Vähintään kymmenillä tuhansilla suomalaisilla on kummilapsi tai -lapsia kehitysmaissa. Lahjoittajia viehättää ajatus yksittäisen lapsen elämän muuttamisesta, mutta monet järjestöt ovat siirtymässä malliin, jossa yksilöllisiä kummilapsia ei enää ole.

Esimerkiksi Suomen Lähetysseuralla on yli 4 000 kummilasta kehitysmaissa. Kuten useimpien muidenkin suomalaisjärjestöjen tapauksessa, Lähetysseuran kummi saa kummilapsensa elämästä tasaisin väliajoin tietoa, mutta lahjoitusvarat käytetään koko tuettavan yhteisön hyväksi, jotta lapset eivät olisi liian riippuvaisia yhdestä kummista.

Myös yksilöllisistä kummilapsista on viime vuosina alettu pikku hiljaa luopua. Järjestön kummityön koordinaattori Maarit Mäenpää kertoo, että kummiksi haluava saa nykyisin yksilöllisen kummilapsen sijasta tukikohteen, kuten vaikkapa Etiopian aidsorvot. Hankkeen etenemisestä lähetetään tasaisin väliajoin tietoa, mutta tietyn lapsen kuulumisia kummi ei enää saa.

"Tämä keventää huomattavasti hallintoa, ja varoja voidaan käyttää entistä tehokkaammin lasten auttamiseen eikä yksilökohtaiseen raportointiin", Mäenpää kertoo.

Lisäksi yhteisökeskeinen ajattelu, jossa lapsi ei ole riippuvainen yhdestä kummista, on hänen mukaansa muutenkin luontevampaa Afrikassa ja Aasiassa, jonne tuki usein suunnataan.

Samantyyppiseen konseptiin pyrkii myös lastenjärjestö Interpedia, jonka 1 400 kummista vajaa puolet on jo niin sanottuja yhteisökummeja. Hekään eivät saa tietoa yksittäisestä lapsesta, vaan ohjelmasta.

"Pyrimme siihen, että kummisuhde nähtäisiin kanssakulkemisena ja siirryttäisiin pois omistamis- ja 'minun kummilapseni' -tyyppisestä ajattelusta", kertoo järjestön kummivastaava Elsa Korhonen.

"Elämää ei tarvitse myydä"

Kummitoiminta markkinoitiin lahjoittajille aikoinaan juuri yksittäisten lasten tukemisena, mikä onkin monelle edelleen syy ryhtyä kummiksi tavallisen lahjoittamisen sijasta. Sillä on ollut seurauksensa: Korhosen mukaan toiminta saattoi takavuosina olla villiäkin, kun kummit lähettivät lapsille kalliita lahjoja, mikä taas sisälsi riskin eriarvoisuuden ja kateuden lisääntymisestä.

Enää sitä ei suvaita esimerkiksi kummijärjestöjen yhteisten eettisten ohjeiden ansiosta, mutta Korhosen mukaan haasteena voi pitää esimerkiksi sitä, että kummi voi joskus kokea olevansa oikeutettu tietämään liikaakin yksityiskohtia lapsen ongelmista.

"Ei lasten tarvitse elämäänsä myydä tukea saadakseen", hän toteaa.

Pettymyksiä ja epäilyksiä kummeille saattaa aiheuttaa myös tieto siitä, ettei heidän apunsa menekään yksittäiselle lapselle, vaan koko yhteisölle, vaikka järjestöt sitä yleensä kummeille painottavatkin.

Esimerkiksi Ilta-Sanomat uutisoi viime viikolla World Visionin kummin saaneen kortin aiemmin kuolleeksi ilmoitetulta kummilapseltaan Intiassa. Lahjoitussuhteen katkaissut kummi pohti, oliko lasta ollut koskaan olemassakaan.

Järjestön asiakassuhdejohtaja Sirpa Solehmaisen mukaan kyseessä oli inhimillinen virhe: lapsi oli tehnyt kortin ennen kuolemaansa, ja se oli postisumassa unohdettu poistaa.

"Tämänkaltainen valitettava virhe on mahdollinen, koska esimerkiksi yksin Intiassa kummilapsia on yli 3 000. Kaikki kummilapset on kuitenkin rekisteröity ja heitä käydään tapaamassa vähintään kolmen kuukauden välein", hän sanoo.

Kummilta itsetuntoa

Ongelmista huolimatta kummius on edelleen suosittua, vaikka talouskriisi syökin lahjoittajien varoja ja moni kummisuhteen katkaiseva kertoo syyksi taloustilanteen. Silti esimerkiksi World Visionin kummien määrä on kymmenessä vuodessa yli kaksinkertaistunut.

Solehmainen uskoo, että suosion syynä on ihmisten halu nähdä apunsa vaikutukset konkreettisesti. Myös kummilapsen kannalta kummilla on hänen mukaansa lisäarvoa.

"Jo pelkästään se, että joku kaukaa Suomesta haluaa olla lapsen kummina, on valtava itsetuntoa kohottava tekijä. Yhteisöön tulee tukea sellaisten lasten kautta, joita ei ole aiemmin nähty minään voimavarana", hän kuvailee.