Artikkeli on julkaistu alun perin Antimilitaristi-lehden numerossa 4/2015.

Lukuisien tutkijoiden, toimittajien ja aktivistien mukaan todistamme ehkä parhaillaan eurooppalaisen turvallisuus- ja valvontateollisen kompleksin syntyä, joka muistuttaa monin tavoin kylmän sodan aikaista sotateollista kompleksia. Sotateollinen kompleksi tarkoittaa taloudellisista, poliittisista ja sotilaallisista voimista koostuvaa vaikutusvaltaista verkostoa, jonka yhteinen etu on tuottaa tavaroita ja palveluita militaristisiin tarkoituksiin ja siten hyötyä sotataloudesta.

Rajavalvontateollinen kompleksi viittaa rajavalvonnan, armeijalaitosten ja turvallisuusbisneksen tavoitteisiin kehittää ja tuottaa valvontateknologiaa globaaleille markkinoille. Päätoimijoita ovat valtiot, valvontateknologian hankintaketjut ja turvallisuusala, jotka etsivät jatkuvasti uusia tapoja hallita valtioiden rajoja. Rajavalvontaan tarkoitetun teknologian kirjo vaihtelee erikoistunutta turvallisuusalan teknologiaa tarjoavista toimijoista – lähinnä pienistä ja keskisuurista yrityksistä – kattavampien järjestelmien tarjoajiin. Tällaisia ovat esimerkiksi Thales, Finmeccanica, Sagem, Indra Sistemas, BAE Systems ja lukuisat muut poikkikansalliset maanpuolustusyritykset.

Asiakkaina ovat pääosin valtiot ja niihin kytkeytyvä turvallisuusbisnes. Teollisuus hyötyy suurteollisuuden mittakaavaeduista aina poliisin hallinnoimista paikallistalouksista suurempiin, alueellisiin talouksiin – Euroopan Unioni mukaan lukien. Suuremmilla yrityksillä on pääsy puolustusvoimien ja ilmavoimien resursseihin, ja yritykset käyttävätkin armeijalaitosten sotateknologiaa rajavalvonnan ja turvallisuusalan tarpeisiin.

Rajavalvonnan arvo maailmanmarkkinoilla ilmatilan valvonta poislukien oli vuonna 2012 noin 29,33 miljardia Yhdysvaltain dollaria, joista USA:n osuus menoista oli korkein. Euroopan maarajavalvonnan markkinoiden arvo oli arviolta 4,5–5,5 miljoonaa euroa vuonna 2009, maa- ja merirajojen valvontamarkkinoiden arvon arvellaan ylittävän maailmassa 65,52 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuoteen 2020 mennessä. Rajavalvontamarkkinoiden jatkuvasti kasvaessa valvontateknologian käytön yhteiskunnallisia vaikutuksia ei juuri ole tutkittu.

Läpinäkyvyys ja demokratia

Rajavalvontateollisuuden kasvaessa ja Euroopan Unionin yhdentymisen syventyessä EU:n instituutioista, jäsenmaista, tutkijoista, teollisuudesta ja sen lobbareista tehtaillaan poliittisen päätöksenteon verkostoja. Turvallisuusalan lobbarit, kuten European Organisation for Security, kasvattavat voimavarojaan lisätäkseen vaikutusvaltaansa EU:n instituutioissa, ja suuret maanpuolustuskorporaatiot vaikuttavat siirtolaispolitiikkaan tavoilla, joista kaikkien tulisi olla tietoisia.

Eräs merkittävä rajavalvontabisnekseen liittyvä kysymys on ollut rajavalvonnan suunnitteluun, toteuttamiseen ja operointiin osallistuvien demokraattisten instituutioiden läpinäkyvyys ja luotettavuus. Teollisuuden alojen puuttuvaa avoimuutta on tarkasteltava lähemmin ja valppaammin, unohtamatta niiden osallisuutta valtioiden ydintehtävien hoitamiseen ja tapoja, joilla tämä vääristää demokraattista päätöksentekoa sekä vaikuttaa Euroopan yhdentymiskehitykseen.

Ihmisoikeudet ja vastuuvelvollisuus

Voittoa tavoittelevien yritysten vastuullisuuteen liittyy myös ongelmia, jotka ilmenevät siirtolaisten epäinhimillisenä kohteluna. Siirtolaisten maahantulon rajoittaminen, vangitseminen säilöönottokeskuksiin sekä käännyttäminen on yksityistetty osittain tai kokonaan. Sekä siirtolaisvankiloissa että käännytysten yhteydessä on kirjattu useita yksityisten toimijoiden ― näistä tunnetuimpina Yarl's Wood ja G4S ― väärinkäytöksiä.

"Muuttoliikkeen kuvaileminen haitaksi tai taloudelliseksi ongelmaksi on paitsi eettisesti, myös historiantutkimuksen valossa arveluttavaa."

EU:n rajojen militarisoinnilla ja niiden hallinnoinnin yksityistämisellä ei juuri pienennetä muuttoliikettä, mutta se näkyy ihmisoikeuksien polkemisena. Todellisen läpinäkyvyyden puuttuessa ja olemassa olevan lainsäädännön puitteissa voi olla entistä vaikeampaa saattaa toimijat vastuuseen väärinkäytöksistä kuten häätöoperaatioista ja palauttamiskiellon rikkomisisista.

Muuttoliikkeiden hallinnoinnin yksityistäminen merkitsee myös valtioiden etäännyttämistä raja- ja kontrollipolitiikan vastuista ja velvollisuuksista. Lisäksi herää kysymys niiden yritysten vastuusta, jotka tuottavat rajavalvontateknologiaa mutta sijaitsevat kaukana väärinkäytösten tapahtumapaikoilta.

Siirtolaisten salakuljetuskiellon militarisointi

Toukokuussa EU pyysi Yhdistyneiltä Kansakunnilta hyväksyntää operaatiolle, jonka tarkoituksena oli "taistella" siirtolaisten salakuljeusverkostoja vastaan Libyassa. Niin kutsuttu tehtävä EUNAVFOR Med muotoiltin Adeninlahdella käytyjä merirosvouden vastaisia operaatioja mallina käyttäen, mikä oli jo itsessään strateginen virhe: siirtolaisia salakuljettavat verkostot eivät ole merirosvoja, eikä heidän järjestäytymistään voi verrattavissa merirosvouteen.

Libyan molemmat kilpailevat hallitukset vastustavat EU:n ehdotusta. Kansainvälisesti tunnustetun hallituksen kontrolloimat Libyan ilmavoimat ovat jopa uhanneet ilmaiskuilla Libyan vesille yrittäviä EU:n aluksia. Sen sijaan, että EU yrittäisi löytää ratkaisuja siirtolaiskysymyksiin ihmisten suojaamisesta ja rauhanomaisista vaihtoehdoista, se provosoi ja kärjistää tilannetta.

Kesäkuun 2015 puolivälissä EU käynnisti operaatio EUNAVFOR Medin ensimmäisen vaiheen, joka koostui valvontatoimenpiteistä eikä vaatinut YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää, mutta on osa sotillaalliseen operaatioon valmistautumista. EUNAVFOR Medin kahden ensimmäisen kuukauden jaetut kustannukset olivat 12 miljoonaa euroa. Mukana oli viisi sota-alusta, kaksi sukellusvenettä, kolme tiedustelulentokonetta, kolme helikopteria ja kaksi miehittämätöntä ilma-alusta.

Ihmiskaupan vastaisen operaation militarisointi on ennenkuulumatonta, sillä suurin osa ihmiskauppaan kohdistuvista operaatioista on poliisivoimien vastuulla. Sotateknologian käytöllä salakuljettajia vastaan on tuntemattomia ja ristiriitaisia vaikutuksia, jotka todennäköisesti vahingoittavat siirtolaisia ja paikallisia kalastajayhteisöjä ja saattavat lisäksi eskaloitua avoimeksi kofliktiksi Libyan kahden hallituksen välillä.

Turvallisuus- ja valvontateollisen kompleksin vastustaminen

EU:n vastaus siirtolaisuuden lisääntymiseen Välimerellä on muuttoliikkeen torjuminen ja ihmissalakuljettajia vastaan hyökkääminen rajavalvontateollisuuden kehittelemillä teknologioilla ja järjestelmillä. Sotien ja ilmastokriisien kotoaan ajamat ihmiset tulevat tästä riippumatta pakenemaan turvallisemmille alueille. Siirtolaispolitiikan militarisoituminen ei ratkaise pakkomuuton aiheuttamia lieveilmiöitä vaan kasvattaa niitä entisestään.

Ihmisten liikkuvuus ei itsessään ole ongelma. Se, että ihmisten liikkumiselle ylipäänsä vaadittaisiin painavia perusteluja, kertoo enemmän nyky-Euroopan aateilmastosta kuin vapaan liikkuvuuden hyödyistä tai haitoista. Muuttoliikkeen kuvaileminen haitaksi tai taloudelliseksi ongelmaksi on paitsi eettisesti, myös historiantutkimuksen valossa arveluttavaa.

Vaikka massamuutto loisikin hetkellisiä haasteita ja paineita muuttovoittoisille alueille, niin kutsutut pakkomuuton ongelmat kohdistuvat ennen kaikkea muuttajiin ja juontuvat toisaalta niukkuudesta, vainosta tai kriisistä lahtöalueella, toisaalta solidaarisuuden puutteesta, rasismista ja muusta eriarvoisuudesta muuttovoittoisilla alueilla.

Sen sijaan, että EU sijoittaisi uuteen turvallisuus- ja valvontateknologiaan tai reagoisi ihmissalakuljetukseen aggressiivisesti ja sotilaallisesti, sen tulisi avata laillisia reittejä Eurooppaan ja panostaa todelliseen turvallisuuteen: ihmisarvoon ja perusoikeuksiin.