Artikkeli on julkaistu alun perin Rauhan Puolesta -lehden numerossa 5/2014.

Ongelmista ei saa vaieta. Aina ongelmista puhuminen ei kuitenkaan tarkoita pyrkimystä niiden ratkaisemiseen. Purkamattomalta vaikuttavaa ongelmavyyhtiä voidaan käyttää perusteena omien intressien ajamiseen. Ongelmien ratkaisuun pyrittäessä vyyhtiä ei kasvateta, vaan yleensä se puretaan pienempiin osiin ja etsitään niihin soveltuvat osaratkaisut.

Venäjä näyttää sojottavan länsimaiset arvot jakavien valtioiden rivistä ikävästi kuin vinoon kasvanut hammas. Maan journalistit ja toisinajattelijat saavat pelätä turvallisuutensa puolesta, vaalit eivät kestä päivänvaloa, valtaa oikeutetaan fasismiin vivahtavalla nationalismilla.

Venäjä on myös liittänyt Krimin itseensä kansainvälisen oikeuden vastaisesti ja osallistunut taisteluihin Itä-Ukrainan alueella, jonne vaikuttaisi syntyvän jäätynyt konflikti Abhasian ja Etelä-Ossetian tapaan.

Suomalaisessa keskustelussa nämä todelliset ongelmat kääräistään umpisolmuksi esittämällä totuutena olettamus meihin kohdistuvasta Venäjän hyökkäysuhasta. Koska "Venäjä näkisi Suomen mielellään alusmaanaan" ja Putinin mielipuolisuuden aste on jo sellainen, että hän "rakastaa sukupuolitautisia", vaihtoehdot ovat tietysti vähissä. Näin generoituun vaivaan tarjotaan yksinkertaista ratkaisua: rautaa rajapintaan ja lisätään painetta kunnes tuo kiero hammas oikenee, eli liitetään Suomi Natoon.

"Venäjän ihmisoikeustilanteesta ja Ukrainasta käytävän hurskaan keskustelun päämääränä näyttää valitettavan harvoin olevan ratkaisujen löytäminen. "

Jos raudan ja paineen lisäämiseen nojaava oppi toimisi naapurivaltioiden sisäisten olojen korjaamisessa, Korean niemimaalla olisi vallinnut paratiisinomainen rauha jo vuosikymmeniä. Suomen alueen avaaminen toisen suurvallan joukkojen käyttöön toimii Venäjälle enemmänkin perusteena omien rivien tiivistämiselle ja jyrkemmälle nationalistiselle retoriikalle kuin kutsuna lännen ihmisyyttä ja demokratiaa arvostavien valtioiden kerhoon.

Venäjän ihmisoikeustilanteesta ja Ukrainasta käytävän hurskaan keskustelun päämääränä näyttää valitettavan harvoin olevan ratkaisujen löytäminen. Tarkoitushakuiseen demonisointiin törmää useammin. Demonisointiin voi tarttua pistämällä asiat realistisiin mittasuhteisiin (mikä ei tarkoita sitä, että vääryys oikeuttaisi toisen vääryyden). Ja pienistä edistysaskeleista kannattaa iloita. Ukrainan tulitauon pitävyys ei tietenkään pura koko ongelmavyyhtiä, mutta on liikahdus oikeaan suuntaan.

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.