Suurlähettiläs Matti Kääriäinen hämmästyi palattuaan Mosambikiin 13 vuoden tauon jälkeen vuonna 2011. Maassa oli suuri lauma avunantajia, mutta etenkään maaseudulla mikään ei näyttänyt muuttuneen.

40 vuotta ulkoministeriössä työskennellyt Kääriäinen lopetti työnsä maassa lähes kaksi vuotta etuajassa ja ehdotti loppuraportissaan koko edustustonsa lopettamista.

Nyt eläkkeellä oleva ulkoasiainneuvos on julkaissut kirjan Kehitysavun kirous, jonka mukaan perinteisen kehitysavun antamiselle ei ole enää perusteita sen paremmin Mosambikissa kuin muuallakaan.

"Annamme kehitysapua, järjestämme pieniä keräyksiä siellä, täällä ja tuolla ja tuudittaudumme siihen uskoon, että kehitysmaakysymys on hoidossa, että kyllä tämä tästä. Näillä keinoilla emme tyydytä kuin omaatuntoamme, ongelmia emme ratkaise", Kääriäinen totesi kirjansa julkistustilaisuudessa eilen.

Globaali agenda puuttuu

Kääriäisen mukaan nykymuotoista kehitysyhteistyötä ei pitäisi enää antaa siitä yksinkertaisesta syystä, että se ei toimi. Kehitysyhteistyö ei hänen mukaansa ole juuri vähentänyt köyhyyttä, vaikka esimerkiksi Suomen vuotuisen miljardin euron kehitysyhteistyöpotin tarkoituksena on juuri äärimmäisen köyhyyden kitkeminen.

Sen sijaan köyhyys on vähentynyt esimerkiksi Kiinassa, joka ei apua ole saanut.

Epäonnistumiseen on Kääriäisen mukaan monia syitä. Rikkaat maat antavat kehitysapua lähinnä poliittisista ja taloudellisista syistä omat intressit mielessään. Avunantajat tyrkyttävät kehitysmaille omia arvojaan ja ratkaisujaan, ja tuloksena on sekamelska.

"Yhteisen motivaation, globaalin agendan ja toimivan yhteistyön puuttuminen johtanut sirpaleiseen ja tuloksettomaan toimintaan. Sen seurauksena kehitysyhteistyöstä tullut kirous. Se ei vähennä köyhyyttä, vahvista demokratiaa eikä paranna köyhien asemaa, vaan pönkittää kehitysmaissa usein valtaapitävien eliittien asemaa ja estää tarpeellisten yhteiskunnallisten muutosten syntymistä", Kääriäinen kritisoi.

Huomio isoihin kysymyksiin

Kääriäinen ei kiistä, etteivätkö yksittäiset kehitysyhteistyöhankkeet voisi onnistua sinänsä. Sellaisia hän on itsekin toteuttanut. Kyse on kuitenkin kokonaisuudesta, joka ei toimi.

"Väitän, että todellisuudessa kehitysmaat auttavat meitä."

Kääriäinen tarttuu etenkin viime vuosina esiin nostettuun laittoman pääomapaon ongelmaan. Kehitysmaat saavat aiempaa enemmän ulkomaaninvestointeja, mutta muun muassa veronkierron takia rahaa vuotaa enemmän ulos kuin maat saavat kehitysapua. Maailman pitäisikin Kääriäisen mielestä keskittyä kehitysyhteistyön sijasta laittoman pääomapaon suitsimiseen sekä kauppajärjestelmän epäreiluuksien, kuten vientitukien, poistamiseen.

"Meillä on enemmän kuin tarpeeksi resursseja minkä tahansa ongelman ratkaisemiseksi. Resurssit vain ovat suurelta osin väärässä paikassa ja väärässä käytössä. Sadalla maailman rikkaimmalla ihmisellä on 11 miljardia dollaria veroparatiiseissa. Mikäli nämä saataisiin verotuksen piiriin, äärimmäisen köyhyyden ongelma olisi helposti ratkaistavissa", hän sanoo.

"Todellisuudessa kehitysmaat auttavat meitä."

Ongelmana on, että maailman on yhä vaikeampi sopia yhteisistä asioista. Nousevien talouksien ja alueellisten intressien kasvun vuoksi globaalia agendaa on vaikea saada aikaan. Kääriäisen mukaan toivo täytyykin panna siihen, että yritykset ja pääomasijoittajat saadaan toimimaan kestävää kehitystä, hyvää hallintoa ja ihmisoikeuksia kunnioittavalla tavalla. Siinä valtaa on myös kuluttajilla, hän muistuttaa.

"Kehitysyhteistyöllä on rooli"

Ulkoministeriön kehityspoliittisen osaston päällikkö Pekka Puustinen toivottaa Kääriäisen avaaman keskustelun suomalaisesta kehitysyhteistyöstä tervetulleeksi. Hänen mukaansa monet kirjan ajatukset ovat kuitenkin yksinkertaistettuja ja loppupäätelmät jyrkkiä.

"Kyllä kehitysyhteistyöllä voi vaikuttaa köyhyyteen. Kyse ei aina ole tuloköyhyydestä, vaan myös siitä, onko ihmisillä paremmat mahdollisuudet saada koulutusta, terveyttä, vesihuoltoa ja elinkeinoja."

Esimerkiksi Suomen kehitysyhteistyön seurauksena miljoonat ihmiset saaneet puhdasta vettä, Puustinen muistuttaa.

Puustinen on Kääriäisen kanssa samaa mieltä siitä, että kehitysmaiden asemaan globaalissa taloudessa on puututtava. Siihen Suomi kuitenkin jo pyrkii vaikuttamaan esimerkiksi YK:ssa ja Maailmanpankissa, hän sanoo.

Hän ei allekirjoita väitettä myöskään siitä, etteivätkö avunantajat saisi vaatia kehitysmailta omien arvojensa kunnioittamista. Suomella on tietyt intressit, kuten vammaisten ja tyttöjen oikeuksien ajaminen, mutta kehitysmaat ovat olleet Suomesta kiinnostuneita nimenomaan siksi, ettei maan koeta tuputtavan arvojaan, hän kertoo.

Puustinen myöntää, että kehitysyhteistyössä on käynnissä isoja muutoksia. Osa kehitysmaista on vaurastumassa niin, etteivät ne välttämättä enää tarvitse apua. Samaan aikaan YK pohtii uusia globaaleja kestävän kehityksen tavoitteita, joiden toteuttamiseksi julkinen kehitysapu ei millään riitä.

Silti avulla on hänen mukaansa yhä rooli niissä maissa, jotka ovat kaikkein köyhimpiä eivätkä saa rahoitusta muualta.

"Kehitysyhteistyön rooli on rajallinen, mutta sitä ei pidä nollata", hän toteaa.