Suomen kehitysyhteistyövaroihin on tulossa ensi vuodesta alkaen 300 miljoonan euron vuosittaiset leikkaukset. Samaan aikaan ulkoministeriössä pyritään lisäämään yritysten roolia kehitysyhteistyössä. Tavoitteena on edistää Suomen vientiä ja samalla vähentää köyhyyttä, mutta kriitikoiden mukaan reseptin toimivuudesta on vain vähän näyttöä.

"Oma poliittinen painotukseni kehitysministerinä on, että haluan yritykset vahvemmin mukaan kehitysyhteistyöhön. Tämä on win–win-mahdollisuus, jota ei kannata jättää käyttämättä."

Näin visioi Suomen kutistuvan kehitysapubudjetin käyttöä tuore ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok) Helsingin Sanomissa kesäkuun alussa. Linja ei ole yllättävä, sillä jo aiemmin Toivakka on sanonut toivovansa, että kauppa ja kehitysyhteistyö linkittyisivät "luontevasti yhteen" sekä haluavansa ottaa uudelleen käyttöön paljon parjatut korkotukiluotot.

Toivakka ei ole ajatuksineen yksin, sillä yritysten roolin lisääminen valtioiden kehitysyhteistyössä on trendi, joka on vahvistunut sekä Suomessa että maailmalla jo useamman vuoden ajan. Toiveissa on, että kun julkisia kehitysyhteistyövaroja suunnataan yrityksille, ne saavat kaipaamiaan uusia markkinoita ja vähentävät köyhyyttä kehitysmaissa luomalla niihin työpaikkoja.

Kovat odotukset, laihat tulokset?

Ajatus kahden kärpäsen lyömisestä yhdellä iskulla on luonteva myös ulkoministeriön talouteen erikoistuneelle kehityspolitiikan neuvonantajalle Mika Vehnämäelle.

"Kehitysyhteistyöstä pitäisi olla hyötyä muillekin kuin kehitysmaille. Sellainen on mennyttä maailmaa, että Suomi ei hyötyisi siitä mitenkään. Kehitysyhteistyön on oltava molemminpuolista kumppanuutta", hän painottaa.

Vehnämäki on ollut mukana suunnittelemassa Suomen uusinta yksityisen sektorin kehitysyhteistyöohjelmaa, BEAMia (Business with Impact), jota rahoittavat ulkoministeriön lisäksi innovaatiorahoituskeskus Tekes sekä suomalaiset yritykset.

Vuoden alussa alkaneessa ohjelmassa myönnetään suomalaisille yrityksille ja niiden kumppaneille tukea köyhyyttä vähentävien innovaatioiden kehittämiseen. Samalla tehdään maailman kehityshaasteiden ratkomisesta Tekesin mukaan "menestyksekästä ja kestävää liiketoimintaa".

Kriitikoiden mukaan kehitysvaikutusten ja liikevoittojen saavuttaminen samalla kertaa ei ole kuitenkaan ole yksinkertaista.

"Yksityiseen sektoriin kohdistuu hirveästi odotuksia. Ajatellaan, että jos tuetaan yrityksiä, niistä tulee kehitystoimijoita, eli talous kasvaa ja hyvinvointi lisääntyy. Talouskasvu ei kuitenkaan ole yhtä kuin hyvinvointi meille kaikille. Sellainen ajattelutapa ei ole enää nykyaikaa, kun ajatellaan lisääntyvää eriarvoisuutta", sanoo suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestön Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Niina Mäki.

Takavuosien malli toistuu

Yritysten ottaminen mukaan kehitysyhteistyöhön ei ole pelkästään Suomea koskeva trendi, eikä se ole missään nimessä uusi. Esimerkiksi 1980-luvulla kehitysyhteistyössä satsattiin yksityiseen sektoriin muun muassa erilaisten vientiluottojen muodossa. Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto toteuttivat laajoja yksityistämisohjelmia, joita myöhemmin kritisoitiin, muistuttaa tutkija, yritysten verosuunnittelun politiikasta maailmanpolitiikan oppiaineen väitöskirjaa valmisteleva Matti Ylönen.

"Suomenkin kehitysavun historiasta löytyy tarinoita, joista tuli jälkikäteen varoittavia esimerkkejä. Haluttiin yhtä aikaa tehdä hyvää kehitysmaissa mutta samalla hyödyttää yritysten tilausmahdollisuuksia. Monesti tavoitteet eivät menneet yhtään yksiin", hän kertoo.

Yksi kritisoitu esimerkki ovat korkotukiluotot, joita Suomessa myöntää Finvera. Niillä tarkoitetaan korotonta lainaa, jota kehitysmaille myönnetään suomalaisyritysten projektien rahoittamiseksi. Mallista päätettiin luopua muutama vuosi sitten, koska kehitysvaikutuksia oli vaikea todistaa, mutta sen tilalle suunnitellaan uutta järjestelmää.

Ylösen mukaan viime vuosina yksityinen sektori onkin ilmestynyt uudelleen vahvasti mukaan kehitysyhteistyökeskusteluihin.

Maailmalla yrityksistä toivotaan merkittävää toimijaa esimerkiksi YK:n tulevien kestävän kehityksen tavoitteiden rahoittamisessa; aiheesta on määrä pitää kokous ensi kuussa Addis Abebassa. Myös esimerkiksi EU on ilmoittanut lisäävänsä yritysten roolia kehitysyhteistyöohjelmiensa rahoituksessa.

Kehitysavun merkitys vähenee

Yritysten ja kehitysyhteistyön yhdistämisen tapoja on melkein yhtä monta kuin toimijoitakin, joten asiasta ei ole olemassa yksiselitteisiä lukuja. Esimerkiksi OECD:n kehitysapukomitean jäsenmaiden julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksiin käyttämän rahasumman on kuitenkin arvioitu lähes nelinkertaistuneen 903 miljoonaan dollariin eli noin 805 miljoonaan euroon vuosina 2007–2010.

Yksityisen sektorin roolin korostumisesta kertonee myös se, että viime keväänä julkaistun, kansainvälisten järjestöjen tekemän tutkimuksen mukaan 23 tutkitun maan kehitysyhteistyöstrategioista 19:ssä mainittiin yhtenä tärkeänä teemana yksityinen sektori.

Yksityisen sektorin rooli vahvistumisen taustalla vaikuttavat monet tekijät. Ensinnäkin kehitysavun merkitys on vähentynyt, vaikka sen volyymi onkin kasvanut. Kehitysmaat saavat nykyisin yli seitsemän kertaa enemmän ulkomaaninvestointeja ja siirtolaisten rahalähetyksiä kuin varsinaista kehitysapua, ja myös niiden oma resurssien kerääminen on kasvanut.

"Kehitysyhteistyörahoituksen rooli globaalin kehityksen edistämisessä alkaa olla aika pieni. Jos maailmassa halutaan saada aikaan muutoksia köyhien elämässä, se ei tapahdu kehitysavulla, vaan ihan muilla asioilla", toteaa ulkoministeriön Mika Vehnämäki.

Samaan aikaan myös rahaa kehitysyhteistyöhön tarvitaan kipeästi lisää, sillä rikkaat maat taistelevat parhaillaan talouskriisin aiheuttamien budjettileikkausten kanssa. Suomessa aihe on erityisen ajankohtainen, sillä pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus on päättänyt leikata ensi vuodesta alkaen Suomen kehitysyhteistyövaroista laskutavasta riippuen jopa 43 prosenttia.

"Jos maailmassa halutaan saada aikaan muutoksia köyhien elämässä, se ei tapahdu kehitysavulla."

Yksityisen sektorin toivotaan myös luovan kehitysmaihin työpaikkoja, joita julkiselle sektorille ei tahdo syntyä.

"Yksi maailman polttavimmista kehityshaasteita on työllisyys. Kehitysmaissa yksityisen sektorin osuus työpaikkojen luomisesta on yli 90 prosenttia. Jos köyhyyttä halutaan vähentää, täytyy edistää taloudellista kehitystä, mikä edellyttää sitä, että yritystoiminta luo työpaikkoja ihmisille. Yritys ei voi luoda niitä, jos sillä ei ole mahdollisuutta toimia", Vehnämäki sanoo.

Esimerkiksi maailman työjärjestö ILO on arvioinut, että vuonna 2014 maailmassa oli reilut 200 miljoonaa työtöntä. Joka vuosi työmarkkinoilla tarvitaan noin 40 miljoonaa työpaikkaa lisää, suurin osa kehitysmaihin.

Suomi tulee perässä

Suomi on julkisen ja yksityisen sektorin kehitysyhteistyön yhdistämisessä vielä melko uusi ja pieni toimija. Vaikka yritysten roolia kehitysyhteistyössä ovat yrittäneet vahvistaa myös Toivakkaa edeltäneet ministerit, suomalaisyritysten kehitysyhteistyökumppanuuksiin menee Suomen kehitysyhteistyöbudjetista tällä hetkellä laskutavasta riippuen vain 2–3 prosenttia.

"Meillä on ollut vähänlaisesti yrityspuolen mukaan tuomista kehityskeskusteluun viime vuosina. Osittain se johtuu politiikasta, mutta osittain myös siitä, että yritykset ovat vasta viime vuosina alkaneet löytää tätä maailmaa enemmän. Nyt teema kasvaa Suomessa", Vehnämäki kertoo.

Tällä hetkellä Suomen tärkeimmät yksityisen sektorin kehitysyhteistyöinstrumentit ovat Finnfund ja Finnpartnership, joista edellinen rahoittaa suomalaisten yritysten kehitysmaaliiketoimintaa ja jälkimmäinen tarjoaa muun muassa kehitysmaaliiketoimintaan liittyviä neuvontapalveluja. Finnfund teki viime vuonna 115 miljoonan euron edestä uusia rahoituspäätöksiä.

Lisäksi Suomella on kauppaa tukevan kehitysyhteistyön ohjelma, johon lasketaan kaikki taloudellista kehitystä ja yksityistä sektoria kehitysmaissa tukevat hankkeet. Kauppaa tukeva kehitysyhteistyö loi ulkoministeriön tuoreimman arvion mukaan viime vuonna yli 32 000 suoraa työpaikkaa kehitysmaihin.

Innovaatioilla köyhyyden kimppuun

Vehnämäen mielestä yritysten roolin lisääminen kehitysyhteistyössä on tärkeää paitsi kehitysmaiden työpaikkojen luomisen vuoksi, myös siksi, että näin voidaan vahvistaa yritysten toiminnan kehitysvaikutuksia muutenkin. Kehitysyhteistyö pitäisi hänen mukaansa nähdä yhä enemmän ohjailevana ja muita rahavirtoja kannustavana tekijänä, ei niinkään palveluntuottajana.

"Jokainen menestyvä valtio tarvitsee innovaatiotoimintaa."

Lisäksi yhteistyö yksityisen sektorin kanssa tuo köyhyyden vastaiseen taisteluun lisää rahaa. Esimerkiksi BEAM-ohjelman volyymi on 50 miljoonaa euroa, josta ulkoministeriön osuus on vain 12,5 miljoonaa – loput tulevat Tekesiltä ja yrityksiltä itseltään. Kehitysaputilastoihin voidaan merkitä vain ministeriön osuus, mutta rahaa on silti käytössä enemmän, Vehnämäki muistuttaa.

BEAM on muutenkin uudenlainen yksityisen sektorin ohjelma. Sen tarkoituksena on luoda ensisijaisesti innovaatioita, joiden avulla voidaan poistaa köyhyyttä. Ohjelman suunnittelussa mukana ollut ulkoministeriön lähetystöneuvos Pertti Ikonen pitää innovaatioiden roolia keskeisenä.

"Innovaatiot ovat hiipineet yhä keskemmälle kehitysagendassa. Jokainen menestyvä valtio tarvitsee innovaatiotoimintaa", hän sanoo.

Käytännössä BEAMin rahoittama innovaatio voi olla tekninen ratkaisu, kuten vaikkapa mobiilipalvelu, mutta yhtä hyvin myös jotakin korkealentoisempaa. Ohjelmassa tuetaan vain itse innovaatioiden kehitysvaihetta; varsinainen kaupallinen jalkauttaminen jää yritysten itsensä tai muiden tukimuotojen varaan. Jo hakuvaiheessa kehitysvaikutuksia on silti arvioitava, ja suomalaisyrityksellä on myös oltava kumppani kehitysmaassa.

"Tavoitteena pitää olla nimenomaan vähävaraisten tai köyhien, kehitysmaissa asuvien ihmisten hyvinvoinnin parantaminen. Sellainen innovaatio, jolla ei ole linkkiä kehitysmaihin tai niiden ihmisiin, ei ole rahoituskelpoinen", Vehnämäki painottaa.

Suomalaiset yritykset ovat kuitenkin päähakijoina, koska Tekes ei voi sääntöjensä mukaan rahoittaa esimerkiksi järjestöjen tai ulkomaisten yritysten toimintaa. Lopputulos jää nähtäväksi, sillä BEAMissa on toistaiseksi tehty vasta kaksi rahoituspäätöstä, joiden yksityiskohdista ei vielä kerrota julkisuuteen. Ohjelma kestää viisi vuotta, ja Ikonen uskoo sinä aikana tulevan kymmeniä hakemuksia.

Kriitikot: Köyhyysvaikutuksista ei todisteita

Monissa järjestötoimijoissa ja asiantuntijoissa yksityisen sektorin uusi tuleminen ei herätä hurraahuutoja. Monen mukaan hyötyjä ei yksinkertaisesti ole osoitettu kovin selvästi, päinvastaisesta sen sijaan on paljonkin esimerkkejä.

"Toki yksityinen sektori täytyy saada mukaan kehitykseen, koska sillä on suurimmat pääomat. Mutta siitä täytyy olla hyötyä kaikille. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että yksityistä sektoria pidetään maagisena ratkaisuna. Siihen kohdistetaan valtavia odotuksia, vaikka mitkään tutkimukset eivät toistaiseksi tue sitä, että yritysten mukaantulolla saataisiin käyttöön esimerkiksi massiivisia määriä uutta kehitysrahoitusta", kehitysrahoitukseen erikoistunut Kepan Niina Mäki toteaa.

"Tuntuu, että yksityistä sektoria pidetään maagisena ratkaisuna."

Usein yksityisen sektorin yhteistyötä markkinoidaan sanomalla, että pienellä julkisen sektorin panostuksella saadaan luotua "vipuvaikutusta", suuria summia yksityistä rahaa. Tutkija Matti Ylösen mukaan puheissa on kuitenkin paljon ilmaa.

"On monesti aika avoin kysymys, olisiko hanke toteutunut ilman julkista rahaa vai olisiko se toteutunut joka tapauksessa. Vielä vaikeampi on arvioida, mitä olisi tapahtunut, jos rahat olisi sijoitettu vaikkapa koulutukseen tai terveydenhoitoon", hän muistuttaa.

Monesti yritysten on myös todettu suuntaavan mieluummin vauraampiin kehitysmaihin, joissa kehitysvaikutuksetkaan eivät ole yhtä hyödyllisiä.

Vastakkaiset tavoitteet

Skeptisimmin kriitikot suhtautuvat ajatukseen siitä, että yritysten voitontavoittelu ja kehitysmaiden köyhyydenvähentämistavoitteet voitaisiin yhdistää.

"Yksityisten sektorien intressit voivat olla jopa vastakkaisia kehitystavoitteille, joita kehitysapusopimusten mukaan pitäisi kunnioittaa. Sudenkuoppia on paljon verrattuna siihen, miten yksioikoisesti yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa markkinoidaan Suomessa – että kun yksityiselle sektorille laitetaan rahaa, hyödyt ovat automaattiset", Ylönen kritisoi.

Tutkimukset osoittavat, että aina yhteistyö yksityisen sektorin kanssa ei suju kuin tanssi. Esimerkiksi toukokuussa julkaistun Ison-Britannian kehitysyhteistyötoimisto DFIDin yksityisen sektorin kumppanuuksia arvioivan riippumattoman analyysin mukaan DFID ei ole osoittanut riittävän hyvin, miten kumppanuudet oikeastaan hyödyttävät köyhiä.

Tansaniassa puolestaan vastustetaan hanketta, jota rahoittavat muun muassa Afrikan kehityspankki ja aiemmin myös Ruotsin julkinen kehitysaputoimija Sida*. Siinä ruotsalainen EcoEnergy suunnittelee 20 000 hehtaarin sokeriruokoplantaasia, joka ensimmäisessä vaiheessa vie 1 300 ihmiseltä maata tai kodin. Projekti on osa G8-maiden Afrikan ruokaturvan parantamiseen tähtäävää lippulaivahanketta New Alliance for Food Security and Nutritionia.

Järjestöjä ja muita kriitikoita huolettaakin se, noudattavatko kehitysyhteistyörahaa saavat yritykset toimissaan ihmisoikeus- ja ympäristöperiaatteita. Huolenaiheena on myös kehitysrahoituslaitosten rahojen sijoittaminen veroparatiiseihin samaan aikaan, kun valtiot puhuvat kehitysmaiden veronkantokyvyn vahvistamisesta. Tästä on puhuttu myös Finnfundin kohdalla.

"Haluamme yksityisen sektorin mukaan, mutta kysymys on, millä kriteereillä. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei mitään valtaisaa muutosta ole tapahtunut siihen suuntaan, että yrityksistä olisi tullut vastuullisempia ja parempia kehitystoimijoita", Mäki sanoo.

Ei vain yhtä mallia

Ulkoministeriön Vehnämäki ja Ikonen myöntävät, että yksityisen sektorin yhteistyössä on riskinsä. Hyödyt eivät putoile köyhille automaattisesti.

"Jos miettii laajalla skaalalla kehitysyhteistyötä, jota tehdään yritysyhteistyönä, se ei voi kohdistua syrjäseutujen ihmisiin tai ultraköyhiin, koska yritykset eivät löydä sieltä bisnestä. Ne ovat mukana siinä, mikä tuottaa hyötyä", Vehnämäki toteaa.

Hänen mukaansa pitkällä tähtäimellä esimerkiksi työpaikkojen syntyminen hyödyttää kuitenkin köyhimpiäkin, kun kulutus lisääntyy ja hyödyt leviävät. Hän myös muistuttaa, etteivät työpaikat ole ainoa haettu kehitysvaikutus esimerkiksi BEAMissa.

"Kertoo tästä ajasta, että nimenomaan yksityisen sektorin voi heittää iskusanana."

"Muutenhan puhutaan vain bisneskumppanuuksista. Vaikutusten täytyy olla kunnossa ja ihmisiä pitää lisäksi osallistaa. Ei lähdetä liikkeelle siitä, että täällä tehdään asioita ja viedään sinne kaupattavaksi, vaan tehdään asioita yhdessä."

Pertti Ikonen myös muistuttaa, ettei Suomi ole tekemässä vain yhdenlaista kehitysyhteistyötä.

"Vähän kaikessa, mitä suomalaiset tekevät, on se ongelma, että ollaan siiloissa ja nähdään vain yksi totuus. Tässä tehdään montaa asiaa rinnakkain."

Mäen ja Ylösen mukaan ongelmana kuitenkin on, että yksityinen sektori nähdään kehitysyhteistyössä yhä liiaksi automaatioratkaisuna, vaikka totuus on, että joissakin tilanteissa se toimii – toisissa taas ei.

"Esimerkkejä löytyy molempiin suuntiin. Mutta jos joku sanoo, että rahaa tarvitaan julkiselle sektorille, heti kysytään, mihin toimintoihin. Jos joku sanoo, että tarvitaan rahaa yksityiselle sektorille, kukaan ei kysy mitään. Kertoo tästä ajasta, että nimenomaan yksityisen sektorin voi heittää iskusanana", Ylönen toteaa.

*Päivitys: Sida vetäytyi Tansania-hankkeen tuesta aiemmin keväällä.