Artikkeli on julkaistu alun perin Ylen Ykkösaamussa ja lausti.comissa.

Videonpätkä kestää runsaan minuutin. Se on kuvattu Pakistanin ja Afganistanin rajalla korkealla Khaiberin solassa ilmeisesti helmikuussa 1980. Helikopteri laskeutuu keskelle turbaanipäisten parrakkaiden miesten joukkoa, ja koneesta astuu ulos vaaleatukkainen, länsimaiseen pukuun ja armeijan maihinnousutakkiin sonnustautunut keski-ikäinen mies. Hän osoittaa sormellaan vuorille solan toisella puolella ja puhuu englanniksi:

That land over there is yours. You go back to it one day, because your fight will prevail, and you'll have your homes and mosques back again, because your cause is just and God is on your side.

Tuo maa tuolla on teidän. Tulette palaamaan sinne voittajina ja saatte kotinne ja moskeijanne takaisin, koska asianne on oikea ja Jumala on puolellanne.

Puhuja oli Yhdysvaltojen silloisen presidentin Jimmy Carterin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski, joka vieraili Afganistanin vastaisella rajalla Pakistanissa noin kuukausi sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli lähettänyt armeijansa Afganistaniin tukemaan vallanpitäjiä pääkaupungissa Kabulissa. Kansandemokraattisen puolueen johtamaa hallitusta horjutti ennen kaikkea islamistikapinallisten aseellinen vastarinta, mutta myös puolueen kahden siiven veriseksi muuttunut välienselvittely.

Brzezinskin käynti pashtu-heimojen asuttamassa karussa vuoristossa ei sisältänyt mitään salamyhkäistä tai konspiratiivista. Häntä seurasi reporttereiden joukko, ja muistaakseni jompikumpi suurista amerikkalaisista uutisviikkolehdistä, Time Magazine tai Newsweek, julkaisi kannessaan kuvan, jossa Yhdysvaltojen presidentin korkea neuvonantaja katsoo Afganistaniin kiinalaisvalmisteisen kevyen konekiväärin tähtäimen kautta.

Salaliittoteorioihin viehtyneillä internetin sivuilla väitetään nykyisin, että Brzezinskin vieressä seissyt univormupukuinen parrakas mies olisi ollut tuleva terroristi Osama bin Laden. Väite on mielikuvituksen tuotetta. Mitä ilmeisimmin Brzezinskin näpräilyä aseen kanssa seurasi Pakistanin armeijan upseeri.

Totta sen sijaan on se, että Yhdysvallat itse myötävaikutti viime vuosisadan lopulla suuressa määrin islamilaisen terrorismin syntyyn. Yhdysvallat ja sen kaksi tärkeää liittolaista, Saudi-Arabia ja Pakistan, kanavoivat aseita ja muuta apua miljardien dollareiden arvosta islamistisille uskonsotureille Afganistaniin näiden taistellessa neuvostojoukkoja vastaan.

"Yhdysvallat ja aikaisemmin Britannia olivat jo kauan ennen Afganistanin sotaa tukeneet poliittista islamia Lähi-idässä"

Saudi-Arabia edustaa sunnalaisen islamin fanaattisinta muotoa wahhabismia ja maa rahoittaa ja harjoittaa aktiivista käännytystoimintaa. Pakistanin turvallisuuspalvelu, ellei se suorastaan kannata jihadisteja, ainakin pelaa omaa poliittista peliään heitä pönkittämällä. Pakistan on myös ydinasevaltio, jonka suhteet Yhdysvaltoihin eivät perustu sydänystävyyteen.

Suorapuheisessa haastattelussaan, jonka ranskalainen viikkolehti Nouvel Observateur julkaisi tammikuussa 1998, Zbigniew Brzezinski paljastaa, että Yhdysvallat alkoi antaa apua islamistitaistelijoille Afganistaniin puoli vuotta ennen Neuvostoliiton väliintuloa. Aseavun nimenomaisena tarkoituksena oli houkutella Neuvostoliitto Afganistanin loukkuun ja näin jouduttaa kommunistijättiläisen hajoamista.

Samassa haastattelussa Brzezinski myös vähättelee poliittisen islamin vaaraa. Pötypuhetta! Islam on suuri maailmanuskonto. Mitä yhteistä on fundamentalistisella Saudi-Arabialla, maltillisella Marokolla, militaristisella Pakistanilla, länsimielisellä Egyptillä tai maallistuneella Keski-Aasialla? Ei mitään sen enempää kuin sillä, mikä yhdistää kristityt maat.

Ehkä geopoliitikko Brzezinski on oikeassa, mene ja tiedä. Joka tapauksessa islamistinen terrorismi sikisi Afganistanissa. Sota veti puoleensa jihadistitaistelijoita ympäri islamilaista maailmaa, eivätkä nämä lopettaneet pyhää sotaansa silloin, kun neuvostojoukot vedettiin maasta. "Ateistisen" Neuvostoliiton hajottua vihollisiksi tulivat vääräuskoiset länsimaat.

Arvellaan, että erityisesti amerikkalaisten ja muiden vierasmaalaisten sotilaiden saapuminen Saudi-Arabiaan lähelle islamin pyhimpiä paikkoja vuonna 1990 käänsi Osama bin Ladenin jihadin länttä vastaan ja johti al-Qaidan syntyyn. Sotilaat olivat osa Irakin vastaista kansainvälistä liittoutumaa.

Yhdysvallat ja aikaisemmin Britannia olivat jo kauan ennen Afganistanin sotaa tukeneet poliittista islamia Lähi-idässä. Muslimiveljeskuntaa ja vastaavanlaisia liikkeitä pidettiin geopoliittisten öljyintressien kannalta paljon vaarattomampina kuin nationalismia, johon liitettiin sellaisia nimiä kuin CIA:n tuella syrjäytetty Iranin Mossadeq tai Egyptin Nasser. 1960-luvun Irakissa, jossa poliittista islamia ei juuri tunnettu, Yhdysvallat taas kannatti nationalistisen Ba'ath-puolueen nousua valtaan, koska se murskasi kovakouraisesti arabimaiden vahvimman ja parhaiten järjestäytyneen kommunistipuolueen.

Kuitenkin vasta Afganistanin sodan toinen näytös ja Irakin miehitys sekä Libyan ja Syyrian kansannousut tarjosivat islamisteille tilaisuuden kohota merkittäväksi poliittiseksi oppositiovoimaksi. Samalla islamismi myös kääntyi aikaisempia suosijoitaan vastaan vähän niin kuin tohtori Frankensteinin rakentama hirviö Mary Shelleyn kauhukertomuksessa.

Uusin vaihe tässä on islamilaisen kalifaatin julistaminen läntiseen Irakiin ja Syyrian pohjoisosien kurdialueelle. Kuten uutisissa on viime viikkoina kuultu, jihadismi vetää nyt puoleensa taistelijoita myös Euroopan muslimiyhteisöistä. Jihadisteilla pelaaminen on osoittautunut vaaralliseksi.

Nykyisten Perussuomalaisten edeltäjän Maaseudun puolueen puheenjohtaja Veikko Vennamo kutsui aikoinaan pelin politiikaksi muiden puolueiden – ei tietenkään omansa – toimintaa. "Pelin politiikan" korkeinta astetta edustaa maailmanlaajuisten strategisten ja geopoliittisten intressien puolustaminen vaihtelevin menetelmin. Sen pahimmat seuraukset nähdään paraikaa Irakissa, Syyriassa ja Israelin miehittämillä palestiinalaisalueilla.

Kun Venäjä keväällä valtasi Krimin ja aloitti oman pelinsä Itä-Ukrainassa, kommentaattorit kilpailevassa läntisessä valtakeskuksessa syyttivät, aivan oikein, Putinia geopolitiikan tuomisesta kansainvälisiin suhteisiin. Mutta eihän geopolitiikka sitä ennenkään ollut mihinkään kadonnut. Siitä oli vain tilapäisesti tullut yhden valtablokin yksinoikeus neljännesvuosisadan ajaksi.