Artikkeli on  julkaistu alun perin Pro-tukipisteen blogissa.

Kirjoitin aikoinaan väitöskirjani seksityöstä. Sen jälkeen olen säilyttänyt tavan käydä jututtamassa seksityöntekijöitä ja/tai heidän kanssaan työskenteleviä järjestöjä aina, kun saavun uuteen maahan. Seksityöntekijät ovat mainio vastalähde valtavirtamedialle ja viranomaistotuuksille, olitpa kiinnostunut sitten köyhyydestä, siirtolaisuudesta, seksuaalivähemmistöistä tai naisten asemasta.

Joka kerta yllätyn, miten paljon yhteistä kaukana toisistaan elävillä seksityöntekijöillä on. Samat ongelmat, samat selviytymiskeinot, samat unelmat. Silti joka reissulla opin myös jotakin uutta. Keniassa se oli kännykät.

Kenia on nimittäin Afrikan mobiiliteknologiakeskus, missä kännykät ovat halpoja ja lähes kaikilla on sellainen. On arvioitu, että esimerkiksi kansalaisten ostoksista jopa kolmannes maksetaan kännykkärahalla. Myös seksityöntekijöillä on kännykät, ja älypuhelimetkin yleistyvät nopeasti. Vastaavaan kattavuuteen en ole toistaiseksi törmännyt missään länsimaiden ulkopuolella.

Matkan jälkeen jäin pohtimaan, voisiko uuden teknologian, laajamittaisen seksikaupan ja korkeiden väkivaltatilastojen Nairobi olla se paikka, jossa suunnitellaan ensimmäinen seksityöhön suunnattu turvasovellus. Mikäli sellainen saataisiin, kyseessä voisi olla tärkein seksityöntekijän autonomiaa lisäävä työkalu sitten kondomin.

Kukaan ei tiedä Nairobin seksityöntekijöiden määrää, mutta luku lasketaan tuhansissa. Meininki on pitkälti samanlaista kuin maailman muissakin metropoleissa: seksityöntekijöiden tulotaso ja turvallisuus vaihtelee paljon siitä riippuen, päivystääkö hän eliittihotellin aulassa, keskiluokalle suunnatussa bordellissa vai kadulla.

Niin kuin muuallakin, kaikkia Nairobin seksityöntekijöitä yhdistää kuitenkin stigma. He joutuvat maksamaan poliisille, eivätkä aina saa edes niitä vähäisiä terveyspalveluja, joihin heillä olisi lain mukaan oikeus. Kadulla työskentelevät ottavat vakavan riskin joka kerta astuessaan tuntemattoman autoon. Etenkin pienemmistä kylistä tulevat saavat pelätä kaiken muun lisäksi vielä sukuaankin, jos tieto seksin myynnistä kantautuu kotiin saakka.

Viime syksynä Keniassa tapahtui sarja niin raakoja seksityöntekijöiden murhia, että se ylitti uutiskynnyksen Euroopassa saakka. Vaikka seksityöntekijöihin kohdistuu paljon väkivaltaa, tällä kertaa murhat käynnistivät vastareaktion ja vauhdittivat seksityöntekijöiden orastavaa järjestäytymistä. Sadat naiset marssivat poliisiasemalle vaatimaan suojelua ja rikosten selvittämistä.

Kansainvälisesti seksityöntekijöiden modernin järjestäytymisen lähtölaukauksena on pidetty vuotta 1975, jolloin seksityöntekijät valtasivat kirkkoja Ranskassa. Tuolloinkin taustalla oli selvittämättä jääneitä seksityöntekijöiden murhia. Valtaajat vaativat, että jatkuvan häirinnän sijaan poliisin tulisi suojella heitä kuten kaikkia muitakin.

"Seksityöntekijät ovat mainio vastalähde valtavirtamedialle ja viranomaistotuuksille, olitpa kiinnostunut sitten köyhyydestä, siirtolaisuudesta, seksuaalivähemmistöistä tai naisten asemasta."

Kuten 1970-luvun Ranskassa, ja kymmenissä muissa maissa ympäri maailmaa, ovat konkreettiset turvallisuusvaatimukset Keniassakin laajenemassa ohjelmaksi seksityöntekijöiden ihmisoikeuksien puolesta. Julkisuuteen on noussut naisia, jotka omilla kasvoillaan vaativat seksityöntekijöille oikeutta tulla kuulluksi itseään koskevassa päätöksenteossa.

Kenia on edelleen kehitysmaa (virallisesti tuore alemman tulotason maa), eikä seksityöntekijän tulotaso ole kummoinen. Normitaksat liikkuvat viiden ja kymmenen euron välillä, mutta kadulta voi kuulemma ostaa seksiä eurollakin.

Silti seksityöntekijät eivät ole niitä köyhimpiä. Useimmilla tapaamillani pienten lasten äideillä oli varaa kuukausipalkkaiseen lastenhoitajaan. Se tarkoittaa, että Keniassa lapsia hoitamalla ansaitsee hurjan paljon vähemmän kuin seksiä myymällä. Monilla naisilla ei ole omia tuloja lainkaan.

Tässä mielessä kenialaisen seksityöntekijän horisontti muistuttaa suomalaista: kummassakin maassa on kyse ihmisistä, jotka valitsevat seksityön, kun vaihtoehtona on vain heikommin palkattuja ja raskaampia palvelusektorin töitä. Seksityön stigmaa ja turvallisuusriskejä siedetään, koska seksikaupan koetaan kuitenkin tarjoavan enemmän autonomiaa kuin vaihtoehtonsa.

Kyse on valinnasta tiukkojen reunaehtojen vallitessa, mutta valinnasta joka tapauksessa. Siinä määrin rationaalisesta valinnasta kuin nyt yleensä ihmisten valintoja voi rationaalisina pitää.

Kirjoittaja on Pro-tukipiste ry:n puheenjohtaja ja vasemmistliiton kansanedustaja.