Artikkeli on julkaistu alun perin Ihmisoikeusliiton blogissa.

Nainen muutti Etelä-Aasiasta Suomeen aviomiehen saatua täältä vakituisen työpaikan. Hän tuli raskaaksi ja synnytti lapsen ennen kuin sai oleskelulupaa. Niinpä raskauden ja synnytyksen todelliset kustannukset jäivät kokonaan hänen maksettavakseen. Lapsi syntyi keskosena. Kustannukset hoidosta olivat noin kymmenen tuhatta euroa. Onnellisesta tapahtumasta seurasikin taloudellinen katastrofi. Esimerkiksi sairaalavuorokausi maksaa kuntalaiselle n. 30 euroa, palvelujen piiriin kuulumattomalle n. 300 euroa.

Muistan toisen kohtaamisen erään tuntemani Romanian romanin kanssa. Hän, valloittava usean lapsen isoäiti, oli pahasti sairas. Kävin naisen mukana apteekissa, jossa myötätuntoinen farmaseutti tunnisti vakavan tulehduksen oireet, muttei voinut kuin neuvoa ostamaan särkylääkettä. Nainen olisi toki voinut mennä lääkäriin. Mutta koska häneltä, kuten useilta Romanian romaneilta puuttuu kotimaansa sairausvakuutus, hän olisi joutunut maksamaan hoidon todelliset kustannukset.

Suomessa on siis ihmisiä, jotka jäävät käytännössä kokonaan terveyspalvelujen ulkopuolelle. Kysymys on erityisen ajankohtainen tällä viikolla, kun sosiaali- ja terveysministeriö esitteli luonnoksen hallituksen esitykseksi "kunnan velvollisuudesta järjestää terveydenhuollon palveluja eräille ulkomaalaisille henkilöille."

Nykyinen lainsäädäntö velvoittaa tarjoamaan kiireellistä hoitoa, mutta vain todellisten kustannusten maksua vastaan, johon mm. paperittomilla ei ole varaa. Jotkut hakeutuvat hoitoon tästä huolimatta. Kunnat siirtävät maksamattomat laskut perintään, josta seuraa ihmisille todellisia vaikeuksia. Paperittomuus on harvalle pysyvä tila. Monet saavat jossain vaiheessa oleskeluluvan, kansalaisuudenkin. Mutta vaikkapa asunnon saanti on vaikeaa, jos luottotiedoissa on merkintä jo ajalta ennen luvan saantia. Tämä on kovin ristiriitaista Suomen virallisten kotouttamis- ja työllistämistavoitteiden kanssa.

Ministeriö on nyt tehnyt THL:n kanssa perusteellista valmistelutyötä. Luonnosta varten on tutkittu kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, kuten YK:n lapsen oikeuksien yleissopimusta, YK:n naisten syrjinnän kieltävää sopimusta ja YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimusta. Nykytilanne on ristiriidassa kaikkien niiden kanssa, siksi STM:n tuoreen luonnoksen rajaukset hämmästyttävät.

"Ei voi olla niin, että Suomessa elää ihmisiä, jotka eivät kerta kaikkiaan saa terveydenhoitoa sitä tarvitessaan. "

Kysymys on siitä, keitä palvelut koskevat, kuka ne maksaa ja kuinka kattavia ne ovat. Luonnos rajaa hoidon ulkopuolelle monia sitä tarvitsevia kuten tilapäisesti maassa oleskelevia, osan kansainvälisistä opiskelijoista sekä ne EU:n, ETA-alueen ja Sveitsin kansalaiset, joilla ei ole sairausvakuutusta. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi Romanian ja Bulgarian romaneja. Totta kai Romanian pitäisi turvata kaikille kansalaisilleen sairasvakuutus. Mutta se, ettei Romania täytä velvoitteitaan ei oikeuta Suomea laistamaan ihmisoikeusvelvoitteistaan.

STM:n luonnos lähtee siitä, että hoidosta perittäisiin tosiasialliset kulut. Mikäli henkilöltä ei saada perittyä kuluja, valtio korvaisi ne takautuvasti kunnille. Mutta miksi luoda lainsäädännöllä monimutkaista maksujärjestelmää, kun kaikki tietävät että hoidon todelliset kustannukset ovat esim. paperittomille mahdottomia maksaa. Vai onko tarkoituksena käyttää perimisvaatimusta jonkinlaisena pelotteena? Tämä on ongelmallista paitsi ihmisoikeuksien, myös kansanterveyden kannalta. Esimerkiksi tarttuvien tautien kuten Ebolan tai tuberkuloosin leviämistä on pahentanut se, etteivät hoitoa tarvitsevat uskalla hakeutua hoitoon mm. syrjinnän tai kustannusten takia.

Lasten ja raskaana olevien naisten osalta lainsäädännön tulee olla yksiselitteinen. Heille tulee viipymättä taata samat terveyspalvelut ja samoin maksuperustein kuin niille, joilla on kotikunta Suomessa.

Uskon, että sosiaali- ja terveysministeriö pystyy nopeasti muokkaamaan luonnoksen ihmisoikeusvelvoitteiden mukaiseksi ja myös viemään sen hallitukselle tämän eduskuntakauden aikana. Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten turvaamat oikeudet realisoituvat kansallisissa laeissa. Ymmärrän, että silloin puhutaan myös sisäpolitiikasta ja budjetista. En silti voi uskoa, että Suomen viranomaiset haluavat tosissaan luoda lähtökohtaisesti liian suppean ja byrokraattisen järjestelmän. Ei voi olla niin, että Suomessa elää ihmisiä, jotka eivät kerta kaikkiaan saa terveydenhoitoa sitä tarvitessaan.

Kirjoittaja on Ihmisoikeusliiton pääsihteri.