Tämä artikkeli on julkaistu alun perin MaailmanKuva-lehden numerossa 14/2014.

Tiedämme jo ilmastonmuutoksen matematiikan. Maapallon keskilämpötilan nousu tulee rajoittaa alle kahden celsiusasteen, jotta välttyisimme erittäin vaarallisilta ilmastoskenaarioilta. Rajan olisi parempi olla vain yhden asteessa, sillä jo nykyisellä 0,85 asteen muutoksella negatiiviset vaikutukset tuntuvat eri puolilla maailmaa. Korkeintaan yhden asteen lämpeneminen on kuitenkin jo mahdotonta saavuttaa, vaikka lopettaisimme kaikki hiilidioksidipäästöt tällä sekunnilla. Samoin on käymässä kahden asteen rajalle ilman merkittäviä muutoksia nykytilanteeseen.

Miksi sitten kaksi astetta? Mitä pidemmälle lämpötila nousee tämän rajan ylitse, sitä todennäköisempää on luonnossa olevien itseään kiihdyttävien takaisinkytkentöjen käynnistyminen. Näihin kuuluu muun muassa auringonsäteiden takaisin avaruuteen heijastavan jääpeitteen sulaminen nousseen lämmön vuoksi, mikä entisestään nostaa lämpötilaa napa-alueilla. Samoin 20 kertaa hiilidioksidia voimakkaamman kasvihuonekaasun metaanin vapautuminen ikiroudan alta, mikä taas entisestään sulattaa metaanipitoisia alueita. Näiden takaisinkytkentöjen vuoksi tietyn pisteen jälkeen maapallon keskilämpötila nousee ihmisen toimista riippumatta voimakkaasti. Nykyisellä päästövauhdilla olemmekin matkalla kohti 4–6 asteen keskilämpötilan nousua. Se, niin kylmäävä kuin asia onkin, merkitsisi suurella todennäköisyydellä nykyisen kaltaisen sivilisaation romahtamista.

Ilmastonmuutosta on pitkään virheellisesti pidetty vain ympäristökysymyksenä, johon ovat ottaneet kantaa lähinnä ympäristöjärjestöt. Asiaa pitää tarkastella yhtä lailla ihmisoikeuksien näkökulmasta. Jos pitäisi valita yksi kaikista eniten lasten oikeuksien toteutumista uhkaava asia maailmassa, se olisi epäilemättä kiihtyvä ilmastonmuutos. Sen kärsijöinä nyt ja yhä enemmän tulevaisuudessa ovat kehitysmaat ja siellä erityisesti heikoimmassa asemassa olevat ihmisryhmät: tytöt ja pojat, naiset, etniset ryhmät, vammaiset. He pystyvät kaikista vähiten puuttumaan ilmastonmuutokseen vaikuttaviin tekijöihin, mutta joutuvat kohtaamaan rajuimmat seuraukset. Näitä ovat muun muassa ruokakriisi, juomaveden puute sekä myrskyt ja tulvat.

Unicefin mukaan jo seuraavien kuuden vuoden aikana arviolta 75-250 miljoonaa ihmistä altistuu vesipulalle Afrikassa ilmastonmuutoksen seurauksena. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että 80 prosenttia ilmastonmuutoksen aiheuttamista sairauksista ja kuolemista koituu tällä hetkellä kehitysmaiden lapsille. Se työ, jota Plan ja muut lastenoikeusjärjestöt ovat tehneet kymmeniä vuosia, voi jo seuraavien sukupolvien aikana pyyhkiytyä pois useissa maissa. Ilman ruokaa, juomaa ja jotenkin toimivia yhteiskuntia lasten oikeudet eivät voi toteutua. Romahtaneissa yhteiskunnissa, kuten Somaliassa, tämä on selvästi nähtävissä.

Planin tai muiden lapsikeskeisten järjestöjen ei tarvitse muuttua identiteetiltään ympäristöjärjestöksi ottaakseen ilmastonmuutoksen agendalleen. Ne voivat käsitellä asiaa painokkaasti kehitysmaiden yhteisöjen ja lasten näkökulmasta.

"Kansalaisyhteiskunnalta tarvitaan ennennäkemätöntä poliittista painetta."

Ihmiskunta voi vielä päästää noin 565 gigatonnia hiilidioksidia ilmakehään pysyäksemme kahden asteen rajan alapuolella 80 prosentin todennäköisyydellä. Nykyisellä nousevan kulutuksen tahdilla jäljellä oleva "hiilioksidibudjetti" loppuu 17 vuoden kuluttua vuonna 2031. Samaan aikaa nykyisten öljy-yhtiöiden ja valtioiden olemassa olevat mutta vielä hyödyntämättömät öljyvarat ovat noin 2 800 gigatonnia. Siis viisi kertaa budjettia enemmän. Tämä tarkoittaa, että nykyisistä tiedossa olevista fossiilisista energiavarainnoista on jätettävä neljä viidesosaa käyttämättä.

Samalla niin kutsuttujen kehittyvien maiden täytyy antaa kasvattaa taloutta noustakseen köyhyydestä, mikä tarkoittaa niiden kohdalla päästöjen nousua. Kun maailman kokonaispäästöt täytyy ajaa murto-osaan nykyisestä jo vuoteen 2050 mennessä, on teollistuneiden valtioiden vastuu ja kiire erittäin suuri. Tarvitaankin ennennäkemätöntä poliittista painetta koko kansalaisyhteiskunnan suunnalta poliittisiin päättäjiin ja yrityksiin, jotta saamme aikaan tarpeeksi kunnianhimoisia ja sitovia päätöksiä.

Teknologian avulla voimme jossain määrin avittaa siirtymistä päästöttömään talouteen, mutta se ei yksistään missään nimessä riitä. Päättäjät tai kansalaiset eivät voi työntää vastuuta insinööreille. Tätä tukee myös historia: vaikka viime vuosikymmeninä autot, tehtaat, lentokoneet ja lukemattomat muut päästöjen lähteet ovat teknologian kehityksen ansiosta tehostuneet merkittävästi, kokonaispäästöt ovat nousseet kovalla vauhdilla erityisesti 2000-luvulla maailmankaupan vapauttamisen jälkeen.

Nykyinen jatkuvaan kasvuun pyrkivä talousjärjestelmä on syvässä ristiriidassa planeettamme ekosysteemien kanssa. Yhdessä 19 muun kirjoittajan kanssa NASA:n avaruustutkimusinstituutin entinen johtaja James Hansen ja Norjan entinen pääministeri Gro Harlem Brundtland julkaisivat 2012 raportin, jossa he totesivat että "täysin ennennäkemättömän hätätilan edessä ihmiskunnalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin toimia voimallisesti estääkseen sivilisaatiota romahtamasta. Joko muutamme toimintaamme ja rakennamme täysin uudenlaisen globaalin järjestelmän, tai se pakotetaan muuttumaan".

Ihmiskunnalle jää kaksi vaihtoehtoa: joko muutamme perusteellisesti itse luomiamme yhteiskuntarakenteita ja talousjärjestelmiä tai yritämme tehdä samaa meistä riippumattomille luonnonlaeille. Arvioisin, että ensin mainittu vaihtoehto on vähemmän vaikea.

Koska tulevaisuus on yhteinen, tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan kaikkia: tavallisia kansalaisia, yrityksiä, instituutioita, ympäristöjärjestöjä, ihmisoikeusjärjestöjä ja päättäjiä. Jonkinlaisia päätöksiä on toki tulossa Pariisin ilmastokokouksessa, mutta ne tuskin riittävät sellaisinaan tavoitteen saavuttamiseksi.

Kansalaisyhteiskunnalla on erittäin tärkeä rooli. Vaikka asia oli hyvin erilainen, äskettäin eduskunnan äänestykseen päätynyt kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista näytti toimivaa esimerkkiä. Yksin SETA ja muut aktiivit eivät olisi saaneet lakimuutosta aikaiseksi. Kun useat yritykset, ammattiliitot, järjestöt, papit, asianajajat ja yhdistykset tulivat kampanjaan mukaan, niin kutsuttu kriittinen massa oli ylitetty ja yhteiskunnallinen liike sai riittävän monta kansanedustajaa tukemaan lakimuutosta. Nimenomaan tällaisilla yhteiskuntaa läpileikkaavilla aloitteilla, kampanjoilla ja vaikuttamistyöllä on mahdollista suuriin muutoksiin niin paikallisesti kuin maailmanlaajuisesti. Niitä tarvitaan nopeasti ja kipeästi.

Kirjoittaja on Plan Suomen teknologia- ja innovaatiohankkeiden erikoisasiantuntija.