Artikkeli on julkaistu alun perin Kehys ry:n blogissa.

Osallistuin vahingossa ihmiskokeeseen Brysselissä. Valtionpäämiehet ja kaksi -naista yrittivät ratkoa valtavaa pakolaistilannetta Euroopassa, ja turvatoimet olivat tietenkin EU-kortteleissa suuret. Eurooppalaisilla maanviljelijöillä ja ay-liikkeellä on taito järjestää suuria ja vaikuttavia mielenosoituksia samaan aikaan, ja niinpä liikenne koko Brysselissä saatiin sekaisin. Kaaos oli suurempi kuin paavin vieraillessa New Yorkissa.

Ihmiskoe tapahtui täpötäydessä lentokenttäbussissa. Bussiin nousevilla ihmisillä on yleensä aikataulu, jonka rajoissa pitäisi olla määränpäässä. Kuskin luovista yrityksistä huolimatta olimme jumissa kolme ja puoli tuntia. Siinä ajassa ihmiset reagoivat jo hyvin eri tavoin hetkelliseen vapautensa riistoon. En voinut olla vertaamatta meitä hyväosaisia bussimatkustajia niihin tuhansiin pakolaisiin, jotka henkensä uhalla ovat pakotettuja jättämään kotinsa, etsimään turvaa ja käyttämään mitä tahansa tapoja päästäkseen eteenpäin. Me bussissa olijat olimme todennäköisesti kaikki menossa laillista reittiä pitkin määränpäihimme ja tuskin suurimmalle osalle tapahtui mitään peruuttamatonta lennolta myöhästymisen vuoksi.

Ihmiset reagoivat tietenkin hyvin eri tavoin odottamattomaan tilanteeseen. Hermostuminen näkyi muun muassa liikkumisena, puheripulina ja itkuna. Kymmenet meistä yrittivät siirtää lentojaan enemmän tai vähemmän kiihkeässä mielentilassa. Osa alkoi huutaa kuskille. Tulkkausapua löytyi naapurista. Eniten tilanteesta nautti brittiläislatvialainen pikkupoika, joka onnistui järjestämään itselleen juoksutilan bussissa. Hänen parikuukautinen pikkusiskonsa osallistui bussin ulkopuolella olevaan tööttäyskisaan menestyksellisesti. Samoin esiteini isoveli, jonka heavymusaa kuuntelimme koko bussilasti.

Kieltämättä maailmassa eletään nyt jonkinlaista murrosaikaa, ja mielenkiintoista onkin sitten aikanaan nähdä, mitä historiankirjoittajat tästä kaikesta kirjoittavat ja analysoivat. Jotain merkittävää on Euroopassa tapahtumassa perustavaa laatua olevissa asioissa, kuten käytännön demokratiassa, avoimuudessa ja osallistumisessa. Käytännön esimerkkejä ihmisten osallistumisen rajoittamisesta on nähty jo jonkin aikaa Unkarissa mm. paikallisten järjestöjen toimitilan kaventumisessa teettämällä älytöntä lisäraportointia, estämällä kokoontumisoikeutta ja rajoittamalla viisumin saantia ulkomaisille kollegoille. Sama linja näkyy Unkarin rakentaessa aitoja Schengen-sopimuksen vastaisesti omille rajoilleen estääkseen pakolaisten läpikulkemisen.

"Eurooppa rakentui aikanaan muiden maanosien rikkauksilla ja alempien säätyjen selkänahasta revityllä työvoimalla."

Mitä me oikein pelkäämme? Sitäkö, että meidän rakentamamme malli unelmien yhteisöstä on romahtamassa? Eurooppa rakentui aikanaan muiden maanosien rikkauksilla ja alempien säätyjen selkänahasta revityllä työvoimalla. Jossain vaiheessa Euroopasta kieltämättä löytyi fiksuja ajatuksia ja keksintöjä, jotka ovat helpottaneet ihmisten elämää ympäri maailman ja edistäneet ennen kaikkea taloudellista hyvinvointia. Nykyinen paniikki taloudellisen etuaseman menettämisestä tuntuu heijastuvan vahvasti myös niihin kuuluisiin eurooppalaisiin arvoihin, joita muistamme juhlapuheissa toistaa. Ovatko eurooppalaiset arvot, ihmisoikeudet, demokratia (mitä se sitten nyky-Euroopassa käytännössä tarkoittaakaan) ja tasa-arvo, päätösten pohjana vai ajavatko itsekkäät intressit niiden ohi?

On Euroopan itsensä vuoksi välttämätöntä, että pakolaistilanne hoidetaan hyvin. Eurooppa tarvitsee lisää uutta energiaa noustakseen kuopastaan. Tätä ei kuitenkaan tapahdu ilman, että jokainen maa kantaa oman globaalin vastuunsa, eli on aidosti mukana etsimässä ratkaisuja mm. Syyrian ja monien muiden maiden diktatuuriseen toimintaan, panostaa kotouttamiseen ja avoimempaan vuoropuheluun sekä hakee konkreettisia ratkaisuja käytännön tasolla. Yleensä parhaat ratkaisut löytyvät ruohonjuuritasolta niin meillä kuin Syyriassa ja muuallakin. Ristiriita syntyy, jos johtajat eivät anna ruohonjuuritason ratkaisuille tilaa ja estävät ihmisten osallistumisen, joka on sentään kaikkien maiden YK-tasolla hyväksymä oikeus. Kansalaisyhteiskunnan tilaa puolustava CIVICUS-järjestö julkisti juuri vuosittaisen raporttinsa ja valitettavasti sen mukaan puolet maailman valtioista polkee kansalaisten oikeuksia ja peräti kuusi ihmistä seitsemästä kokee tämän arkielämässään. Emme todellakaan ole menossa oikeaan suuntaan. Tällä menolla yhteinen vapaaehtoinen tai pakotettu bussiretkemme päättyy surman suuhun.

Se, mitä nyt toivoisi kaikilta ihmisiltä, on malttia ja pysähdystä puntaroida sitä, miten me käytännössä toimimme osallistumisen vahvistamiseksi ja yhteisten ratkaisujen löytämiseksi.

Kirjoittaja on Kehyksen pääsihteeri.

(Etusivun alkuperäinen kuva: Luigi Rosa / cc 2.0)