Kotityökoulutusta, isyysvalistusta, perheväkivallan vastaisia työpajoja. Selvitin maailma.netin tasa-arvoa ja kehityspolitiikkaa käsittelevää juttua varten, millaista nimenomaan miehiin ja poikiin kohdistuvaa kehitysyhteistyötä nykyään tehdään.

Toimivalta konseptilta vaikutti esimerkiksi eteläafrikkalainen, Suomenkin suurlähetystöltä tukea saanut Sonke Gender Justice -järjestö, jossa miehiseen väkivaltakulttuuriin on puututtu esimerkiksi ruohonjuuritason keskustelutyöpajojen kautta.

Ongelmat eivät ole pieniä: jos vallalla on kulttuuri, jossa miehen tehtävä on elättää perhe, pitää kuria ja esittää niin vahvaa, että edes hiv-testissä ei voi käydä, hankkeita todellakin tarvitaan. Kehitysyhteistyötoimijoiden mukaan ne myös toimivat: miesten mieli muuttuu, kun he näkevät, että tasa-arvosta on oikeasti hyötyä kaikille osapuolille. Kaavamaiset sukupuoliroolit vahingoittavat yhtä lailla kaikkia sukupuolia, eikä kyse ole kenenkään suosimisesta.

"Kaupoissa myydään miehen sukuelimen lempinimen mukaan nimettyä makkaraa mutta ei juurikaan lastenvaatteita, jotka eivät koodaisi poikia pikkusotureiksi ja tyttöjä prinsessoiksi."

Tällaista työtä on vaikea olla kannattamatta, mutta samalla mieleen nousee kysymys: miten tällainen konsepti toimisi Suomessa? Haastattelemani asiantuntijat muistuttivat, että Suomi ei ole irrallaan kehitysmaiden tasa-arvo-ongelmista, eikä esimerkkejä tietysti kenenkään tarvitse hakea kovin kaukaa. Vaikka tilanne on huomattavasti parempi kuin useimmissa kehitysmaissa, meilläkin naiset tekevät enemmän palkatonta hoivatyötä ja tienaavat vähemmän kuin miehet.

Suomessa kehitysyhteistyötä ei varsinaisesti tarvita, koska valtio tarjoaa palveluita, joista monet vaikuttavat myönteisesti sukupuolten väliseen tasa-arvoon – vaikkapa päivähoito-oikeus tai parisuhdeterapiat. Silti monet kehitysyhteistyön tasa-arvohankkeet olisivat Suomessa vallankumouksellisia. Ruohonjuuritasolla sukupuoliroolit ovat edelleen varsin kankeat, ja niistä keskustellaan liian vähän.

Esimerkkeinä: Autonäyttelyitä mainostetaan edelleen puolialastomien naisten kuvilla, naisten lenkkitapahtumassa esiintyy Scandinavian Hunks. Kaupoissa myydään miehen sukuelimen lempinimen mukaan nimettyä makkaraa mutta ei juurikaan lastenvaatteita, jotka eivät koodaisi poikia pikkusotureiksi ja tyttöjä prinsessoiksi.

Ja ajatus siitä, että sukupuolia olisi enemmän kuin kaksi, vasta monimutkainen onkin. Sen osoittaa esimerkiksi perussuomalaisten nuorten taannoinen #tyttö_poika-kampanja.

Kun yhteiskunnallista keskustelua sukupuolesta sitten yritetään, syntyy kohu. Esimerkiksi keskustelu hoitovapaan jakamisesta miesten ja naisten kesken tasan on koettu paikoin ihmisten yksityisasioihin puuttumisena. Aivan kuin Suomessa olisi vain yksilöiden valintoja, joihin mikään yhteiskunnallinen ei vaikuta. Meistä jokainen nyökyttelee päätään, kun kuulee, että kehitysmaissa kannustetaan tyttöjä kouluun, mutta jos joku tulisi meidän maahamme kertomaan, että sukupuolirooleja pitäisi muuttaa täälläkin, sitä ei purematta nieltäisi.

Mikä sukupuolessa ja siihen liittyvien rooliodotusten kyseenalaistamisessa on niin pelottavaa? Siihen on vaikea vastata. Jopa monet haastattelemani kehitysyhteistyötoimijat olivat aiheen kanssa hieman arkoja – aihetta kommentoidaan kieli keskellä suuta, sillä sukupuoli, miehet ja tasa-arvo ovat vaikeita aiheita, joissa päädytään helposti turhaan vastakkainasetteluun ja stereotypioihin. Se on totta, mutta jos asioista ei puhuta, niitä ei koskaan muutetakaan.