Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Ihmisiä muuttoliikkeessä -verkkosivulla.

Jos joku afrikkalainen joskus tulee vieraaksi tilalleni, hänen täytyy osallistua täällä työntekoon. Näyttää minulle, että hän osaa tehdä töitä. Näin edesmennyt isäni tapasi puhua afrikkalaisista. Aina niin vieraanvarainen isäni ei koskaan saanut afrikkalaista vierasta maatilalleen.

Olen huomannut, että moni pitää itseään kansainvälisenä, vaikka matkustaa vain Euroopassa. Isänikään ei käynyt Euroopan ulkopuolella kuin Bahamasaarilla ja Neuvostoliitossa. Nepaliin hän ei koskaan uskaltanut tulla minua katsomaan.

Stereotypiat elävät yhä vahvoina, vaikka maailma muuttuu hurjaa vauhtia. Kehitysyhteistyössä huomattiin jo pari vuosikymmentä sitten, että Afrikassa on koulutettuja taitavia paikallisia ihmisiä, jotka pystyvät tekemään saman työn paremmin kuin sinne lähetetyt ulkopuoliset.

Suomalaisten kehitysyhteistyöhön lähtevien insinöörien tietotaidot Afrikasta olivat vielä 80-luvulla hyvin alkeelliset. Paikallista työkulttuuria ei tunnettu ja oman paremmuuden tunto oli suuri. Nyt onneksi jo käytetään lahjakkaita ja koulutettuja paikallisia osaajia työhön, jonka he tekevät asiantuntemuksella.

No, putoaako banaani afrikkalaisten suuhun? Ovatko he todella niin laiskoja, ettei edes ruuan hankkiminen saa heihin eloa?

"Ensinnäkin puun alla istumiselle on ihan käytännöllinen syy."

On totta, että monessa afrikkalaisessa kylässä on iso puu, jonka alla voi istua iso joukko miehiä. Ensinnäkin puun alla istumiselle on ihan käytännöllinen syy. Kuumassa auringonpaisteessa sen lehvästö tarjoaa suojaa. Kaikkein kuumimmalla keskipäivän hetkellä kuka tahansa haluaisi istua puun siimeksessä.

Usein näiden puiden alla tehdään isoja päätöksiä. Selvitetään erimielisyyksiä ja kylän vanhimmat vahtivat, että rauha pysyy maassa. Samaisen puun alla saattaa myös istua turhautuneita ja alkoholisoituneita miehiä. Aivan niin kuin Suomessa istuu monenkirjava joukko turhautuneita miehiä kylien olutbaareissa.

Myös perheiden sisäinen työnjako on Afrikassa usein sellainen, että mies huolehtii isommista linjoista ja naiset hoitavat kotityöt. Tämä kuitenkin vaihtelee kulttuurista toiseen.

Työkulttuurien erilaisuus on päivänselvää. Työskennellessäni Keniassa törmäsin usein huonoon ajankäytön suunnitteluun. Kokoukset alkoivat usein kaksi-kolme tuntia myöhässä, koska osanottajat "yllättäen" juuttuivat liikenneruuhkaan.

Mietin sitä, miksei kollegani osanneet ennakoida liikenteen ruuhkautumista, vaan olivat joka kerta aivan yhtä pahoillaan siitä, kun he myöhästyivät. Lopulta, kun kaikki olivat paikalla, saattoi kokous olla hyvinkin hedelmällinen.

Kun taas puhuimme siitä, miten suomalaiset perheet ulkoistavat vanhusten hoidon laitoksille ja yhteiskunnalle, sain kuulla työtovereiltani, miten kauhea kulttuuri meillä on. Kukaan ei oikeasti halunnut jättää vanhempiaan yksin eikä itselleen samaa kohtaloa kuin suomalainen "heitteillejättö".

Afrikassa on briljantteja ihmisiä. Osalla heistä on ollut etuoikeutettu mahdollisuus kouluttautua. Kaikilla sitä ei ole.

Nairobissa oli sydäntä särkevää nähdä katukauppiaina nuoria miehiä, joiden silmät kertoivat, että he ovat saaneet koulutuksen. Töitä vaan ei ole. Keniassa nuorisotyöttömyys on noin 70 prosentin luokkaa. Rahaa on kuitenkin hankittava ruokaan ja asumiseen. Siinä pitää koulutetunkin nöyrtyä.

Osa heistä on lähtenyt etsimään työtä Euroopasta ja Suomesta. Joukosta löytyy sekä yliopistosta valmistuneita että kouluja käymättömiä. Ja jokaisen on löydettävä jotakin, jolla itsensä täällä elättää.

Eräs haastattelemani eteläafrikkalainen Yhdysvalloissa väitellyt henkilö oli tullut suomalaisen vaimonsa ja lastensa kanssa Suomeen tehtyään merkittävää uraa Etelä-Afrikassa.

Täällä hän ei saanut kontaktia suomalaisiin liikemiehiin ja tunsi olevansa toisen luokan kansalainen. "Aina, kun kävelen Helsingin rautatientorilla, tunnen niskassani katseet, jotka määrittävät minut afrikkalaiseksi siivoojaksi."

Onneksi vaimo sai kuitenkin töitä. Hänellekin se oli vaikeaa. Pariskunta ehti miettiä, vaikeuttiko miehen sukunimi vaimon pääsyä haastatteluihin?

Pikku hiljaa myös yritysten katseet ovat siirtymässä Afrikan mantereelle. Toivottavasti pysyvät afrikkalaisten perässä, sillä siellä kehitetään koko ajan tekniikkaa, joka soveltuu paikalliseen käyttöön. Yhteistyö on toivottavasti tulevaisuudessa kulttuurisesti tasa-arvoisempaa.

Suomalaisten kannattaa muistaa myös se, että afrikkalaiset osaavat nauraa myös hullunkurisille valkoisille ja heidänkin ennakkoluulonsa ovat yhtä stereotyyppisiä kuin omamme.