turkistarhaus todellakin voi siirtyä Kiinaan. Se on nimittäin jo siirtynyt.

Pelaamista Kiina-kortilla

Kiina on maailman merkittävin yksittäinen turkistarhausta harjoittava maa. Se on EU-alueen turkistuotannon suurin kilpailija. Minkkitarhauksessa Kiina ja Tanska kilpailevat maailman kärkisijasta. Suomelle erityisen tärkeässä kettutarhauksessa maamme haastaa tuotantomäärissä ainoastaan Kiina. Supikoiraa tarhataan Kiinan lisäksi lähinnä vain Suomessa sekä Puolassa ja Venäjällä. Kiina on myös maailman merkittävimpiä turkisten jatkojalostajia, minkä vuoksi turkisnahkoja tuodaan maahan huomattavasti enemmän kuin mitä paikallinen kysyntä on.

"Suomalainen turkisala on ollut luomassa Kiinaan valtaisia turkismarkkinoita ja tukemassa maan tarhaajia paikallisen tuotannon kehittämisessä."

Turkistarhausta on harjoitettu Kiinassa 1800-luvulta alkaen. Ala kasvoi 1950-luvulta lähtien, mutta todellinen kasvupyrähdys on tapahtunut 1980-luvun jälkeen, kun Kiina avautui ulkomaalaisille. Suurin osa maan nykyisistä tarhoista on rakennettu viimeisten 20 vuoden aikana. Suomalaiset tarhaajat ovat vuosien saatossa vieneet tuhansittain siitoseläimiä Kiinaan ja opastaneet kiinalaisia tarhaajia turkistarhauksen käytännöissä, kuten keinosiemennystekniikoissa. Viime vuosina pohjoismaiset ja eurooppalaiset turkistarhaajatahot ovat alkaneet puhua Kiinasta vakavana kilpailijana. Tällä perusteella myös siitoseläinten vientiä maahan on ryhdytty kritisoimaan.

Kiina-kortista on tullut myös oiva ase eläinsuojelulakien tiukentumista koskevissa keskusteluissa: "Jos turkistarhauksen asemaa hankaloitetaan Euroopassa, se siirtyy Kiinaan".

Vastuu Kiinaan siirtymisestä ja Kiinan turkistuotannon kasvusta yritetään siirtää alan vastustajille. Kiinaa käytetään mörkönä, vaikka ala itse on tehnyt vuosikymmenten ajan läheistä yhteistyöstä kiinalaisten turkistarhaajien kanssa.

Saga edistänyt kiinalaisia turkismarkkinoita

Suomalaisen turkisalan tätä nykyä omistama Saga-tuotemerkki on ollut merkittävä Kiinan sisäisten turkismarkkinoiden rakentaja. Tämä pohjoismaisten turkistarhaajien aiemmin yhdessä omistama markkinointiorganisaatio aloitti Kiinan markkinoiden kartoittamisen jo 1970-luvulla ja järjesti ensimmäisen turkismuotinäytöksen maassa vuonna 1986. Saga on tehnyt vuosien ajan läheistä yhteistyötä kiinalaisten muotialan yritysten ja alan opiskelijoiden kanssa lisätäkseen turkisten käyttöä ja kysyntää.

Nykyisin kiinalaiset muodostavat suurimman ostajaryhmän Saga Fursin turkishuutokaupoissa Vantaalla. Kiinalaisen kysynnän ja tätä myötä turkisten myynnin ja hintojen romahdettua talvikaudella 2013–2014 ala ymmärrettävästi huolestui. Turkistalous-lehden pääkirjoituksessa 1/2014 pohdittiin jo turkismarkkinoinnin suuntaamista maihin, joissa ei koskaan ole pakkasta, mutta "runsaasti hyvin toimeen tulevia ihmisiä". Samoin väläyteltiin, että julkisuudessa yleensä mainitun leudon talven ohella kiinalaisen kysynnän laskun taustalla on Kiinan uuden hallinnon tiukentunut ote korruptioon, mikä on hidastanut muidenkin luksustuotteiden vuosia jatkunutta voittokulkua Kiinassa.

Myytti eettisestä turkiksesta

Kun turkistarhauskiellot ja -rajoitukset leviävät maasta maahan ja turkisten tuotantotapaan liittyvät eettiset epäilyt lisääntyvät, Saga Furs on alkanut rakentaa brändiään erityisesti eettisyydelle. Kriittisiä kysymyksiä turkiksia käyttävälle muotitalolle esittävä kansalainen saa yhä useammin kuulla, että kyseinen yritys käyttää vain eettisiä turkiksia, siis Sagaa. Suomalaisen turkistuotannon tunteva puistelee vastaukselle päätään.

Käytännössä kaikki Suomessa tuotettu turkis myydään Saga-tuotemerkillä. Myös Norjan turkistuotannosta merkittävä osa myydään Sagana, ja etenkin minkkiä ostetaan Sagalle muistakin Euroopan maista. Saga-turkisten eettisyys tarkoittaa kunkin maan omien lakien seuraamista. Innolla markkinoidut sertifiointikriteerit eivät sisällä eläinten hyvinvoinnin osalta lainsäädännössä jo vaadittua kummoisempia normeja.

Suomalainen turkisala on ollut luomassa Kiinaan valtaisia turkismarkkinoita ja tukemassa maan tarhaajia paikallisen tuotannon kehittämisessä. Köyhä kiinalainen voi ostaa bulkkiturkista, lisäksi kiinalainen tuotanto päätyy halpoihin turkissomisteisiin sekä nuorille suunnattuihin edullisempiin turkistuotteisiin.

Omaa eurooppalaista tuotantoa markkinoidaan kovemman laadun kaipaajille ja eettisyyden perään kyselijöille, joilla on varaa maksaa korkeampaa hintaa. Näin turkis pysyy niin catwalkeilla, kaduilla kuin kalleimpia mahdollisia tuotteita halajavien päällä.

Kiinalaisten eläinsuojelijoiden mukaan kiinalainen kuluttaja haluaa ostaa turkista juuri niin kauan kuin turkiksia näkyy eurooppalaisissa muotilehdissä ja länsimaisissa muotinäytöksissä. Niillä foorumeilla turkis on esillä niin kauan kuin muotialalla ollaan valmiita ostamaan tarina eettisistä pohjoismaisista turkistarhoista.

Turkistarhaus on nykyaikaista massatuotantoa, joka on hyvin samantyyppistä kaikissa tarhausta harjoittavissa maissa. Se tarkoittaa muutaman kuukauden mittaisen elämän eläviä petoeläimiä pienissä verkkohäkeissä. Stereotyyppistä käyttäytymistä, tulehtuneita silmiä, avohaavoja, puuttuvia raajoja, koko suun rampauttaneita ientulehduksia, vääntyneitä raajoja. Eläimiä, joiden on vaikea edes seistä, puhumattakaan normaalista liikkumisesta, johon niillä ei olisi tilaakaan.

Sanotaan tätä sitten saagaksi tai todellisuudeksi.

Globaalia markkinointia

Suomalaisen turkistarhauksen ylläpitämisessä ei siis ole kyse vain niistä vajaasta tuhannesta Pohjanmaalle keskittyneestä turkistarhasta. Suomalainen turkisala Saga-tuotemerkkeineen on yksi maailman merkittävimmistä turkisten markkinoijista, joka toimii globaalisti, niin vauraissa länsimaissa muotitalojen parissa kuin kehitysmaissakin. Se ei ainoastaan levitä viestiä turkisten käytön ja tuotannon puolesta, vaan myös lobbaa turkistuotannon rajoituksia ja eläinsuojelullisten säädösten etenemistä vastaan.

Suomalaisilla on erityisvastuu tämän rakennelman purkamisessa. Pohjoismainen turkistuotanto on epäeettistä, kuten nykymuotoinen turkistarhaus missä tahansa harjoitettuna on.

Suomalainen turkisala kasvattaa vuosittain reilut 3,5 miljoonaa eläinyksilöä, mutta sen rooli turkistarhauksen ylläpitäjänä maailmanlaajuisesti on huomattavasti suurempi.