Viimeisin vaihe Iranin ydinohjelmaneuvotteluissa päättyi marraskuussa ilman lopullista sopimusta. Iran ja niin sanottu P5+1 (Yhdysvallat, Iso Britannia, Ranska, Venäjä, Kiina ja Saksa) päättivät kuitenkin lykätä neuvottelujen takarajaa seitsemällä kuukaudella. Tämä pidentää vuoden 2013 marraskuussa solmittua väliaikaista Geneven sopimusta, jonka on tarkoitus olla voimassa, kunnes lopullinen sopimus allekirjoitetaan.

Geneven sopimus velvoittaa yhtäältä Irania jäädyttämään merkittäviä osia ydinohjelmastaan ja toisaalta Yhdysvaltoja ja EU:ta lieventämään olemassa olevia Iranille asetettuja sanktioita sekä olemaan asettamatta uusia.

EU on viime vuosina tyytynyt toimimaan Iranin ydinohjelmakiistassa Yhdysvaltain ja Iranin välisen diplomaattisen prosessin koordinaattorina ja keulakuvana.

Suomen Rauhanliiton puheenjohtajan ja entisen europarlamentaarikon Tarja Cronbergin mukaan EU:n on jatkossa pyrittävä rakentamaan itsenäinen Iran-politiikka.

"Euroopan ulkopolitiikan näkökulmasta Iranin ydinohjelmaneuvottelut ovat kokonaisuudessaan tarina Yhdysvaltojen myötäilystä", Cronberg toteaa.

Cronberg, joka johti europarlamentin Iran-delegaatiota vuoden 2013 joulukuussa, työstää tällä hetkellä kirjaa EU:n ulkopolitiikasta ja Iranin kysymyksestä.

Cronbergin mukaan EU:lla oli aktiivisempi ja itsenäisempi rooli Iranin ydinohjelmaneuvotteluissa vuosina 2003–2005.

"Silloin EU oli pääasiallinen neuvottelija. Ja sai myös aikaan ratkaisevia, vaikkakin väliaikaisia tuloksia, jossa Iran suostui tarkempiin valvontamekanismeihin ja lopetti uraanin rikastamisen."

EU:n ja Iranin välisten neuvottelujen kaatumisen taustalla vaikutti George W. Bushin hallituksen painostus. Iso-Britannian silloinen ulkoministeri Jack Straw onkin myöhemmin sanonut, että ilman Yhdysvaltain painostusta "olisimme itse asiassa voineet ratkaista koko Iranin ydinohjelmakiistan jo vuonna 2005".

Cronbergin mukaan Yhdysvaltain painostus johti siihen, että Iranin kysymys vietiin YK:n turvallisuusneuvostoon, joka sitten hyväksyi Iranin vastaiset sanktiot.

"Sen jälkeen EU on hyvin orjallisesti seurannut Yhdysvaltain politiikkaa."

Cronberg muistelee, kuinka EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Catherine Ashton, joka koordinoi Iran-neuvotteluja, kerran avoimesti europarlamentissa sanoi, että he "soittavat Yhdysvaltoihin joka aamu."

"Ohjeet ovat tulleet sieltä", Cronberg toteaa.

Katariina Simonen, joka toimii kansainvälisen Pugwash-liikkeen hallituksessa, korostaa vuorostaan, että EU:n Iranin politiikasta puuttuu yhtenäisyys. Simosen mukaan EU:n ulkosuhdehallinto on heikko useimmilla unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sektoreilla, ja tämä heijastuu myös unionin Iran-politiikassa.

"Ei voida puhua EU:n yhtenäisestä Iranin politiikasta, vaan sen sijaan yksittäisten jäsenvaltioiden politiikasta, jotka joko pelaavat omaan pussiinsa tai seuraavat Yhdysvaltojen linjaa."

Kritiikistä huolimatta Simosen mukaan Ashtonilla on todennäköisesti ollut merkittävä rooli siinä, että Iran on pysynyt mukana neuvotteluissa. "Tämä on iso saavutus."

Yhdysvaltain kongressi suurin este sopimukselle

Sekä Cronberg että Simonen korostavat, että suurin uhka lopullisen sopimuksen aikaansaamiselle löytyy tällä hetkellä Yhdysvaltain kongressista.

"Jos uusi kongressi, joka aloittaa toimintansa tammikuussa, nyt hyväksyy lisäsanktioita, neuvotteluista ei tule mitään", sanoo Cronberg.

Hän muistuttaa myös, että lisäsanktiot olisivat Geneven sopimuksen vastaisia, sillä siinä sovittiin sanktioiden jäädyttämisestä.

Simosen mukaan tilannetta hankaloittaa myös se, että Israel ja vaikutusvaltaiset arabimaat, kuten Saudi-Arabia, painostavat Yhdysvaltoja olemaan solmimatta sopimusta Iranin kanssa.

Vaikka Simonen ei näe Iranin sisäpoliittista painetta ratkaisevana kompastuskivenä, hän korostaa kuitenkin, että monia ehtoja, joita Iranille on neuvotteluissa asetettu, ei katsota maassa hyvällä.

"EU on hyvin orjallisesti seurannut Yhdysvaltain politiikkaa."

"Monia Iranille esitettyjä vaatimuksia ei voi tulkita minään muuna kuin maahan kohdistuvina määräyksinä, koska ne eivät perustu ydinsulkusopimukseen eikä niitä voi perustella kansainvälisellä oikeudella."

Simonen mainitsee esimerkkinä Yhdysvaltain vaatimuksen, että Iranin tulee ratkaisevasti vähentää uraanin rikastamiseen tarvittavien sentrifugien määrää.

Mitä EU:n tulisi tehdä?

Simonen pitää EU:n roolia diplomaattisen ratkaisun löytämisessä erittäin tärkeänä. Määrätietoisempi rooli Iranin kiistassa vahvistaisi EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. EU hyötyisi myös taloudellisesti hyvistä suhteista Iranin kanssa, hän lisää.

Simonen ihmettelee, miksi EU ei ota etäisyyttä Yhdysvalloista ja solmi erillistä sopimusta Iranin kanssa.

"En ole saanut tähän kysymykseen muuta järkevää vastausta kuin, että EU on otettu neuvotteluihin mukaan luomaan Yhdysvaltain kanssa yhtenäinen rintama Irania vastaan. Mikäli tilanne on tämä, on vaikea nähdä miten erillistä sopimusta olisi mahdollista solmia."

Vaikka Cronberg näkee, että EU:n on liian myöhäistä ottaa neuvotteluissa voimakkaampi rooli, hän painottaa, että EU:n on syytä jatkossa toteuttaa itsenäisempää politiikkaa.

"Yhdysvalloilla on hyvin voimakas eristämispolitiikka, joka koskee nyt Venäjää myös, ja se ei EU:n kannalta ole järkevää."