(IPS) -- Ihmisoikeuksia puolustavien vainoaminen Kiinassa tai Egyptissä on tuttua uutisista. Samoin tietovuotajina tunnettujen Julian Assangen ja Edward Snowdenin takaa-ajo – vaikka he paljastivat ihmisoikeusloukkauksia demokraattisissa maissa.

Kansalaisjärjestöjä yhdistävä Civicus kirjasi vuonna 2014 vakavia kansalaisoikeuksien loukkauksia 96 maasta. Amnesty International luonnehti vuotta tuhoisaksi ihmisoikeuksille, Freedom Housen mukaan tukahduttaminen jatkuu yhdeksättä vuotta.

Ilmaisunvapautta sekä oikeutta yhdistyä ja kokoontua on rajoitettu viime vuosina voimakkaasti. Tukahduttaminen yltyy sekä demokratioissa että diktatuureissa, ja siihen turvautuvat myös yritykset ja ääriliikkeet.

Lainsäädännöllä rajoitetaan sananvapautta ja mielenosoitusoikeutta, leimataan järjestöjä "ulkomaisiksi agenteiksi" ja estetään niiden rahoitusta tai kielletään seksuaalivähemmistöjä puolustava toiminta.

Tuomiot poliittisia

Tukahduttamisen taustalta löytyy neljä avaintekijää, joista ensimmäinen on globaali demokratiavaje. Korruptiota ja muita rikkomuksia paljastavat kansalaiset leimataan "turvallisuusuhaksi", ja heille luetaan poliittisesti motivoitu tuomio. Tilanne jatkuu synkkänä esimerkiksi Iranissa, Kiinassa, Kuubassa, Pohjois-Koreassa tai Vietnamissa.

Samaan aikaan tietovuotajien vaino Britanniassa, Itävallassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa vahvistaa ilmapiiriä, joka hyväksyy toisinajattelevien vahtimisen.

Toinen tekijä on pakkomielle torjua terrorismia – paitsi valtion harjoittamaa – kansallisen turvallisuuden nimissä. Kansalaisoikeuksien suitsiminen sai alkunsa syyskuun 2001 terrori-iskuista Yhdysvaltoihin.

"Ratkaisut on viime kädessä löydettävä juuri kansalaisyhteiskunnasta."

Tilanne paheni vuoden 2011 arabikevään jälkeen, kun kansa oli kaatanut diktaattorin Tunisiassa ja Egyptissä. Kansalaisvapauksia on sittemmin rajoitettu Bahrainissa, Egyptissä, Jordaniassa, Omanissa, Saudi-Arabiassa ja Yhdistyneissä arabiemiraateissa.

Laajat vaikutukset

Vaikutus ulottui syvemmälle Afrikkaan, missä kuria ovat kiristäneet ainakin Angola, Burundi, Etiopia, Gambia, Ruanda, Sudan, Swazimaa ja Zimbabwe.

Kansalaistoiminta on entisestään vaikeutunut Keski-Aasian ja Itä-Euroopan maissa, kuten Azerbaidžanissa, Kirgisiassa, Unkarissa, Valko-Venäjällä, Venäjällä, Turkissa, Turkmenistanissa ja Uzbekistanissa.

Uusia "turvallisuusjärjestelyjä" on toteutettu myös Kaakkois-Aasian Kambodžassa ja Malesiassa sekä sotilaiden valtaan joutuneessa Thaimaassa.

Kolmas taustatekijä on eriarvoisuuden kasvu ja varallisuuden keskittyminen pienelle vähemmistölle. Oxfam-järjestön mukaan rikkain prosentti maailman väestöstä omistaa ensi vuonna enemmän kuin loput 99 prosenttia yhteensä. Taloudellisen ja poliittisen eliitin likeinen suhde ajaa esimerkiksi korruptiota ja ilmastonmuutosta vastustavat järjestöt entistä ahtaammalle.

Nousevat ääriliikkeet

Usko markkinoiden mahtiin ja uusliberalistiseen talousmalliin kuristaa ammattiyhdistysliikettä ja maanomistusoikeudestaan kamppailevia.

Brasiliassa murhattiin viime vuonna vähintään 29 ympäristöaktivistia. Kanadan hallitus pitää silmällä alkuperäisasukkaiden toimintaa ekologisesti arkojen alueiden suojelemiseksi. Intia on jäädyttänyt tilejä Greenpeacelta, joka yrittää pelastaa kaivosten uhkaamia metsiä.

Neljäs ja nouseva uhkatekijä kansalaistoiminnalle ovat uskonnolliset ääriliikkeet. Kansainvälisen yhteisön kyvyttömyys estää Israelin ja Syyrian valtioiden vakavia ihmisoikeusloukkauksia luo kasvupohjaa ääriaineksille, joiden ajattelu ei suosi moniarvoista kansalaisyhteiskuntaa.

Kansalaistoiminnan ahdinko heijastaa kansainvälisiä paineita ja polarisaatiota. Ihmiskuntaa koettelevat yhteen kietoutuneet taloudelliset, ekologiset ja humanitaariset kriisit. Ratkaisut niihin on viime kädessä löydettävä juuri kansalaisyhteiskunnasta.

Kirjoittaja on ihmisoikeusjuristi ja Civicus-järjestön politiikka- ja tutkimusosaston johtaja.