Artikkeli on julkaistu alun perin Finnwatchin blogissa.

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi viime viikolla oikeustieteen tohtorin ja asianajotoimisto Boreniuksen verojuristin Janne Juuselan pamfletin Viisi myyttiä verokeitaista. Pamfletti yrittää hyökätä "verokeidaspopulismin" kimppuun purkamalla veroparatiiseihin liittyviä myyttejä. Juusela kuitenkin sotkeutuu kengännauhoihinsa alkumetreillä ja jatkaa kompuroiden loppuun asti.

Pamfletin todellista tarkoitusta voi vain arvailla. Panama-papereista nousseen kohun myötä Suomen päättäjiltä odotetaan entistä enemmän toimenpiteitä niin yksityishenkilöiden verorikollisuuden kuin yritysten aggressiivisen verosuunnittelun suitsimiseksi. Poliittinen paine lienee niin kova, että kiristyvän lainsäädännön uhka hermostuttaa jo liike-elämää.

Näin luokatonta ulostuloa on vaikea perustella muulla kuin paniikilla. Kirjoittaessaan myyteistä Juusela sortuu olkinukke-argumentointiin. Virheiden (12 kpl) ja sumean logiikan määrä (4 kpl) on niin mittavaa, että emme nähneet muuta mahdollisuutta kuin käydä läpi keskeisimmän hölynpölyn kohta kohdalta.

Myytti 1: "Kaikki verosuunnittelu on laitonta ja moraalitonta"

Ensimmäinen myytti on valioesimerkki Juuselan olkinukesta yksinkertaisesti siitä syystä, että tällaista väitettä tuskin kukaan on esittänyt. On päivänselvää, että verosuunnittelun lainmukaisuutta ja eettisyyttä tulee arvioida hienovaraisemmin. Ylipäänsä ongelmassa ei ole kyse pelkästään veronmaksajien käyttäytymisestä, vaan myös siitä, miten lainsäätäjät puuttuvat siihen.

Myytti 2: "Aggressiivinen verosuunnittelu on Suomessa yleistä"

Kyse ei ole myytistä, koska useat tutkimukset osoittavat, että suuryritysten aggressiivinen verosuunnittelu on Suomessa yleistä. Valtiovarainministeriön selvityksistä käy ilmi, että esimerkiksi korkojen vähennysoikeuksia ovat hyödyntäneet aggressiivisesti sadat yritykset, jotka ovat onnistuneet pienentämään verotaakkaansa sadoilla miljoonilla euroilla. Suuryrityksillä on korkojen lisäksi mahdollisuus hyödyntää lukuisia muitakin keinoja verosuunnittelussaan. Ne voivat muun muassa käyttää holding-yhtiörakenteita tai vaikuttaa konsernin sisäisiin siirtohintoihin siirtämällä aineetonta omaisuutta tai riskejä maasta toiseen. Julkisuudessa on käsitelty yksin tänä vuonna useita yksittäistapauksia, joista mainittakoon Caruna, Elenia, First Quantum Minerals ja Huhtamäki.

Juusela tuo esiin, että Yhdysvalloissa aggressiivinen verosuunnittelu on yleisempää. Kyse on kuitenkin osittain harhasta, koska Yhdysvalloissa ovat maailman suurimmat yritykset, ja niiden verosuunnittelusta on helpompi saada tietoa, koska siellä yritykset joutuvat raportoimaan verotietojaan laajemmin julkisesti.

Väite: "Toinen lainsäädännöllinen tekijä, joka merkittävästi rajoittaa suomalaisten yhtiöiden kansainvälistä verosuunnittelua on se, että Suomessa on erittäin laaja ja tiukka veronkiertonormisto. Kansainväliseen verosuunnitteluun voidaan puuttua muun muassa yleisen veronkiertosäännöksen tai siirtohinnoittelun oikaisusäännöksen perusteella."

Väite siitä, että Suomen veronkiertonormisto olisi tiukka, ei pidä paikkaansa. Suomessa rajoitetaan yritysten verosuunnittelua useilla säännöksillä. Ne kuitenkin sisältävät merkittäviä aukkoja, joiden vuoksi ne ovat riittämättömiä haitallisen verosuunnittelun torjunnassa. Komissio julkaisi tammikuussa aggressiivisen verosuunnittelun torjuntaa koskevan toimenpidepakettinsa yhteydessä laajan tutkimuksen, jonka mukaan Suomen verolainsäädäntöön sisältyy 12 porsaanreikää, joita voidaan hyödyntää aggressiivisessa verosuunnittelussa. Aukkoja on enemmän kuin useimmissa muissa EU-maissa. Tanskassa porsaanreikiä oli vain neljä.

"Väite siitä, että Suomen veronkiertonormisto olisi tiukka, ei pidä paikkaansa."

Komission raportti nosti nimenomaisesti esiin Suomen yleisen veronkiertosäännöksen heikkouden aggressiivisen verosuunnittelun rajoittamisessa. Useat vero-oikeuden asiantuntijat ovat nostaneet aiemmin esiin Suomen korkovähennysoikeuden rajoituksen puutteet. Suomen väliyhteisölainsäädäntö taas ei sovellu yleensä tilanteissa, joissa tuloja siirretään EU:n sisällä oleviin verokeitaisiin.

Väite: "Laaja veronkiertonormisto ja verokeidastulojen ankara verotus tarkoittavat käytännössä sitä, että verokeidasyhtiöistä on suomalaisyrityksille verosuunnittelussa selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä."

Väite ei pidä paikkaansa. Tämän osoittavat muun muassa edellä esitetyt tutkimukset ja esimerkit. Niissä verojen välttely on onnistunut siirtämällä voittoja Suomesta matalan verotuksen maihin Suomen lainsäädännön sitä estämättä.

Myytti 3: "Verokeidaskeinottelu on valtiontaloudelle suuri ongelma"

Kyse ei ole myytistä, sillä valtioiden verokilpailu, yksityishenkilöiden verorikollisuus ja yritysten aggressiivinen verosuunnittelu aiheuttavat tutkimusten mukaan julkistalouksille merkittävän uhan kaikkialla maailmassa.

Verokeitaat osallistuvat verokilpailuun tarjoamalla tyypillisesti kahdenlaisia veroetuja. Ensiksi salaisuutta, jonka turvin on mahdollista piilottaa tuloja kotimaan verottajalta. Toiseksi matalaa verokantaa ulkomaisille sijoittajille tai yrityksille, jotka siirtävät tulojaan maahan. Monet veroparatiisit tarjoavat samalla molempia palveluja, mikä on tarpeen varojaan piilottaville yksityissijoittajille. Yritysten verosuunnittelussa salaisuus ei ole tarpeen, koska ne toimivat yleensä laillisesti.

Sekä yksityissijoittajien verorikollisuuden että yritysten aggressiivisen verosuunnittelun vaikutuksia on vaikea arvioida, koska niiden tutkimiseksi ei ole kattavia tietoaineistoja. Vaikutusarviot ovat kuitenkin kauttaaltaan niin suuria, että ongelman mittavuus on kiistaton. OECD:n arvion mukaan yritysten lain rajamailla tapahtuva aggressiivinen verosuunnittelu aiheuttaa vuosittain 100–240 miljardin dollarin verotappiot maailmassa, mikä vastaa 4–10 prosenttia kaikista yhteisöverotuloista. Yksityishenkilöiden verovilpin aiheuttamiksi verotappioiksi maailmalla on arvioitu varovaisimmillaankin 200 miljardia dollaria vuositasolla.

Vaikutuksia ei ole kuitenkaan mielekästä arvioida yksin tällaisten staattisten arvioiden perusteella, koska ongelmiin puuttumisen merkittävimmät vaikutukset tulisivat dynaamisina käyttäytymisvaikutuksina. Sekä verorikollisuus että aggressiivinen verosuunnittelu haittaavat rehellisiä yrittäjiä ja markkinoiden tehokasta toimintaa. Niiden vaikeuttaminen tehostaa viime kädessä kilpailua ja nopeuttaa talouskasvua. Tällaisten rakenteellisten muutosten vaikutusten laskeminen kansallisten budjettien tasolla on hyvin vaikeaa, koska vaikutukset realisoituvat eri maissa pidemmän ajan kuluessa. On kuitenkin selvää, että nopeutuvan talouskasvun ohella verokilpailun hillintä lisäisi myös vapautta toteuttaa kansallista talouspolitiikkaa. Seurauksena voitaisiin vapaammin määrittää verotuksen painopisteitä sekä esimerkiksi sitä, millä tavoin yritystoimintaa tuetaan.

Väite: "Suomen valtiontaloudelle verokeidasvilppi on kuitenkin nykyään lähes marginaalinen ongelma. Samoin verokeitaiden hyödyntäminen suomalaisten yritysten verosuunnittelussa on lähes olematonta. Valtiovarainministeriö on syksyllä 2015 arvioinut, että verokeitaita hyödyntävän verovilpin aiheuttamat verotulojen menetykset ovat noin 10 miljoonaa euroa vuodessa."

Juuselan väite valtiovarainministeriön arviosta on perätön. Luku on peräisin valtiovarainministeriön niin kutsuttua tehokasta katumista koskevasta vaikutusarviosta. VM arvioi puhtaasti muiden maiden kokemusten perusteella, että Suomi olisi saanut 10 miljoonan lisäverotuoton, jos verorikollisille olisi annettu syytesuoja näiden kotiuttaessa varojaan veroparatiiseista Suomeen. Esimerkiksi Ruotsissa näin saatiin liki 200 miljoonaa verotuottoja vuosina 2010–2014. Luku ei siten kerro mitään Juuselan mainitsemasta "verovilpin aiheuttamista verotulojen menetyksistä". Valtiovarainministeriö on jo todennut Juuselan siteeranneen ministeriön lukuja väärin.

Verokeidasvilpillä Juusela tarkoittaa ilmeisesti yksityishenkilöiden tulojen ja varojen piilottamisesta aiheutuneita veromenetyksiä. Kattavia arvioita tällaisesta verovilpistä ei ole siitä yksinkertaisesta syystä, että tulot on piilotettu verottajan ohella myös tutkijoilta. Kyse on kuitenkin vähintään sadoista miljoonista. Esimerkiksi Markku Hirvosen työryhmä arvioi eduskunnan tarkastusvaliokunnan selvityksessä, että tulojen piilotteluun soveltuvat hallintarekisterit aiheuttivat vuonna 2008 Suomelle 300–600 miljoonan veromenetykset. Arviota voidaan pitää luotettavana, eikä sen jälkeen ole tehty lakimuutoksia, joka olisi muuttanut tilannetta merkittävästi. Luku kuvaa vain pientä osaa kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvästä verovilpistä.

Jos verokeidasvilpin lisäksi mukaan lasketaan monikansallisten yritysten voitonsiirto matalan verotuksen maihin, Suomen verotappiot kasvavat lisää vähintään sadoilla miljoonilla, kuten yllä todettiin.

Viitaten yllä olevaan, tässä käsitellyt satojen miljoonien tai muutamien miljardien verotappiot ovat kuitenkin vain pieni osa verokeitaiden haitoista, koska viime kädessä niihin liittyvä veronkierto, korruptio ja aggressiivinen verosuunnittelu haittaavat maailman talouden toimintaa ja ovat uhka esimerkiksi EU:n sisämarkkinoille. Tästä vallitsee esimerkiksi EU:ssa, OECD:ssa ja YK:ssa laaja yksimielisyys. Yksimielisiä ollaan myös siitä, että ongelmaan tulee ja voidaan puuttua.

Väite: "Huhtikuussa julkisuuteen tuotu Panama-vuoto osoittaa ongelman mittaluokkaa. Kyseessä oli maailman suurin tietovuoto yhdestä viimeisimmästä salaisuussaarekkeesta, mutta tietoja Suomessa asuvien verovelvollisten verovilpistä ei Yleisradion uutisoinnista päätellen ole löytynyt."

Väite on virheellinen. Yleisradio on ilmoittanut löytäneensä vuodetusta aineistosta satoja suomalaisnimiä. Tietovuoto paljasti sekä Nordean että SEB-pankin entisen tytäryhtiön LWM:n tehtailleen asiakkailleen satoja veroparatiisiyhtiöitä. Vuodettujen tietojen perusteella ei voida kuitenkaan suoraan tehdä päätelmiä verovilpistä, koska tällöin tietoja pitäisi pystyä vertaamaan veroilmoitustietoihin, jotka ovat Suomessa salaisia. Yksityishenkilöiden veroparatiisisijoitukset liittyvät kuitenkin lähes aina rikolliseen toimintaan, koska niistä ei voida laillisesti hyötyä. Siten on ilmeistä, että merkittävä osa suomalaisista veroparatiisisijoittajista on pakoillut verottajaa.

"On ilmeistä, että merkittävä osa suomalaisista veroparatiisisijoittajista on pakoillut verottajaa."

Tietovuoto oli laaja, mutta sittenkin vain jäävuoren huippu, koska se koski vain yhden asianajotoimiston asiakkaita. Toisin kuin Juusela väittää, Panama ei ole viimeisiä salaisuussaarekkeita. Panama-vuodoissakin ilmeni, että Panamasta käsin tehtailtiin yhtiöitä myös muihin veroparatiiseihin. Automaattinen verotietojenvaihto on merkittävin keino veroparatiisisijoitusten paljastamisessa. Ensi vuonna käynnistyvään OECD:n tietojenvaihtomalliin on sitoutunut lähes sata lainkäyttöaluetta, mutta Panaman ohella yli sata muutakin maata on tulevaisuudessakin tietojenvaihdon ulottumattomissa. OECD:n malli sisältää myös aukkoja, jotka mahdollistavat tulojen piilottelun jatkossakin. Veroparatiisipalveluiden tarjoamisessa Panama ei kuulu jättiläisten joukkoon, vaikka finanssisektori onkin Panaman pienelle taloudelle tärkeä.

Väite: "Yritysten laillisen verosuunnittelun valtiontaloudellisia vaikutuksia taas on erittäin vaikea arvioida. Verosuunnittelusta ei määritelmällisesti aiheudu verotulojen menetyksiä, koska se on laillista toimintaa. Usein julkisuudessa kuitenkin pohditaan, liittyykö kansainväliseen verosuunnitteluun epätoivottavia tai aggressiivisia piirteitä, joita rajoittamalla verosuunnittelun mahdollisuudet vähenisivät ja siten valtion verotulot kasvaisivat. Suomessa asiasta ei ole tehty selvityksiä."

Juuselan väite siitä, että laillisesta verosuunnittelusta ei määritelmällisesti aiheudu verotulojen menetyksiä on klassinen esimerkki virheargumentista. Kymmenet taloustieteelliset tutkimukset ja kansainvälisten järjestöjen tutkimukset osoittavat yksiselitteisesti, että monikansallisten yritysten laillinen verosuunnittelu aiheuttaa kansainvälisesti merkittäviä verotulojen menetyksiä. Tutkimuksista on esitetty muutamia esimerkkejä edellä. Juuselan päätelmä on siis puppua alusta loppuun.

Väite: "Usein julkisuudessa kuitenkin pohditaan, liittyykö kansainväliseen verosuunnitteluun epätoivottavia tai aggressiivisia piirteitä, joita rajoittamalla verosuunnittelun mahdollisuudet vähenisivät ja siten valtion verotulot kasvaisivat. Suomessa asiasta ei ole tehty selvityksiä."

Väite ei ole totta, koska valtionvarainministeriö teki korkovähennysrajoitusta koskien vaikutusarvion, jolla arvioitiin, että sen vaikutus olisi ollut 80–250 miljoonaa euroa vuodessa riippuen toteutetun korkovähennysrajoituksen muodosta. VM:n jälkikäteen tekemän tutkimuksen mukaan arvio oli oikean suuntainen. Korkoverosuunnittelu on kuitenkin vain yksi verosuunnittelun muoto. Johtuen puutteellisista aineistoista muista verosuunnittelun muodoista ei ole yhtä tarkkoja arvioita. VM:n työryhmä tutkii parhaillaan asiaa OECD:n BEPS-hankkeeseen liittyen.

Väite: "Mitään EU:n tai OECD:n jäsenvaltiota ei kuitenkaan ole perusteltua pitää verokeitaana. Veropolitiikassahan lähtökohtana on valtioiden verosuvereniteetti eli oikeus määrittää verorasituksensa taso ja verojärjestelmänsä erityispiirteet."

Juuselan väite edustaa jälleen virheellistä päätelmää. Nimenomaan suvereniteetti, eli mahdollisuus määrittää verotuksen taso alhaiseksi ja verosalaisuus korkeaksi, antaa valtioille mahdollisuuden ryhtyä verokeitaiksi. OECD-maista esimerkiksi Alankomaat, Belgia, Irlanti, Luxemburg ja Sveitsi tarjoavat monikansallisille yrityksille mahdollisuuden pienentää verojaan muissa maissa. Sen vuoksi niitä voidaan pitää verokeitaina. Näistä maista Sveitsi on ollut pankkisalaisuutensa vuoksi maailman tunnetuin yksityishenkilöiden veropiilottelun turvasatama.

Yritysten verokeitaat eivät ole yleensä perinteisiä salaisuuteen perustuvia veroparatiiseja, sillä yritysten verosuunnittelun on yleensä kestettävä läpivalaisu. Yritysten tilintarkastajat valvovat toiminnan lainmukaisuutta ja veroviranomaisilla esimerkiksi Suomessa on laajat oikeudet saada verotukseen vaikuttavia tietoja myös salaisuusvaltioiden tytäryhtiöistä.

Esimerkiksi Luxemburg on tarjonnut jopa tuhansille ulkomaisille suuryrityksille alle 1 prosentin verokannan, kun ne ovat siirtäneet voittojaan maahan. Tämä on perustunut Luxemburgin yritysten kanssa tekemiin sopimuksiin, joita on tehtailtu tosiasioita tai lainmukaisuutta varmistamatta. Tällaiset sopimukset eivät olisi mahdollisia Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa, jossa verotuksen on perustuslain mukaan perustuttava lakiin ja oltava tasapuolista. Euroopan komissio on aloittanut tutkinnan siitä, ovatko muun muassa Luxemburgin tarjoamat veroedut kiellettyä valtion tukea.

Myytti 4: "Suomen kannattaa yhä tiukentaa veronkiertolakejaan"

Väite: "Kansallisesti Suomi on käytännössä toteuttanut kaikki mahdolliset toimet verokeidasvilpin ja aggressiivisen verosuunnittelun torjumiseksi. Esimerkiksi suurin osa komission tammikuussa 2016 ehdottamista EU-maille yhteisistä veronkiertonormeista on jo voimassa Suomessa. Ainoa tapa tehostaa verovalvontaa ja vähentää laillisen verosuunnittelun mahdollisuuksia on kansainvälinen yhteistyö, jota harjoitetaan OECD:n sekä EU:n puitteissa."

Väite ei pidä paikkaansa. Kuten edellä on todettu, Suomen verolainsäädäntö sisältää komission tutkimusten mukaan useita aukkokohtia ja niiden paikkaamiseksi on Suomessakin esitetty useita keinoja. Lista mahdollisuuksista sisältyy esimerkiksi tähän Finnwatchin blogiin. Näiden lisäksi yksityishenkilöiden verovilppiin voitaisiin puuttua esimerkiksi saattamalla hallintarekisterisijoitukset verottajan tietoon ja painostamalla salaisuusvaltioita sanktioilla.

Väite: "Suomessa veronkiertolainsäädäntö on jo niin kireää, että siitä voi aiheutua vaaraa Suomen kilpailukyvylle. Esimerkiksi korkojen vähennysoikeuden rajoitukset on – pitkälti verokeitaita koskevien uhkakuvien vuoksi – viritetty kansainvälisesti hyvin ankaralle tasolle. Tämä heikentää Suomen houkuttelevuutta ulkomaisten investointien kohdemaana."

Väite on harhaanjohtava. Suomen veronkiertolainsäädäntö ei ole komission vertailututkimuksen perusteella erityisen tiukkaa, päinvastoin. Esimerkiksi korkovähennysrajoitukset ovat useissa maissa Suomea tiukemmat. Esimerkiksi Alankomaiden säännöksiä voidaan pitää Suomea tiukempina, koska siellä on estetty korkokikkailu käyttämällä holding-yhtiötä tytäryhtiön hankintaan. Tämä ei ole haitannut maan kilpailukykyä. Ylipäänsä on kyseenalaista, onko verotuksen tasolla yksiselitteistä suhdetta investointeihin. Verot ovat investointipäätöksiä tehdessä vain pieni tekijä. Investointeihin vaikuttavat enemmän esimerkiksi koulutetun työvoiman saatavuus ja infrastruktuuri, joita kustannetaan kaikissa kehittyneissä maissa julkisin verovaroin.

Suomen lainsäädännön tarjoamaa mahdollisuutta hyötyä korkoverosuunnittelusta voidaan pitää mielivaltaisena verotukena, koska sen ovat saaneet yritykset, jotka ovat aggressiivisesti hyödyntäneet lain tarjoamat aukot. Korkovähennyksiä ovat verosuunnittelussa käyttäneet suurelta osin vakaasti toimivat yritykset, jotka eivät usein tee merkittäviä investointeja. Tasaisesti voittoa tekevät yritykset saavat suurimman hyödyn verotuesta, koska ne voivat vähentää korot verotettavasta voitostaan. Sen sijaan investointien alkuvaiheessa ei tyypillisesti tehdä voittoa, joten silloin verosuunnittelusta ei saa vielä hyötyä. Yhteisöveroa maksetaan vasta, jos ja kun investointi muuttuu kannattavaksi.

On siten kyseenalaista, onko vuosittain satoja miljoonia maksaneella korkovähennysten verotuella saatu houkuteltua Suomeen investointeja. Sen sijaan se on johtanut tilanteeseen, jossa kansallisesti toimivat pienemmät yritykset ja maltillisemmin verosuunnittelua harjoittavat yritykset ovat maksaneet liiketoiminnan voitoistaan jopa 20 prosenttia korkeampaa veroa. Tämän tyyppinen verotuki on sekä kallis, tehoton, epäoikeudenmukainen että haitallinen markkinoiden toiminnan kannalta. Investointeja olisi mahdollista tukea tehokkaammin esimerkiksi suorilla tuilla.

Suomessa konsernin sisäisten korkojen vähennysoikeutta on rajoitettu vuodesta 2014. Lakivalmistelussa säädökseen lobattiin kuitenkin useita aukkokohtia, joiden vuoksi verosuunnittelu on edelleen mahdollista. Säännös ei muun muassa koske kiinteistösijoitusyrityksiä eikä rahoituslaitoksia ja osa koroista on aina vähennyskelpoisia. Lisäksi Carunan ja Elenian esimerkkien perusteella vaikuttaa, että ainakin pääomasijoittajilla on mahdollisuus kiertää säännöksen soveltumista yritysjärjestelyillä. EU:n komission tammikuussa ehdottaman veronkiertodirektiivin toteuttaminen poistaisi muutamia säännöksen porsaanreikiä.

Väite: "Verohallinto on verotarkastuksissa soveltanut siirtohinnoittelu- ja veronkiertosäännöksiä laajasti ja poikennut vakiintuneista tulkintakäytännöistä. Yritysten mielestä verohallinto on toiminut vastoin voimassa olevaa oikeutta."

Tilastot osoittavat, että lähes kaikki Konserniverokeskuksen siirtohinnoitteluoikaisut ovat kestäneet ylemmissä oikeusasteissa. Juuselan mielipide on ymmärrettävä verokonsultointiyrityksen näkökulmasta, koska ne ovat joutuneet selittelemään asiakkailleen virhetulkintojaan tilanteissa, joissa konsulttien myymiin verorakenteisiin on puututtu jälkikäteen.

Myytti 5: "Verokeitaiden vastaisessa taistelussa ei voi olla liian tiukka"

Väite "Ylimitoitetuilla verokeitaiden vastaisilla toimilla voidaan saada aikaan vahinkoa Suomelle."

Myytti on Juuselan oma olkinukke. Kukaan tuskin on sitä mieltä, että liika ei olisi liikaa. Tällaisen myytin luominen on kuitenkin harhaanjohtavaa, koska edellä esitetty osoittaa, että vielä ei ole tehty lähellekään tarpeeksi verokeitaiden vastaisissa toimissa.

Lopuksi yhteenveto. Pamfletti on harhaanjohtavuudessaan sitä tasoa, että sen sisällöllinen arvo jää negatiiviseksi. Ansioksi voidaan kuitenkin laskea se, että EVA on onnistunut lanseeraamaan verokeidaspopulismin käsitteen ja samalla julkaisemaan alan ensimmäisen merkkiteoksen.

Kirjoittaja on Finnwatchin tutkija.