Artikkeli on julkaistu alun perin Ydin-lehden numerossa 1/2017.

Mies kertoo tarinaa. Vastaa niin kuin tuntemattomalle kysyjälle kerrotaan: rauhallisesti, kiihkotta. Kamera ei näytä kasvoja, enkä muista tarinaa sanasta sanaan jälkikäteen, mutta sen perussanoma on tuttu.

Tuli avioero, työpaikka meni alta ja terveys petti. Sitten tulivat pakolaiset, mutta samassa leipäjonossa heitä ei ole näkynyt. Miten se on mahdollista?

Kävin katsomassa Elina Hirvosen dokumentin Kiehumispiste hiljattain DocPoint -festivaaleilla. Kiitetty ja kiistelty elokuva kertoo tarinaa Suomesta, jossa jokin on nyrjähtänyt paikoiltaan.

"Suomessa on paljon ihmisiä, jotka kokevat jäävänsä täysin syrjään. He kokevat, että on olemassa eliitti, joka ei kuuntele heidän huoliaan, ja että kaikki yhteiskunnan ydinlupaukset on petetty", sanoi Hirvonen Ylen haastattelussa tammikuussa.

Virallistenkin määritelmien mukaan osallisuus on sekä kokemusta että konkreettisia perusoikeuksia, kuten mahdollisuutta terveyteen, koulutukseen sekä työhön ja toimeentuloon. Osallisuuteen kuuluu myös mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua tasavertaisena kansalaisena päätöksentekoon.

"Eliittiä onkin monen silmissä se hyvin koulutettu asiantuntijatyötä tekevien joukko, joka ei välttämättä itse identifioi olevansa eliittiä."

Kahtia jakautumisen sijaan Suomi on ehkä ennemmin jakaantunut useisiin uusiin luokkiin. Sosiologi Harley Bergroth puhui hiljattain Helsingin Sanomissa koetuista arvottomien ja arvokkaiden ihmisten luokista. Arvottomien luokkaan joutuneet eivät ole talouselämän kannalta hyödyllisiä. He ovat pudonneet köyhyysloukkuun esimerkiksi työttömyyden tai sairauden vuoksi.

Arvottomuuden kokemiseksi ei kuitenkaan tarvitse elää köyhyysloukussa. Tunnen monta maahanmuuttajaa, jotka identifioisivat itsensä helposti arvottomien luokkaan, koska eivät koe olevansa osallisia yhteiskunnassa.

Arvokkaat ihmiset käyvät töissä ja kuluttavat − ja ovat mielikuvissa valkoisia. Arvokas voi olla köyhänäkin, hyvänä esimerkkinä yhteiskunnallisesti aktiiviset opiskelijat, joilla on paljon sosiaalista pääomaa ja globaali maailma hyppysissään. Eliittiä onkin monen silmissä se hyvin koulutettu asiantuntijatyötä tekevien joukko, joka ei välttämättä itse identifioi olevansa eliittiä.

Tämän tekstin alussa puhui mies, joka edustaa ehkä tyypillisintä mielikuvaamme syrjäytyneestä. Tarina ei kuitenkaan kerro, kokiko hän itse niin. Työttömät eivät ole homogeeninen ryhmä, kuten eivät ole maahanmuuttajat, opiskelijat tai akateemiset asiantuntijatkaan.

Eriarvoisuuden vähentäminen ja osallisuuden edistäminen edellyttävätkin, että pystymme Suomessa asuvina ihmisinä kohtaamaan toisemme – ja myöntämään, että myös me itse voimme olla osa ongelmaa.

Kirjoittaja on Ytimen entinen toimitussihteeri.