Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa elävä Rakesh Karna oli juuri astellut puutarhaansa, kun maa alkoi järistä.

"Olin nähnyt sellaista elokuvissa, mutta en ollut koskaan tuntenut itse niin suurta tärinää. Ja se ei ollut vain yksi kerta", hän muistelee kuukautta myöhemmin.

Huhtikuun 25. päivänä iskenyt järistys vei hengen lähes 8 700 nepalilaiselta. Järistys sekä lukuisat jälkijäristykset ovat tuhonneet tai vaurioittaneet yli 760 000:ta rakennusta ja vieneet koulunkäyntimahdollisuudet toistaiseksi lähes miljoonalta lapselta.

Avustusjärjestys ja hallitus kamppailevat hätäaputöissä yhä aikaa vastaan, sillä monsuunisateiden odotetaan alkavan maassa parin viikon kuluttua.

Suomalaisen Demo Finland -järjestön maatoimistoa Nepalissa johtavan Karnan mukaan juuri mikään ei ole maassa palautunut normaaliksi kuukauden aikana. Moni on traumatisoitunut.

"Kauppoja on enemmän auki, ihmiset menevät töihin, mutta he eivät pysty keskittymään, koska kukaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Jokainen on valmiina juoksemaan", Suomessa tällä viikolla vieraillut Karna kertoo.

Poliittinen kädenvääntö vaikeutti valmistautumista

Maanjäristys oli Nepalin pahin yli 80 vuoteen, ja se on ollut köyhälle maalle kova isku. Maan hallitus on arvioinut tarvitsevansa jälleenrakennustöihin ainakin 2 miljardia dollaria, eli noin 1,8 miljardia euroa. YK on pyytänyt hätäaputoimiin 423:a miljoonaa dollaria, eli noin 390:tä miljoonaa euroa, josta alle neljännes on saatu kasaan.

Yli 300 järjestöä on mukana katastrofiaputöissä, ja apua tarvitsee 2,8 miljoonaa ihmistä, kertoo YK:n humanitaarisen avun yksikkö tuoreimmassa katsauksessaan (pdf), joka ilmestyi tasan kuukausi järistyksen jälkeen tällä viikolla.

Apua on saatu toimitettua hitaasti etenkin kaukaisimmille, tiettömille seuduille. Työtä hidasti etenkin alkuvaiheessa myös avustustarpeiden jumittuminen maan ainoalle kansainväliselle lentokentälle, mikä aiheutti närää myös maan hallituksen ja kansainvälisten avustusjärjestöjen välille.

Karnan mukaan maa ei ollut kovin hyvin valmistautunut katastrofiin, vaikka sen mahdollisuus oli tiedossa. Tuhovoima oli kuitenkin niin suuri, ettei sitä osattu ennakoida. Lisäksi maan hankala poliittinen tilanne suuntasi johtajien intressit muualle kuin katastrofiriskeihin.

Nepalin tuhoisa sisällissota päättyi vuonna 2006, ja siitä lähtien maassa on yritetty saada aikaan kaikkia etnisiä ja poliittisia ryhmiä tyydyttävä perustuslaki. Siinä ei ole onnistuttu, vaan perustuslakia säätävä kokous on kerta toisensa jälkeen ajautunut riitelemään muun muassa siitä, pitäisikö maan jakautua osavaltioihin vai ei.

"Kollektiivisen johtajuuden puute, huono hallinto, avunantajien johtama kehitystyö ja poliittinen muutosvaihe olivat syitä siihen, miksi katastrofeihin varautuminen ei ollut kovin tehokasta", Karna toteaa.

Identiteetit sivuun

Valoa tilanteeseen tuo Karnan mukaan se, että poliittiset kiistat on pantu maassa sivuun järistyksen jälkeen. Erimielisyyksiä avun toimittamisen tavoista on, mutta siitä huolimatta poliitikot ovat onnistuneet tekemään yhteistyötä hätäaputoimissa.

"On hyvin vaikuttavaa nähdä, että johtajat, jotka olivat niin keskittyneitä perustuslakiprosessiin ja poliittiseen diskurssiin, tekevät nyt parhaansa saadakseen avustustyöt toimimaan paremmin", Karna kehuu.

Demolla on Nepalissa kehitysyhteistyöhankkeita, joissa edistetään puoluerajat ylittävää opiskelija- ja nuorisopoliitikkojen yhteistyötä. Ne ovat nyt pääosin jäissä, mutta järjestö on tarjonnut apuaan maan hallitukselle monipuolueyhteistyössä avustustyön tehostamiseksi, Karna kertoo.

Nepalin maanjäristyksen on pelätty lisäävän maan eriarvoisuutta, sillä etenkin naisten ja kastittomien asema on jo valmiiksi heikko eikä heidän ole välttämättä yhtä helppo saada apua kuin muiden. Myös ihmiskaupan on pelätty lisääntyvän järistyksen jälkimainingeissa.

Karna korostaa mieluummin kuitenkin järistyksen mukanaan tuomia mahdollisuuksia.

"Nepalissa on totta kai syrjiviä käytäntöjä, jotka heijastuvat kaikkialle. Valta kasaantui harvoille, ja siksi ihmiset eivät rauhanprosessissa ole tunteneet olevansa osa uudistuksia. Mutta järistyksen jälkeen ihmiset eivät ole enää ajatelleet identiteettiään vaan, sitä miten he voisivat parhaiten auttaa naapuriaan. Se on hyvä trendi", hän sanoo.

Parhaassa tapauksessa – mikäli maa ryhtyy ratkomaan muitakin ongelmiaan – maassa voidaankin nyt saada aikaan pysyviä muutoksia, Karna toivoo.