Artikkeli on julkaistu alun perin Maailmantalouden tekijöiden blogissa.

"Tarvitsemme mittareita, jotka ottavat kokonaisvaltaisemmin huomioon sekä ihmisen hyvinvoinnin että luonnon", kirjoitti Annika Saarikko blogissaan muutama viikko sitten. On tärkeää, että aihe nostetaan esille, sillä se, mitä mittaamme, ohjaa toimintaamme.

Bruttokansantuote (BKT) mittaa valtioiden talouden kokoa. Se ei kuitenkaan pysty kuvaamaan riittävän tarkasti yhteiskunnallisen kehityksen sosiaalisia puolia ympäristönäkökohdista puhumattakaan. BKT:n rinnalle on kehitetty vaihtoehtoisia mittareita, joista osa on lyönyt itsensä paremmin läpi ja osa taas jäänyt taka-alalle. Esimerkiksi YK:n kehittämä inhimillisen kehityksen indeksi (HDI) on saanut paljon näkyvyyttä. Siinä mitataan BKT:n lisäksi elinajanodotetta ja koulutusta, ja sitä pidetäänkin monipuolisuutensa vuoksi informatiivisempana kuin pelkkää BKT:tä.

Monien hyvinvoinnin mittareiden ongelmana kuitenkin on, että ne mittaavat vain omaa hyvinvointiamme: ne eivät kerro mitään keinoista, joilla hyvinvointiin on päästy. Esimerkiksi Suomen BKT on maailman 23. korkein. Myös inhimillisen kehityksen indeksillä olemme kärjen tuntumassa. Samaan aikaan ekologinen jalanjälkemme on kuitenkin maailman 15. suurin. Jos kaikki kuluttaisivat kuten keskivertosuomalainen, tarvitsisimme kolmen maapallon verran luonnonvaroja. Olemme siis onnistuneet luomaan hyvinvointia, mutta kulutamme luonnonvaroja reilusti enemmän kuin mihin maapallon kantokyky riittäisi.

Toisin kuin mittarit usein, ekologinen jalanjälki ei rajoitu yhden maan rajojen sisäpuolelle: se kuvaa valtioiden luonnonvarojen kulutusta kokonaisuudessaan, ei vain kotimaisten luonnonvarojen käyttöä. Globaalissa maailmassa tuotantoketjut ovat pitkiä, ja monet Suomessakin käyttämistämme tuotteista ja raaka-aineista tulevat toiselta puolelta maapalloa. Näin tuotannon sosiaaliset- ja ympäristövaikutukset ulottavat juurensa meidän rajojemme ja BKT-mittareidemme ulkopuolelle. Kulutuksellamme on vaikutuksia, jotka jättävät jälkensä muualle.

"Jos mittaamme vain oman valtiomme talouden kokoa, emme saa kuvaa keinoista, joita sen kasvattamisen eteen on käytetty."

Esimerkiksi Living Planet -indeksi osoittaa, että luonnon monimuotoisuus on heikentynyt 40 viime vuoden aikana voimakkaasti. Erityisen voimakasta muutos on köyhissä maissa, joissa luonto köyhtyy nopeimmin. Samaan aikaan köyhissä maissa ekologinen jalanjälki on kuitenkin pienempi ja usein jopa yhden maapallon rajoissa. Ympäristön tilan heikkeneminen köyhissä maissa heijasteleekin suuren ekologisen jalanjälkemme seurauksia - köyhät maat joutuvat kantamaan rikkaan pohjoisen ylikulutuksen taakkaa.

Mitä merkitystä kehityksen mittareilla sitten on? Paljonkin. Mittarit nimittäin ohjaavat toimintaamme ja ajatteluamme. Jos mittaamme vain oman valtiomme talouden kokoa, emme saa kuvaa keinoista, joita sen kasvattamisen eteen on käytetty. Raha ja talous nousevat ylikorostettuun asemaan, eikä muita asioita huomioida tarpeeksi.

Ekologisen jalanjäljen ottaminen mukaan ihmisten ja talouden hyvinvointia kuvaavien mittarien rinnalle kertoisi enemmän siitä, millaisin keinoin me hyvinvointiamme rakennamme ja millaisia jälkiä jätämme muualle. Yhdistämällä esimerkiksi YK:n inhimillisen kehityksen indeksi ja ekologinen jalanjälki, saataisiin jo paljon monipuolisempi kuva siitä, olemmeko kehityksen kanssa reilulla polulla. Niiden avulla meidän olisi helpompi seurata omaa kehitystämme ja sitä paljonko kulutamme globaalia vihreää pääomaa hyvinvoinnin rakentamiseen. Mittarit kertoisivat paremmin siitä, liikummeko kohti maailmanlaajuisen kestävän kehityksen aluetta, jossa ekologinen jalanjälki pysyy yhden maapallon rajoissa ja samaan aikaan ihmiset voivat hyvin.

Kirjoittaja on WWF Suomen kehitysyhteistyön asiantuntija. Maailmantalouden tekijät -blogissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta kampanjassa mukana olevien järjestöjen virallista kantaa.