Artikkeli on julkaistu alun perin Kirkon Ulkomaanavun blogissa.

Kehitysministeri Lenita Toivakka on täysin oikeassa vaatimuksessaan, että kehitysyhteistyön tulee olla entistä tuloksellisempaa. Niin Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö Kirkon Ulkomaanapu kuin lukuisat muutkin järjestöt jakavat tämän tavoitteen.

Tavoite ei ole uusi. Kehitysyhteistyö on ollut suuressa murroksessa niiden 12 vuoden aikana, joina itse olen alalla työskennellyt. Muutos hyväntekeväisyystoiminnasta tarveperustaiseen ja edelleen oikeusperustaiseen kehitysyhteistyöhön on ollut verrattain nopea. Ennen kaikkea muutos on ollut laadullinen hyppäys eteenpäin.

Kun kehitysyhteistyötä katsotaan ihmisoikeuksien toteutumisen kautta, selkenevät paitsi oikeudet niin myös vastuut sekä eri toimijoiden roolit. Järjestöille se tarkoittaa, että niiden täytyy paitsi toimia yhteisötasolla, myös pitää hallituksia vastuullisina kansainvälisistä sitoumuksistaan. Hauraissa maissa operoivien yksityissektorin toimijoiden täytyy puolestaan entistä voimakkaammin ottaa roolia laajemman yhteiskunnallisen vastuun toteutuksesta.

Ajatus siitä, että yritysten tekemä kehitysyhteistyö olisi jotenkin irrallaan muusta kehitysyhteistyöstä, tapahtuneesta kehitysyhteistyön murroksesta, tai että yksin yritysten kautta saavutettaisiin jälleen uusi harppaus kehitysyhteistyön tuloksellisuudessa, on harhakuva, josta on syytä päästä eroon. Näille ajatuksille tuskin löytyy paljoa tukea edes yksityiseltä sektorilta.

Sen sijaan että Suomen valtio asettaa kehitysyhteistyöjärjestöt (43 prosentin leikkaus ulkoasianministeriön tuesta, yhteensä 49 miljoonaa euroa) ja yritykset (130 miljoonan euron tuki Finnfundille, joka tarjoaa yrityksille rahoitusta kehitysmaissa ja Venäjällä) toisiaan vastaan, sen tulisi kannustaa ja tukea kehitysyhteistyön pitkäjänteisyyttä ja rakentaa menestyksekkään ja toimivan kehitysyhteistyön "päälle".

Yhteistyö yritysten ja kehitysyhteistyöjärjestöjen välillä on nimittäin yhtä hedelmällistä kuin se on tarpeellistakin.

Viime vuonna osallistuin yhteistyöneuvotteluun YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n päämajassa yhdessä Rovion edustajan kanssa. Tunnetun suomalaisen brändin ja hyvämaineisen kehitysyhteistyötoimijan yhteistyö loi lisäarvoa paitsi toisilleen niin myös mahdollisille uusille kumppaneille.

"Suomalaisyritykset tuskin tulevat tekemään merkittäviä avauksia Syyriassa ensi vuonna."

Eritreassa, yhdessä maailman eristäytyneimmässä valtiossa, Kirkon Ulkomaanapu on tehnyt yhteistyötä opetussektorilla toimivien suomalaisyritysten kanssa. Länsi-Afrikkaa edelleen koettelevan ebolaepidemian jälkiseuraukset ovat uusi osoitus siitä, kuinka yksityissektorin ja järjestötoimijoiden työ on myönteisesti päällekkäistä.

Yritysten liiketaloudelliset intressit – omien työntekijöidensä ja heidän yhteisöjensä suojeleminen ja liiketoiminnan jatkaminen – ovat olleet monesti yhteneväiset kehitysyhteistyön tavoitteiden kanssa. Samaan aikaan Ulkomaanapu ja muut järjestöt ovat tukeneet laajasti sekä kyläyhteisöjä että valtiotoimijoita ebolan vastaisessa työssä. Ebola on enemmän yhdistänyt kuin erottanut toimijoita.

Miten kehitysministerin visiot, Suomen vaikea talouspoliittinen tilanne, kehitysavun tuloksellisuus ja eri toimijoiden kompetenssit sitten tulisi tuoda yhteen? Tuskin kukaan kiistää Suomen vaikeaa taloustilannetta ja tarvetta säästöihin. Myös kehitysyhteistyön täytyy kantaa kortensa kekoon. Kuitenkin nykytilanteessa, jossa maailmassa on enemmän pakolaisia kuin koskaan sitten toisen maailmansodan, pitää työn fokus kääntää entistä voimakkaammin juurisyihin eikä oireiden hoitamiseen. Jälkimmäinen tulee huomattavasti kalliimmaksi niin rahassa kuin inhimillisessä kärsimyksessäkin mitattuna.

Kehitysongelmien juurisyihin pureutuminen puolestaan on järjestökentän ehkä suurin lisäarvo. Toinen merkittävä järjestöjen ansio on fokus kaikista hädänalaisimpien ihmisten tukemiseen. Siinä missä valtiovalta kannustaa yrityksiä ottamaan riskejä kehitysyhteistyön nimissä – ja aikoo tukea tätä huomattavasti taloudellisesti – yritykset puhuvat mieluummin riskien hallinnasta. Suomalaisyritykset tuskin tulevat tekemään merkittäviä avauksia Syyriassa ensi vuonna. Sen sijaan tarve humanitaariselle avulle ja rauhantyölle on Syyriassa ja sen naapurimaissa huutava.

Ehdotetut leikkaukset järjestöpuolelle tarkoittaisivat usein järjestöjen hallitsematonta vetäytymistä näiltä vaikeimmilta kriisialueilta. Se tarkoittaisi maton alta vetoa paitsi avustustyöhön sitoutuneilta paikallisilta kumppaneilta, myös Suomen tavoitteilta kohdistaa apu sinne missä sitä eniten tarvitaan. Se olisi myös vuosien takapakki siihen mahdollisuuteen, joka sisältyy järjestöjen ja yksityisen sektorin yhteistyöhön vaikeimmilla kriisialueilla.

Leikkaukset on siis syytä toteuttaa porrastetusti usean vuoden ajalla. Toiseksi, kehitysavun "uusjaon" järjestöiltä yksityiselle sektorille tulee olla maltillinen: vaikka yksityiseltä sektorilta on olettavasti tulossa avauksia myös järjestöille ja valmius keskustella on järjestöpuolella hyvä, on olemassa riski että keskustelukumppania ei pian ole. Yt-keskustelut ovat monissa kehitysjärjestöissä jo päällä ja niiden vakavuus ei toivottavasti ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Kolmanneksi, ulkoministeriö voisi ottaa entistä vahvemman roolin yhteistyökeskusteluissa yksityisen sektorin ja järjestöjen välillä. Tämä olisi kaikkien kehitysyhteistyötoimijoiden etu.

Jussi Ojala on Kirkon Ulkomaanavun johtava rauhantyön asiantuntija.