Artikkeli on julkaistu alun perin Siemenpuu-säätiön blogissa.

Tienaan leipäni kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön parissa, mutta en voi sanoa olevani mikään varaukseton kehitysyhteistyön tai edes kansalaisjärjestöjen tekemän kehitysyhteistyön kannattaja. Oikeastaan mitä pidempään olen alalla ollut, sitä kyynisemmäksi on suhtautumiseni kehitysyhteistyön kykyyn muuttaa maailmaa tullut.

Matti Kääriäisen kevään kohukirja Kehitysavun kirous osui ja upposi allekirjoittaneeseen ja kiteytti monia pitkään muhineita omiakin ajatuksia. Isot globaaliin eriarvoisuuteen, ekologiseen kriisiin ja ilmastonmuutokseen vaikuttavat ratkaisut tehdään muualla kuin kehitysyhteistyön parissa. Kehitysyhteistyö on kuin laastari, jolla paikataan globaalin eriarvoisuuden aiheuttamaa avohaavaa. Yksin se ei millään riitä. Pahimmillaan se saattaa jopa viedä huomiomme tarpeellisilta rakenteellisilta muutoksilta.

Vaikka en kehitysyhteistyön suurin fani olekaan, ovat hallituksen kehitysyhteistyöhön tekemät rajut leikkaukset herättäneet minussa paljon kysymyksiä:

Kehitysministeri Lenita Toivakka sanoo, että kansalaisjärjestöjen tuista on tässä taloustilanteessa pakko leikata lähes puolet, koska rahaa ei vain yksinkertaisesti ole. Silti yritysten tukemiseen Finnfundin kautta löytyi jostain 130 miljoonaa euroa lisää niitä samoja kehitysyhteistyövaroja, joita ei millään löytynyt järjestöille. Tässä valossa on ihan turha puhua järjestöiltä leikkaamisen pakosta.

Suomalaisyritysten kehitysmaainvestointien tukeminen on mielestäni varsin tervetullutta. Mutta, onko tällainen yritysten tukeminen todellakin kehitysyhteistyön ydintehtäviä, on mielestäni relevantti kysymys.

Kehitysministeri perustelee järjestöiltä leikkaamista sillä, että niiden työtä ja tuloksellisuutta ei olla arvioitu tarpeeksi. Silti ministeri on myöntämässä kymmeniä miljoonia lisää Finnfundille, jonka toimintaa ei olla tietääkseni koskaan (korjatkaa jos olen väärässä) evaluoitu.

Sipilän hallitus on linjannut Suomen kehityspolitiikan painopisteiksi naisten ja tyttöjen aseman, toimivan demokratian, kestävän energiantuotannon, vesi- ja ruokaturvan ja kehitysmaiden yritystoiminnan edistämisen sekä veropohjan vahvistamisen. Järjestöillä on paljon osaamista juurikin näillä sektoreilla. Mainitut painopisteet eivät kuitenkaan näy käytännössä, kun pienten ja keskisuurten järjestöjen ja säätiöiden elintärkeä hankerahoitusinstrumentti keskeytetään kokonaan ja kaikilta ohjelmatukea saavilta järjestöiltä leikataan 38 prosenttia tuesta. Juustohöylä ei priorisoi. Virkamiehet ovat joutuneet valmistelemaan leikkauslistan nopealla aikataululla. Herää kysymys, onko nyt pakotettu leikkaamaan sieltä, mistä se on helpointa?

Kehitysministeri toivoo, että järjestöt minimoisivat hallinnolliset kulunsa. Kuitenkin ulkoministeriön tukemilla järjestöhankkeilla on jo nyt varsin tiukka kymmenen prosentin hallinnollisten kulujen yliraja. Kokemuksesta tiedän, että sillä ei paljon mässäillä. Järjestöt tulevat toimeen todella pienillä varoilla ja iso osa työstä tehdään vapaaehtoisvoimin.

"Juustohöylä ei priorisoi."

Järjestöjen viestintä- ja globaalikasvatustuki ollaan lopetettu tai ainakin jäädytetty tilanteessa, jossa sitä tarvittaisiin ehkä enemmän kuin koskaan. Juha Sipilä sanoo hallituksensa tukevan monikulttuurista Suomea. Samaan aikaan leikataan rajusti järjestöjen globaalikasvatuksesta. Puheet ja teot ovat räikeässä ristiriidassa.

Vaikka hallitus ja ministeri puhuvat siis leikkausten pakosta ja korostavat niiden epäideologisuutta, paistaa näiden leikkauspäätösten takaa todella kylmiä arvovalintoja.

Kuten totesin alussa, tehdään isot globaalin eriarvoisuuteen puuttuvat ratkaisut muulla kuin kehitysyhteistyön parissa. Viime viikkojen keskustelu osoittaa kuinka helposti jumitumme puhumaan kehitysavusta kun pitäisi myös puhua siitä ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta, maahanmuuttopolitiikasta, talouspolitiikasta, veropolitiikasta ja yritysvastuupolitiikasta, jota me täällä koti-Suomessa teemme. Niillä kun on loppujen lopuksi paljon suurempia heijastusvaikutuksia ihmisten hyvinvointiin kaikkialla, niin pohjoisessa kuin etelässä.

Toivottavasti suomalaisjärjestöt eivät nyt leikkausten seurauksena poteroidu vain puolustamaan kehitysyhteistyötä, vaan energiaa ja voimavaroja riittää myös käymään näitä muita elintärkeitä kamppailuja oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Kirjoittaja on Viestintä ja kehitys -säätiön (Vikes) toiminnanjohtaja.