Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Kepan verkkosivulla.

Lyön vetoa, että käsite "etiopialainen pienviljelijä" herättää teissä enemmän sympatiaa kuin käsite "suomalainen maanviljelijä". Vertaillaanpa näitä kahta puolueettomien faktojen valossa.

Suomessa maatalouden osuus bruttokansantuotteesta on kaksi prosenttia (tai lähemmäs neljä, jos elintarviketeollisuus lasketaan mukaan) ja se työllistää 3,5 prosenttia työssä käyvästä väestöstä. Etiopiassa maatalouden osuus kansantuotteesta on 45 prosenttia ja se työllistää noin 85 prosenttia väestöstä.

Suomalainen viljelijä saa suoraa rahallista tukea elinkeinonsa pyörittämiseen. Etiopialaisella viljelijällä ei ole tällaisia tukijärjestelmiä käytössään.

Suomalaisten viljelijöiden saamia tukia perustellaan muun muassa sillä, että ruuantuotannon edellytykset on säilytettävä maassa, jossa on maantieteensä ja ilmastonsa puolesta epäedulliset tuotanto-olosuhteet.

Ilmastonmuutos tulee Suomessa pidentämään nykyisellään lyhyttä kasvukauttamme. Etiopiassa se tulee heikentämään viljelyn tuottavuutta ja ruokaturvaa entisestään.

Faktat kieltämättä herättävät ajatuksia. Koemmeko, että etiopialainen pienviljelijä on avuton ja suomalainen maanviljelijä hemmoteltu valittaja? Ehkä tähän asetelemaan kyllästyneinä romantisoimme mielessämme ihan oikeutetusti Afrikan mantereen pienviljelijän.

Tämä etiopialainen pienviljelijä ei kuitenkaan todennäköisesti ole sellainen kuin kuvittelemme tai haluamme, eikä käyttäydy kuten toivomme. Kyllä etiopialainen pienviljelijäkin ruiskuttaa kemikaaleja pelloilleen ja voi kohdella tuotantoeläimiään kaltoin, ei laita lastansa kouluun tai ruokkii mieluummin poikalapsensa kuin tyttärensä. Pienviljelijä kuitenkin kuulostaa nostalgiselta ja hyvältä.

"Mielikuvien maanviljelijä on useimmiten takapajuinen landepaukku, joka seisoo edistyksen, uudistuksen ja maailman pelastamisen tiellä."

Paradoksaalista on se, että näissä molemmissa maissa, Suomessa ja Etiopiassa, niiden oman maan kansalaiset tuntuvat suhtautuvan maanviljelijöihinsä hieman alentavasti. Molemmissa maissa mielikuvien maanviljelijä on useimmiten takapajuinen landepaukku, joka seisoo edistyksen, uudistuksen ja maailman pelastamisen tiellä. "No ne ovat niitä maalaisia", sanovat etiopialaiset ystäväni joskus.

Ja toisaalta suomalaisen maanviljelijän tapauksessa toimeentulon tiellä tuntuu täältä kaukaa tarkasteltuna seisovan erityisesti luonnonsuojelu tai lihansyönnin hienoiseen vähentämisen suosittavat toimet, ainakin jos on etujärjestöjä uskomista.

Niin kauan, kun keskustelu ruuantuotannon ja maatalouden ongelmista pyörii tällä tasolla, jätämme kysymättä oikeasti tärkeät kysymykset.

Miksi emme puhu siitä, miten ihmeessä maanviljelijän ammatista on tullut niin kannattamaton? Miten maanviljely voi olla kannattamatonta toimintaa sekä Suomessa että Etiopiassa, ottaen huomioon valtavat erot tukisummissa ja teknologiassa?

Tai miten on päässyt käymään niin, että ruuantuotannon, siis toiminnan, jossa tuottajina ja tuotantokappaleina ovat elävät olennot ja kallisarvoinen maaperä, tärkein mittari on useimmiten taloudellinen tehokkuus?

Entä miksi lihantuottaja on persaukinen, vaikka me länsimaalaiset syömme enemmän lihaa kuin koskaan?

Ja missä vaiheessa Etiopian oma ruuantuotanto on muuttunut vähemmän tärkeäksi kuin investoijille myytävä maa, jossa sitten kasvatetaan soijapapua intialaisten lehmien rehuksi? Tai miten voi olla niin, että etiopialaisessa maaseutukioskissa on kannattavaa myydä Coca-Colaa mutta ei paikallisia vihanneksia?

Ja miten onkaan mahdollista, että maailmassa samanaikaisesti reilut 800 miljoonaa on aliravittuja ja yli miljardi ihmistä kärsii liikalihavuudesta?

Ruuan tuottajia tullaan tarvitsemaan jatkossakin. Myönnetään se varauksetta. Jatketaan sitten kyseenalaistamalla vallitsevia totuuksia sen sijaan, että henkisessä laiskuudessamme ja pikkusieluisuudessamme stereotypioimme suomalaisen ja etiopialaisen maanviljelijän. Tai toisaalta naureskelemme luonnonsuojelijoille ja tuotantoeläinten hyvinvoinnin puolestapuhujille ja teeskentelemme, että maatalouden kannattavuus heikkenisi heidän vaatimustensa takia.

Luonnonsuojelun fanaattisimmille vastustajille loppuhuomautuksena: tervetuloa kenttävisiitille Etiopiaan, jossa suurin osa metsistä on hakattu pois. Aika nopeasti tulee ikävä metsiä sekä leijonia ja sarvikuonoja, jotka joskus ovat täälläkin tepastelleet.

Kirjoittaja työskentelee apulaisasiantuntijana maatalousprojektissa Etiopiassa. Hän on myös Selam Selam -blogin kirjoittaja.