Vuonna 2030 maailmassa ei ole enää äärimmäistä köyhyyttä eikä nälkää. Orjuudesta on päästy eroon, lapsiavioliitot on lopetettu, luonnonvaroja käytetään kestävästi ja tehokkaasti, ekosysteemien suojelua on lisätty ja kaikilla on käytössään uudenaikaista, kestävää energiaa riittävästi.

Nämä ja monta muuta asiaa tapahtuvat, mikäli niin kutsuttu Agenda 2030, eli YK:n jäsenmaiden syyskuussa hyväksymä kestävän kehityksen toimintaohjelma, toteutuu. 17 päätavoitteesta ja 169 alatavoitteesta koostuvan ohjelman saavuttaminen tulee olemaan kuitenkin enemmän kuin vaikeaa, sillä yksinkertaistettuna sen on tarkoitus tehdä maailmasta lähes päinvastainen kuin nyt.

Kriitikoiden mielestä kestävän kehityksen agenda onkin naiivi utopia, josta on pahimmillaan etenkin kehitysmaille vain haittaa. Optimistien mielestä agendaa taas voi pitää aitona asennemuutoksena ja yrityksenä muuttaa maailmaa kestävämpään suuntaan.

"Agenda tuo esiin, ettei maailma voi jatkaa elämistä siihen malliin kuin se nyt elää. Vaikka yhtään tavoitetta ei saavutettaisi, emme voi ainakaan sanoa, ettemme olisi tienneet", sanoo esimerkiksi afrikkalaisen järjestöyhteenliittymän Africa Platformin sihteeristön johtaja Paul Okumu.

Askeleita kuun pinnalla

Kestävän kehityksen tavoitteet hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa suuren hypetyksen saattelemana. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ylisti päivää historialliseksi, ja mukaan tavoitteiden tunnetuksi tekemiseen on värvätty populaarikulttuurin edustajiakin. Esimerkiksi brittinäyttelijä David Morrissey kirjoitti Guardian-lehdessä, että tavoitteiden hyväksyminen on yhtä iso askel kuin Neil Armstrongin askeleet aikoinaan kuun pinnalla.

Suurelle yleisölle tavoitteet ovat kuitenkin jääneet vielä tuntemattomiksi huolimatta siitä, että ne ovat kolmen vuoden tiiviin neuvotteluprosessin tulos. 30 maan edustajan työryhmän ja myöhemmin koko maailman johtajista koostuvien neuvottelijoiden tavoitteena oli löytää jatkoa vuosina 2000–2015 voimassa oleville YK:n vuosituhattavoitteille mutta luoda tällä kertaa kattavammat tavoitteet.

Vuosituhattavoitteiden ansioihin lasketaan muun muassa äärimmäisen köyhyyden puolittuminen, mutta niitä on kritisoitu siitä, että ne hyväksyttiin suljettujen ovien takana, ne koskivat lähinnä kehitysmaita ja ne olivat liian suppeat – esimerkiksi ilmastotavoitteita ei huomioitu.

"Mikäli valtiot ryhtyvät toimeenpanemaan näitä tavoitteita oikeasti, niillä voidaan saada aikaan merkittäviä, käänteentekeviä muutoksia."

Uudet, vuosina 2016–2030 voimassa olevat kehitystavoitteet sen sijaan velvoittavat koko maailmaa – joskaan eivät oikeudellisesti – ja ne kattavat kaikki kestävän kehityksen osa-alueet aina köyhyyden poistamisesta tuloerojen tasaamiseen, kestäviin kulutustapoihin ja ympäristönsuojeluun. Niitä varten järjestettiin muun muassa ennennäkemättömän laaja kansalaiskonsultaatio, jotta myös tavallisten ihmisten ääni pääsisi esiin.

Monien suomalaisten asiantuntijoiden mukaan tavoitteiden hyväksyminen onkin erittäin merkittävä asia maailman tulevaisuuden kannalta. Esimerkiksi kehityspolitiikan asiantuntijajärjestön Kepan viimeviikkoisessa kehityspoliittisessa päivässä 87 prosenttia tilaisuuden Twitter-äänestykseen osallistuneista piti tavoitteita muutosmahdollisuutena – toinen äänestysvaihtoehto oli "naiivi höttö".

"On historiallinen saavutus, että maailman johtajat hyväksyivät näin kunnianhimoiset ja universaalit tavoitteet. Erityisen merkittävää on, että tavoitteet koskevat kaikkia maita, eivät vain kehitysmaita, kuten vuosituhattavoitteet. Mikäli valtiot ryhtyvät toimeenpanemaan näitä tavoitteita oikeasti, niillä voidaan saada aikaan merkittäviä, käänteentekeviä muutoksia", sanoo myös Väestöliiton kehityspolitiikan johtava asiantuntija Hilkka Vuorenmaa.

Samaa mieltä on Ulkopoliittisen instituutin vieraileva vanhempi tutkija Tito Gronow, joka kuvaa agendaa "huipputärkeäksi".

"Tämä on hyvin konkreettinen agenda, ei mikään symbolinen julistus. Nyt tärkeintä on tehdä hyvät kansalliset ja toimintasuunnitelmat siitä, miten tavoitteet saadaan toteutettua", hän sanoo.

169 painopistettä

Tärkein kysymys on, voidaanko kaikki agendaan sisältyvät tavoitteet todella saavuttaa. Esimerkiksi tavoite ilmaisen laadukkaan peruskoulutuksen takaamisesta kaikille 15 vuodessa on vähintäänkin haastava, kun tiedetään, että koulun aloittamisen yleistyminen on viime aikoina pikemminkin hidastunut.

"Onhan osa tavoitteista aika idealistisia, ja on vaikea sanoa, kuinka pitkälle päästään. On kuitenkin parempi, että on kunnianhimoiset tavoitteet kuin liian löysät tavoitteet", Gronow toteaa.

Samoilla linjoilla on Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan professori Liisa Häikiö. Hänen mukaansa oleellista on, että nyt maailma on sitoutunut tietynlaiseen tulevaisuuteen.

"Se, miten se konkretisoituu käytännössä, on toinen juttu", hän toteaa.

Epäilyksensä tavoitteiden saavuttamisesta on esittänyt esimerkiksi brittiläinen kehitystutkimusinstituutti Overseas Development Institute (ODI), joka on arvioinut syyskuussa ilmestyneessä raportissaan yhtä jokaisen 17 päätavoitteen alatavoitteesta.

Sen mukaan tällä hetkellä vain äärimmäisen köyhyyden poistaminen, talouskasvun edistäminen vähiten kehittyneissä maissa sekä metsien häviämisen pysäyttäminen ovat sellaisia tavoitteita, joiden saavuttamisessa on mahdollista päästä vuoteen 2030 mennessä edes yli puolenvälin. Täydellistä suunnanmuutosta taas edellyttävät esimerkiksi tuloerojen vähentämiseen, ilmastonmuutoksen ehkäisyyn ja slummeissa elävien määrän vähentämiseen tähtäävät tavoitteet.

Agendaa onkin kritisoitu paljon siitä, että se on yksinkertaisesti liian laaja, sillä lopulta melkein kaikki tahot saivat tahtonsa läpi tavoitteita suunniteltaessa. Esimerkiksi Maailmanpankin entinen asiantuntija Phyllis Pomerantz huomautti syksyllä, että jos kaikki on painopisteenä, painopisteitä ei ole yhtään.

"Vain 12:lla Afrikan maalla on kunnollinen syntymärekisteröinti.”

Kritiikkiä on herättänyt myös se, että joka ikisen tavoitteen ja alatavoitteen edistymistä aiotaan myös mitata tilastollisilla indikaattoreilla, joista maailman maiden on tarkoitus sopia ensi keväänä.

Osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että indikaattorien seuraaminen on kuitenkin liian raskasta etenkin köyhille maille, joissa tilastojen kerääminen on jo nyt vaikeaa. Ongelman laajuutta kuvaa esimerkiksi se, että tällä hetkellä vain 12:lla Afrikan maalla on ylipäätään edes kunnollinen syntymärekisteröinti. ODI on myös arvioinut, että maailmassa voi olla esimerkiksi köyhiä huomattavasti enemmän kuin on luultu juuri tilastotiedon puutteen takia.

Vuorenmaa muistuttaa, että jotta tavoitteita voidaan mitata, tarvitaan resursseja. Rahoituksesta ei kuitenkaan saatu kovin konkreettisesti sovittua viime heinäkuussa, kun maailman maat järjestivät kestävän kehityksen rahoituksen huippukokouksen Etiopiassa.

YK on arvioinut, että tavoitteiden toteutuminen tulisi vaatimaan vuosittain noin 1,4 biljoonaa dollaria, eli noin 1,3 biljoonaa euroa. Summa on yli yhdeksän kertaa enemmän kuin esimerkiksi virallinen kehitysapu.

"Arvoton dokumentti"

Osa kriittisimmistä asiantuntijoista pitää koko kestävän kehityksen tavoitelistan konseptia epäonnistuneena, koska se yrittää kahta liian erilaista asiaa yhtä aikaa: Se on toisaalta idealistinen julistus, joka tarjoaa vision siitä, millainen maailman halutaan olevan joskus tulevaisuudessa. Toisaalta se on myös samalla konkreettinen ohjelista, jonka edistymistä on tarkoitus mitata.

"Vain YK voi saada aikaan näin arvottoman dokumentin", tiivistää New Yorkin yliopiston taloustieteen professori William Easterly Foreign Policy -lehdessä.

Hän ihmettelee, miten aiotaan mitata esimerkiksi tavoitetta, joka haluaa varmistaa, että kaikilla on riittävät tiedot "harmoniassa elämisestä luonnon kanssa".

Kritiikkiä esittää myös ODI:n julkista rahoitusta tutkivan tiimin johtaja Philipp Krause.

"Nämä eivät ole tavoitteita, joita voidaan hyödyntää, kun perustellaan työtä kansainvälisen kehityksen hyväksi. Kyseessä on itse asiassa hyvin spesifi työsuunnitelma, jolla ei ole mitään pohjaa todellisuudessa. Tämä yhdistelmä tekee siitä hyvin ongelmallisen", Krause sanoo.

Hänen mielestään ongelmana on se, että agendan toteuttaminen vaatisi käytännössä valtavia poliittisia muutoksia, joista ei voida noin vain sopia pelkästään YK:n yleiskokouksessa. Kestävän kehityksen tavoitteiden suunnittelijoilla ei ollut mandaattia luoda näin laajaa agendaa, jonka toteutuminen edellyttäisi muutoksia kaikkien maiden sisäpolitiikkaan, hän sanoo.

Esimerkiksi monissa EU-maissa muutokset unionin perussopimuksiin vaativat kansanäänestyksen hyväksynnän. Kestävän kehityksen agenda olisi vielä suurempi muutos, mutta suurin osa maailman väestöstä ei edes tiedä niiden olemassaolosta, Krause huomauttaa.

"EU-maat ajattelevat yhä, että kestävän kehityksen agenda on tarkoitettu vain köyhille maille."

Lisäksi agendan toteuttaminen tulee hänen mukaansa olemaan jopa haitallista kehitysmaille, eikä pelkästään indikaattorien määrän vuoksi, vaan siksi, että kehitysmaat joutuvat keskittymään asioihin, jotka eivät välttämättä ole tärkeimpiä niiden omien ongelmien ratkaisemisen kannalta. Samaa nähtiin jo vuosituhattavoitteissa: maat keskittyivät esimerkiksi koulutustavoitteessa peruskoulun aloittavien määrään, koska se oli mittaamisen kohteena.

"Seurauksena on nyt erittäin hyvät peruskoulun aloitusluvut ja silti lapset eivät opi. Toisen ja kolmannen asteen koulutus on huonompaa, koska niin paljon rahaa käytettiin peruskoulutukseen", hän sanoo.

Africa Platformin Paul Okumu ei ole yhtä pessimistinen. Hän muistuttaa, että vain vajaa puolet kestävän kehityksen tavoitteista vaatii rahallisia panostuksia – lopuissa on kyse poliittisista panostuksista, ja monia asioita tavoiteltaisiin joka tapauksessa ilman tavoitelistaakin. Lisäksi esimerkiksi sellaiset kehitysmaat kuin Mongolia, Kolumbia ja Sierra Leone toteuttavat jo agendaa tai suunnittelevat jo sen toteuttamista, hän muistuttaa.

Hänen mielestään kehitysmaat olisivat kuitenkin hölmöjä, jos ne yrittäisivät saavuttaa kaikkia tavoitteita.

"Kansalaisjärjestöjen pitää auttaa hallituksia priorisoimaan, mitkä alueet vaativat välitöntä toimintaa, mitkä toimintaa keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä ja mitkä alueet eivät kuulu hallitukselle ollenkaan."

Siinä, missä osa kriitikoista pitää agendaa liian idealistisena, osa haluaisi sen olevan vieläkin radikaalimpi. Esimerkiksi London School of Economicsin antropologin Jason Hickelin mukaan agenda on ristiriidassa itsensä kanssa. Se tunnustaa tarpeen elää harmoniassa luonnon kanssa ja lupaa kestävää kulutusta ja tuotantoa, mutta samalla se nojaa yhä vanhaan teollisen talouskasvun malliin, joka on ongelmat alun perin aiheuttanutkin. Myös osa järjestöistä on esittänyt samantyyppistä kritiikkiä.

Ulkopoliittisen instituutin Gronow kuitenkin muistuttaa, että agendan kehittäminen on ollut demokraattinen prosessi.

"En näe, että tällä hetkellä olisi hirveän laajaa tilausta uusille malleille, joita ei ole ehkä vielä testattukaan. Tämä on kuitenkin ollut kompromissi, jota pitää nyt kunnioittaa", hän sanoo.

We are the world -fiilis haussa

Vaikka kestävän kehityksen tavoitteita on pidetty hankalina nimenomaan köyhien maiden kannalta, rikkailla mailla ei välttämättä tule olemaan sen helpompaa. Tavoitteet koskevat yhtä lailla myös niitä, vaikka ne ovat perinteisesti tottuneet siihen, että vain kehitysmaiden on kehityttävä.

Esimerkiksi saksalaisen Bertelsmann Stiftung -säätiön tutkimuksen mukaan useimmat OECD-maat eivät ole valmiita agendaan. Niiden kompastuskiviä ovat esimerkiksi kestävien kulutus- ja tuotantotapojen löytäminen ja eriarvoisuuden vähentäminen. Suomi kuuluu parhaimmistoon, mutta haasteena ovat esimerkiksi energiatehokkuuden parantaminen ja sukupuolten välisten palkkaerojen kurominen.

Paul Okumun mukaan rikkaiden maiden asenteissa olisikin parantamisen varaa.

"EU-maat ajattelevat yhä, että kestävän kehityksen agenda on tarkoitettu vain köyhille maille jossain Afrikan kolkassa. Useimpien on vaikea ymmärtää, että jos ne eivät toteuta sitä, ne romahtavat", tavoitteiden suunnitteluprosessia aktiivisesti seurannut Okumu toteaa.

Hänen mielestään jopa Yhdysvallat on ymmärtänyt tavoitteet paremmin kuin EU-maat. Maan edustaja kertoi YK:n yleiskokouksessa maan aikovan puuttua esimerkiksi afroamerikkalaisten köyhyyteen ja aseongelmiin – eli edistää kestävää kehitystä omassa maassaan.

"Kun tuli EU:n vuoro puhua, ainoa, mitä he puhuivat, oli, kuinka Afrikka tarvitsee apua", Okumu kritisoi.

Hänen mielestään agenda osoittaa, että maailman ongelmat ovat yhteisiä, ja siitä kertovat Pariisin terrori-iskutkin.

"Jos jotakin tapahtuu Beirutissa ja sitä ei oteta vakavasti, se tapahtuu Pariisissa. Jos jotakin tapahtuu Nairobissa ja siihen ei puututa, se tapahtuu muualla. Meidän on toimittava yhdessä, ei ajateltava, että jotkut ihmiset tarvitsevat apua ja jotkut eivät."

Gronowin mukaan suurimmaksi haasteeksi tavoitteiden toteuttamisessa tulee nousemaan se, miten kaikki mahdolliset toimijat saadaan mukaan sen toteuttamiseen niin kehitysmaissa kuin teollisuusmaissakin. Se ei saisi jäädä vain kehitysyhteistyötoimijoiden puuhasteluksi.

"Tarvittaisiin sellaista we are the world -fiilistä."

Siitä ei tosin vielä ole merkkejä – ja väestönkasvu sekä tavoitteiden rahoitus tulevat nekin vaikeuttamaan tavoitteiden saavuttamista, hän toteaa.

"Meidän on toimittava yhdessä, ei ajateltava, että jotkut ihmiset tarvitsevat apua ja jotkut eivät."

Tällä hetkellä maat vasta laativat omia kansallisia toimintasuunnitelmiaan tavoitteiden toteuttamiseksi. Suomessa pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoi marraskuun alussa toimintasuunnitelman laatimisesta, ja kestävän kehityksen tavoitteet aiotaan huomioida myös Suomen tulevassa kehityspoliittisessa linjauksessa, jonka on määrä ilmestyä ensi vuoden alussa. Toimintasuunnitelman tekoa johtaa valtioneuvoston kanslia, toteutusta taas seuraa kestävän kehityksen toimikunta.

Hilkka Vuorenmaa toivoo, että Suomen suunnitelmassa myös kehitysyhteistyörahoitus huomioidaan.

"Agenda edellyttää rikkailta mailta myös sitä, että ne alkavat toden teolla muuttaa kulutustottumuksiaan ja pyrkiä oikeudenmukaisempaan talouskehitykseen", hän sanoo.

Optimismia ilmassa

Tällä hetkellä kukaan ei tiedä, miten kestävän kehityksen tavoitteiden käy – hautautuuko agenda monien muiden YK-dokumenttien alle samaan aikaan, kun maailma kärvistelee pakolais-, ilmasto- ja talouskriisien keskellä ja suurvallat kahinoivat keskenään?

Toistaiseksi ilmassa on kuitenkin optimismia.

"Voi tietysti kritisoida, ovatko nämä vain julkilausumia, jotka eivät aiheuta minkäänlaisia toimenpiteitä, ja se on perusteltu näkökulma. Mutta voi myös kysyä, menisivätkö asiat jollakin tavalla parempaan suuntaan, jos tällaisia sitoumuksia ja sopimuksia ei tehtäisi", sanoo Liisa Häikiö.

"Tämä on tietenkin ideaalilista, ja jos kaikki tämä tapahtuisi, maailma olisi ihan eri näköinen. Kaikki tämä ei tule 15 vuodessa tapahtumaan ja sen varmasti ymmärtävät ihan kaikki. Mutta tämä on lähtökohta, että kun näitä ruvetaan tekemään, niin ajan mittaan saadaan toivon mukaan aikaan parannuksia maailmassa", sanoo puolestaan Hilkka Vuorenmaa.

(Etusivun alkuperäinen kuva: Dani Vázquez / cc 2.0)