Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Ilmasto.org:ssa.

Yksi Perun ilmastoneuvotteluiden keskeisistä kysymyksistä on ilmastorahoitus. Rahoitus on useille köyhille, ilmastonmuutoksen vaikutusten kanssa kamppaileville maille neuvotteluiden kynnyskysymys: ilman sen ratkaisua on vaikea saavuttaa edistystä muilla osa-alueilla.

Lyhyesti ilmastorahoituksessa on kyse siitä, että varhain teollistuneet ja runsaasti päästöjä tuottaneet maat tukevat köyhiä maita ryhtymään toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi sekä sen vaikutuksiin sopeutumiseksi.

Kyseessä ei ole hyväntekeväisyys vaan vahingonkorvaus: ilmastonmuutoksen vaikutuksista kärsivät suhteettoman paljon ne ihmiset, jotka ovat sen aiheuttamiseen vähiten syyllisiä.

***

YK:n ilmastokokouksessa Kööpenhaminassa vuonna 2009 päätettiin kehitysmaille suunnatusta ilmastorahoituksesta. Rikkaat maat sitoutuivat rahoittamaan kehitysmaiden ilmastotoimia lyhyellä aikavälillä yhteensä 30 miljardilla dollarilla vuosina 2010–2012.

Samalla sovittiin rahoituksen kasvattamisesta pitkällä tähtäimellä 100 miljardin dollarin vuositasolle vuoteen 2020 mennessä. Tämä pitkän tähtäimen ilmastorahoitus on ehdollista kehitysmaiden hillintätoimille ja niiden raportoinnille.

"Todellisuudessa valtaosa lyhyen aikavälin rahoituksesta oli vanhaa rahaa uudella nimellä – ja siihen "uutuus" sitten jäikin."

Rahoituksen sovittiin olevan "uutta ja lisäistä", minkä järjestöt ja köyhät maat tulkitsivat tarkoittavan kehitysyhteistyövarojen päälle tulevaa rahoitusta. Todellisuudessa valtaosa lyhyen aikavälin rahoituksesta oli vanhaa rahaa uudella nimellä – ja siihen "uutuus" sitten jäikin.

Rahoitus on köyhille maille elintärkeää kahdesta syystä. Ensinnäkin rahoitusta tarvitaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, esimerkiksi lisääntyviin tulviin, paheneviin kuivuuskausiin tai voimistuviin hirmumyrskyihin varautumiseksi ja sopeutumiseksi. Jos muutoksiin ei sopeuduta, uhkaa ilmastonmuutos pahimmillaan ihmisten henkeä, terveyttä, elinympäristöä ja elinkeinojen harjoittamista – siis elämän perusedellytyksiä.

Toiseksi köyhät maat tarvitsevat tukea siirtymässä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Köyhyyden väheneminen ja elintason nousu on teollisuusmaissa perinteisesti kytkeytynyt hiilidioksidipäästöjen nousuun. Viime vuosikymmenien teknologinen kehitys energiantuotannossa on kuitenkin ollut nopeaa, ja köyhien maiden on mahdollista siirtyä käyttämään suoraan puhtaampaa teknologiaa kuin mitä perinteiset teollisuusmaat tekivät. Tämä vaatii investointeja.

***

Ilmastorahoitusta kehitysmaille on tarkoitus ohjata tulevaisuudessa muun muassa uuden, YK:n alaisen Vihreän ilmastorahaston kautta. Syksyn kuluessa lukuisat maat, myös Suomi, ovat luvanneet pääomittaauutta rahastoa.

Koossa on nyt vajaat 10 miljardia dollaria. Summalla ei vielä hillitä ilmastonmuutosta, mutta esimerkiksi Yhdysvaltojen, Japanin ja Kanadan kaltaisten maiden lähteminen mukaan rahaston kasvattamiseen auttaa toivottavasti osaltaan myös Liman neuvotteluiden etenemistä rahoituskysymysten osalta.

Lue lisää aiheesta Kepan marraskuussa 2013 julkaisemasta Ilmastorahoitus ja Suomi -ajankohtaiskatsauksesta.