YK:n tänä vuonna umpeutuvia vuosituhattavoitteita voi tällä viikolla ilmestyneen viimeisen väliraportin perusteella pitää menestystarinana – ainakin osittain.

Vuoden 1990 vertausarvoihin verrattuna äärimmäinen köyhyys on puolittunut, koulua käyvien lasten osuus on kehitysmaissa noussut yli 90 prosenttiin ja 2,6 miljardia ihmistä on saanut puhdasta juomavettä. Tuberkuloosin, malarian ja hivin leviämistä on onnistuttu hillitsemään.

Myös lasten peruskoulutuksessa, sanitaation lisäämisessä ja äitiys- ja lapsikuolleisuuden vähentämisessä on edistytty mutta ei niin paljon, että viralliset tavoitteet olisi saavutettu. Samaan aikaan konfliktit ja ympäristöongelmat ovat hidastaneet kehitystä.

Voiko menestyksestä siis puhua?

"Kysymyksen voisi kääntää toisin päin: mitä, jos tavoitteita ei olisi koskaan ollutkaan? Uskon, että näinkään paljon ei olisi saavutettu", toteaa suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistyksen Kehyksen pääsihteeri Rilli Lappalainen.

Myös ulkoministeriön YK:n kehityskysymysten yksikön päällikön Johanna Karangon mielestä vuosituhattavoitteissa jäätiin plussan puolelle. YK:n jäsenmaat onnistuivat kasamaan vuonna 2000 voimaan astuneesta kahdeksasta tavoitteesta tiiviin, mitattavan paketin, ja maat myös sitoutuivat niihin. Vaikka monia tavoitteita ei täsmälleen saavutettu, niissä edistyttiin paljon, ja se on oleellisinta.

"Tietenkin kehitys on ollut epätasaista sekä maiden välillä että sisällä, mutta tämä on selvästi ollut menestyksellinen tapa edistää kehitystä ja saada sekä kehitysmaat että kehittyneet maat tukemaan tavoitteita", hän sanoo.

Liikaa tilastoja?

Karangon mukaan esimerkiksi tärkeimmän tavoitteen, köyhyyden puolittamisen, onnistumista, selittää Kiinan tapaisten isojen maiden menestys, samoin se, että maat asettivat juuri köyhyyden vähentämisen painopisteeksi.

Vuosituhattavoitteet ovat kuitenkin saaneet paljon pyyhkeitä keskiarvoihin nojaamisesta, sillä ne peittävät alleen suuren epätasa-arvon. Esimerkiksi Saharan eteläpuolinen Afrikka on jäänyt lähes kaikissa tavoitteissa jumboksi muihin alueisiin verrattuna – tosin myös sen lähtötaso oli heikoin.

Karangon mukaan myös miesten ja naisten välisessä tasa-arvossa on yhä tekemistä, vaikka tyttöjen koulutuksessa edistyttiinkin huimasti. Sukupuolten epätasa-arvo saattaa osittain selittää sitä, miksi äitiys- ja lapsikuolleisuus eivät pudonneet riittävästi tavoitteisiin nähden.

"Terveyspalveluihin pääsy on miehille helpompaa kuin naisille. Tämä selittää ehkä osaltaan sitä, miksi niin hyviin tuloksiin ei päästy", Karanko sanoo.

Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen emeritusprofessorin Juhani Koposen mukaan toisaalta koko vuosituhattavoitteiden konseptia voi pitää ongelmallisena. Ne eivät puuttuneet ongelmien rakenteellisiin syihin ja keskittyivät liikaa noin 60 indikaattoriin, joilla tavoitteiden toteutumista mitattiin.

Esimerkiksi koulutustavoitteen tarkoituksena oli saada kaikki maailman lapset käymään peruskoulu, ja 91-prosenttisesti siihen päästiinkin. Koposen mukaan ongelmana kuitenkin oli, että valtiot satsasivat vain siihen, mitä mitattiin: koulua käyvien lasten prosentuaaliseen osuuteen, eivät koko koulutusjärjestelmän korjaamiseen.

"Tavoite johti siihen, että peruskoulutukseen pantiin hirveä määrä paukkuja, rakennettiin koulurakennuksia ja palkattiin opettajia. Mutta koulutuksen laatu on jäänyt ihan hunningolle. Kaikki lapset eivät opi edes lukemaan", hän toteaa.

Uudet tavoitteet tulossa

YK:n on määrä sopia vuosituhattavoitteiden jatkosta, kestävän kehityksen tavoitteista, syyskuussa. Tavoitteet ovat aiempaa laajempia ja kunnianhimoisempia. Päätavoitteena on äärimmäisen köyhyyden poistaminen, uusina tavoitteina mukaan tulevat esimerkiksi konfliktien vähentäminen sekä aiempaa selkeämmät ilmasto- ja ympäristötavoitteet, joiden puutteesta vanhoja moitittiin. Lisäksi tavoitteiden on määrä koskea kaikkia maailman maita, ei vain kehitysmaita.

Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua laajuus. Karangon mukaan maat ovat kyllä sitoutuneet varsinaisiin tavoitteisiin, joita on 17. Keskusteluja käydään kuitenkin yhä alatavoitteista, joita on tällä hetkellä 169 – eli liikaa.

"Monille kehitysmaille on erittäin haastavaa mitata näitä kaikkia", hän sanoo.

Rilli Lappalaisen mukaan on hyvä, että tavoitetaso on uusissa tavoitteissa korkea, muuten mailla ei olisi motivaatiota toimia.

"Enemmän haaste on siinä, miten ne toimeenpannaan ja miten niihin sitoudutaan. On tärkeää, että valtiot näkevät kontekstin paljon laajemmassa mittakaavassa kuin hallituskauden puitteissa", hän toteaa.