Artikkeli on julkaistu alun perin Amnesty-lehden numerossa 3/2014.

Kaasuiskut Syyriassa tappoivat siviilejä. Isis-järjestö on teloittanut satoja siviilejä Pohjois-Irakissa. Molemmat ovat sotarikoksia, mutta ketään ei vielä ole syytettynä. Siviilejä on kuollut, mutta tekijöiden saattamisesta vastuuseen puhutaan yhä varovaisesti.

"Vaikka voitaisiin yleisellä tasolla epäillä, että sotarikos näyttää tapahtuneen, ei sittenkään tiedetä tarkasti mitä on tapahtunut", selittää Punaisen Ristin oikeudellinen neuvonantaja Jani Leino.

Sotarikoksia ovat vakavat kansainvälisen sodan oikeussääntöjen loukkaukset, kuten siviileihin tai sotilaisiin kohdistuvat julmuudet, antautuvan sotilaan tappaminen, ihmiskilpien käyttäminen, tahallinen hyökkäys siviiliväestöä kohtaan tai tahallinen suuren kärsimyksen aiheuttaminen.

Sotarikokset on määritelty tarkasti kansainvälisissä sopimuksissa sekä maiden kansallisessa lainsäädännössä. Kriteerit sotarikoksille ja niihin syyllistymiselle ovat niin tarkat, että haasteena on tarpeeksi saumattoman todistusaineiston esittäminen.

"Ensin on todistettava, että sotarikos todella on tapahtunut. Teon on oltava tahallinen tai selkeän vastuuttomuuden aiheuttama. Sodassa sattuneet vahingot – vaikkapa siviilikohteen pommittaminen ohjusjärjestelmään tulleen vian takia – eivät ole sotarikoksia", Jani Leino sanoo.

"Syyriasta esimerkiksi voidaan todeta, että kemiallisten aseiden käyttö oli sota- rikos. Mutta kuka sen teki? Onko vastuussa sotilas vai myös komentaja? Kysymys edellyttää tarkkaa selvittämistä ja tietojen keräämistä, jotta syyte voidaan nostaa, asia tutkia ja tuomio antaa."

Tapahtuneen selvittäminen ja todistusaineiston kerääminen ovatkin keskeisin osa sotarikoksiin puuttumista ja niistä vastuuseen saattamista.

Tietoon kiinni pääseminen edellyttää paikalle menemistä, eivätkä edes kaikki tiedon äärelle pääsevät voi käyttää sitä. Konflikti- ja sotatoimialueilla toimivien humanitaarisen avun järjestöjen mahdollisuudet kerätä ja välittää sotarikoksiin liittyvää tietoa ovat rajatut.

"Mahdollisuutemme viedä apua kriisialueille ja työntekijöiden turvallisuus siellä perustuvat meidän puolueettomuuteemme. Jos samalla syyttäisimme osapuolia sotarikoksista ja keräisimme todistusaineistoa, toimintamahdollisuudet häviäisivät", Leino selittää.

"Kriteerit sotarikoksille ja niihin syyllistymiselle ovat niin tarkat, että haasteena on tarpeeksi saumattoman todistusaineiston esittäminen."

Siksi kriisialueilla liikkuu paljon ihmisoikeusjärjestöjen tutkijoita.

"Meidän tehtävämme on paljastaa, tutkia ja dokumentoida. Syyttämisestä ja tuomioista vastaavat sitten tuomioistuimet", sanoo Amnestyn oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen.

Pitävistäkin todisteista huolimatta sotarikokset jäävät joskus syyttämättä pitkiksi ajoiksi tai kokonaan. Tämä johtuu politiikasta.

"Omassa maassa on kova kynnys lähteä syyttämään vallassa olevia epäiltyjä. Kansainväliseen rikostuomioistuimeen ICC:hen jutut voivat siirtyä, jos valtio on hyväksynyt tuomioistuimen perussäännön tai jos YK:n turvallisuusneuvosto päättää niin, mutta senkin saattaa estää poliittinen vallankäyttö. Esimerkiksi Syyriassa tapahtuneita sotarikoksia ei ole siirretty ICC:n vastuulle, koska Venäjä vastustaa sitä", Susanna Mehtonen sanoo.

Tällä hetkellä on epäselvää sekin, miten Ukrainaan, Gazaan ja Israeliin liittyviä sotarikoksia käsitellään.

Mehtosen mielestä järjestöjen kampanjoinnin ja vaikuttamistyön tavoitteeksi pitää asettaa se, että sotarikokset nähtäisiin kansainvälisessä yhteisössä niin vakavina rikoksina, että ihmiset saatetaan niistä vastuuseen ilman mitään poliittista harkintaa.

"Amnestyn työn varsinainen vaikuttavuus sotarikosten selvittämisessä riippuu siitä, miten hyviä raportteja laadimme. Sotarikokset eivät vanhene koskaan. Vastuuseen voidaan saattaa, kun aika on kypsä."