Tämä artikkeli on aiemmin julkaistu Totaaliblogissa sekä lyhennettynä Antimilitaristi-lehden numerossa 3/2014.

Michael Brownin murhaa seuranneet tapahtumat osoittavat, että antimilitaristit eivät voi suhtautua välinpitämättömästi poliisin kiihtyvään aseistukseen ja toimintavaltuuksien laajentamiseen. Poliisin rooli yhteiskunnan militarisoitumisessa ei ole mikään uusi huoli tai ongelma, mutta armeijaa on nähdäkseni aina pidetty ensisijaisena – pahimmillaan ainoana – valtiollisen väkivallan ilmentymänä.

9.8. yhdysvaltalainen paikallispoliisi murhasi 18-vuotiaan Michael Brownin Fergusonin pikkukaupungissa, Missourin osavaltiossa. Silminnäkijöiden mukaan poliisi pysäytti Brownin, koska hän käveli ystävänsä kanssa autotiellä (syy, jonka vuoksi valkoista tuskin ikinä pysäytettäisiin Yhdysvalloissa). Noin 10 metrin pakoyrityksen jälkeen Brown keskeytti juoksunsa, nosti kädet ilmaan aseettomuutensa merkiksi, ja aneli poliisia lopettamaan ampumisen. Vielä tämän jälkeen poliisi avasi tulen ja ampui vähintään 6 luotia Brownin päähän ja yläruumiiseen. Tähän asti tarinassa ei ole mitään erityisen yllättävää, tappaahan Yhdysvaltain poliisi mustan miehen 28 tunnin välein.

Tarinasta tekee poikkeuksellisen se, että Fergusonin asukkaat, joista yli 60% on mustia, lähtivät massoittain protestoimaan kaduille iskulauseinaan "Hands up, don’t shoot!" ja "Stop police brutality!". Kuten sanottu, Brownin kuolema ei ollut mikään yksittäistapaus, vaan siinä ruumiillistui Yhdysvaltain köyhiä vähemmistöjä pitkään riivannut poliisiväkivalta ja poliisijärjestelmän rakenteellinen rasismi. Vuosikymmeniä jatkuneet nöyryytykset, pahoinpitelyt ja murhat näkyvät nyt raskaina yhteenottoina (mustien) protestoijien ja (valkoisten) poliisien välillä. Tässä kohtaa myös poliisin kiihtynyt militarisaatio nousee keskeiseen osaan.

Toimittajat ympäri maailmaa ihmettelevät, miksei poliisi tee mitään sille, että Fergusonin 53 poliisista 48 on valkoisia (huom. kaupungin asukkaista vain noin 30 % on valkoisia)? Miksi poliisi ei puutu rasismiin poliisilaitoksen palkkaus-, koulutus- ja irtisanomiskäytännöissä? Miksi he eivät tee mitään lähiöissä rehottavalle poliisiväkivallalle, joka kohdistuu käytännössä ainoastaan alempiin yhteiskuntaluokkiin ja erityisesti etnisiin sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin, sekä asunnottomiin, paperittomiin ja epävirallisesti kaduilla työskenteleviin ihmisiin? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on: poliisin ei tarvitse!

Sen sijaan että poliisi muuttaisi toimintatapojaan, paikalle tuodaan satoja raskaasti aseistautuneita mellakkapoliiseja ja Yhdysvaltain kansalliskaarti. Lisäksi alueelle julistetaan ehdoton ulkonaliikkumiskielto, jotta viimeisetkin soraäänet saadaan vaiennettua (siinä ei tosin täysin onnistuttu). Ulkonaliikkumiskielto on hyvin voimakas koko väestöön kohdistuva sotilaallinen toimenpide. Jos se tapahtuisi vieraan maan alueella, sitä kutsuttaisiin miehitykseksi. Kun se kohdistuu oman maan väestöön, puhutaan "välttämättömistä toimenpiteistä yleisen turvallisuuden säilyttämiseksi". Kenen yleistä turvallisuutta mellakkapoliisi suojelee?

Poliisin sotilaallistuminen

Niin kutsuttu mellakkapoliisi on yksi keskeisiä hahmoja tarkasteltaessa poliisin militarisoitumista. Mellakkapoliisi on puolisotilaallinen toimija, jonka pääasiallinen tehtävä on mielenosoitusten hallinta. Kuitenkin juuri puolisotilaallisen koulutuksen vuoksi mellakkapoliisin "hallinta" tarkoittaa käytännössä mielenosoituksen tukahduttamista.

Poliisin oman näkemyksen mukaan "Suomessa poliisin ensisijaisia toimintatapoja mellakkatilanteissa ovat puhuminen ja käskyttäminen", mutta poliisien itse aiheuttamat "mellakat" kuten smashASEM tai vappu 2014 (videot eivät ole minun kuvaamia) paljastavat tämän bluffiksi. Sotilaan tavoin mellakkapoliisi pitää jokaista vastaantulijaa potentiaalisena uhkana, joten dialogi mielenosoittajien ja mellakkapoliisin välillä ei ole millään järkevällä tavalla mahdollista tai turvallista. Vanhan sananlaskun mukaan vasara kädessä esineet alkavat näyttää nauloilta – kuvittele miltä mielenosoittaja näyttää tarkkuuskiväärin linssin läpi katsottuna!

"Mellakkapoliisit yleistyivät länsimaissa erityisesti 1960-luvun protestiaaltojen aikaan, ja siitä lähtien ne ovat olleet keskeinen väestönhallinnan osa."

Aiemmin joukkojenhallinta siirtyi poliisilta suoraan armeijalle, ja mielenosoitukset päättyivät vakaviin loukkaantumisiin ja osanottajien kuolemiin. Mellakkapoliisit yleistyivät länsimaissa erityisesti 1960-luvun protestiaaltojen aikaan, ja siitä lähtien ne ovat olleet keskeinen väestönhallinnan osa. Yhteiskunnallinen tarve mellakkapoliisille syntyi siis siitä ymmärrettävästä syystä, että tavanomainen poliisi on riittämätön, ja sotilas aivan liian vaarallinen joukkojenhallintaan. Sotilaiden läsnäolo radikalisoi mielenosoittajia entisestään, joten valtioilla oli tarve luoda poliisin kaltaisia joukkoja, jotka kuitenkin kykenevät puolisotilaalliseen voimankäyttöön.

Sotilaallisen voimankäytön lopettaminen on tietysti hyvä asia, mutta siihen on suhtauduttava myös kriittisesti: valtion omaan väestöön kohdistama väkivalta pyritään oikeuttamaan juuri sillä verukkeella, että se on avoimen sotilaallista väkivaltaa näennäisesti kevyempää.

Ankaran vastustuksen vuoksi valtiollisen väkivallan kohdistamista omaan väestöön (mielenosoittajiin ja lakkoileviin) ei olisi onnistuttu kasvattamaan, ellei sen voimakkuutta olisi samanakaisesti lievennetty. Mellakkapoliisin synty ei siis ole mikään sivistyksen riemuvoitto, vaan epätoivoinen yritys säilyttää valtioväkivallan mureneva legitimiteetti.

Myös Suomessa poliisikontrollia pyritään aktiivisesti laajentamaan: koska "kovilla ampuminen" on hyvin tarkoin säädeltyä, Suomen poliisi on alkanut käyttämään vähättelevästi "projektiililaukaisimiksi" kutsumiaan FN 303 -paineilmakiväärejä. "Meiltä on puuttunut asetta lievempi vaihtoehto, jolla ollaan saatu vaikuttavuutta useisiin kymmeniin metreihin," poliisi itse sanoo.

FN 303 ei kuitenkaan ole mikään leikkiase, ja jopa laitteen valmistaja kutsuu sitä ainoastaan "vähemmän tappavaksi" laukaisimeksi (Less Lethal Launcher). Suomea, Belgiaa ja Luxemburgia lukuunottamatta FN 303 -aseista onkin luovuttu oikeastaan kaikissa länsimaissa, sillä niitä pidetään erittäin vaarallisina huonon osumatarkkuuden vuoksi. Merkittävä ennakkotapaus oli sivullisen kuolema Bostonissa: poliisi yritti tähdätä mielenosoittajaa – mikä sekään ei tietysti ole hyväksyttävää – mutta ampui sivullista ohikulkijaa silmään. Ohikulkija kuoli verenhukkaan ennen kuin ambulanssi ehti paikalle, eikä poliisi itse edes tiennyt osuneensa kehenkään.

Poliisin hypermilitarisaatio

Monissa valtioissa poliisin militarisaatio on viety vielä pidemmälle: samaan aikaan kun valtiollisen väkivallan käytön piiriä on onnistuttu laajentamaan, myös sen tuhovoimaa on pidetty ennallaan tai jopa kasvatettu.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa mellakkapoliisia ja SWAT-joukkoja aseistetaan yhä raskaammalla sotilaskalustolla. Vuonna 1990 käynnistyneen "1033-ohjelman" ja sen tehostamiseksi luodun Law Enforcement Support Office‘n (LESO) valtuuksilla on poliisille siirretty n. 4,3 miljardin edestä entistä armeijakalustoa – sisältäen käsiaseita, rynnäkkökiväärejä, sniper-kiväärejä, panssaroituja ajoneuvoja ja taisteluhelikoptereita. (Katso linkin takaa myös superkuumottavat kuvat miltä yhdysvaltain poliisi näyttää, ja mieti miten se eroaa sotilaasta!)

1990-luvulla poliisin militarisaatio oikeutettiin (ainakin republikaanipiireissä) huumeiden vastaisella sodalla, mutta vasta 9/11-iskujen jälkeen se nousi aivan uusiin mittasuhteisiin. Obaman hallintokaudella kehitys on jatkunut, ja pelkästään viime vuonna pääosin Irakin ja Afganistanin sodissa käytettyä sotakalustoa siirrettiin n. 450 miljoonan dollarin edestä poliisin käyttöön. Militarisaatio ei siis palaudu vallassa oleviin ihmisiin tai puolueeseen, vaan se näyttäisi olevan ominaista nykyiselle poliittiselle järjestelmälle. Osa politiikan tutkijoista puhuu jo uuden, autoritäärisen poliisivaltion synnystä. (myös esim. Henry Giroux ja Giorgio Agamben ovat pohtineet asiaa huomattavasti tätä blogia teoreettisemmin)

Valtiollisen väkivallan yhtenäisyys

Sotakaluston kierrättäminen poliisille parantaa asehankintojen kannattavuutta, ja mahdollistaa siten entistä raskaamman kaluston käytön myös perinteisessä sodankäynnissä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen tapauksessa voidaan perustellusti kysyä, voidaanko poliisia ja armeijaa ylipäätään käsitellä toisistaan erillisinä ilmiöinä. Kun tarkastellaan myös rahavirtoja, jotka liittyvät poliisin varusteisiin ja koulutukseen, niin eronteko käy vielä entistä kyseenalaisemmaksi.

Poliisi aseistetaan pääosin täsmälleen samojen sotayhtiöiden tuotteilla kuin armeijatkin. Poliisia kouluttaa samat yksityiset yhtiöt ja valtiolliset kouluttajat kuin sotilaitakin. Esimerkiksi Yhdysvaltalainen sotilas- ja "turvallisuus"-alan yritys Academi on kouluttanut poliiseja ainakin Afganistanissa, Brasiliassa ja Irakissa. Lisäksi Kreikan valtio on palkannut Academin hoitamaan poliisin varsinaisia tehtäviä, kun paljastui että yli puolet Kreikan poliiseista tukee kreikkalaisia uusnatseja ja osalla heistä on suoria kytköksiä Kultainen Aamunkoitto -puolueeseen.

Alansa suurimpiin kuuluva Academi on lähes täysin Irakin sodan varjolla kasvanut yhtiö, joka oli keskeisessä osassa Yhdysvaltain miehittäessä maata 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Suurin osa tuntee sen entisellä nimellään Blackwater, sillä vuonna 2011 yhtiö vaihtoi (jo toistamiseen) nimeään jatkuvien skandaalien vuoksi. Academin rötöksiin kuuluu mm. useiden maiden hallitusten lahjontaa, mutta näkyvin yksittäinen rikos taitaa olla 17 siviilin murhaaminen Irakissa vuonna 2007. Jopa FBI:n mukaan 14 uhreista tapettiin ilman mitään näkyvää syytä.

Toiseksi esimerkiksi käy Brasilia, jonka poliisi on tilannut Israelilaista sotakalustoa ja koulutusta sadoilla miljoonilla dollareilla. Pelkästään vuonna 2009 julkistettu kauppa piti sisällään 350 miljoonan arvosta miehittämättömiä lennokkeja, ja tänä vuonna Brasilian poliisi teki erikoistilauksen pelkästään MM-kisojen vastaisten protestien tukahduttamiseksi. Brasilialaisilla poliisioperaatioilla on siis suora taloudellinen yhteys Palestiinan sotilaalliseen miehitykseen.

Näitä esimerkkejä voisi jatkaa loputtomiin, mutta se ei ole tarpeellista tekstin sanoman ymmärtämiseksi: armeijaa ja poliisia ei voida pitää toisistaan erillisinä ilmiöinä, vaan ne ovat saman valtiollisen väkivallan kaksi eri instrumenttia. Antimilitaristien on syytä vastustaa väkivaltakoneistoa kokonaisuudessaan, eikä pelkästään täysimittaista sotaa ajallisena ja tilallisena poikkeusilmiönä.