Progressian fiktiivinen valtio auttaa kestävän kehityksen edistämisessä

YK:ssa vuonna 2015 hyväksyttyjä kestävän kehityksen tavoitteita on kritisoitu moneen kertaan mahdottomiksi toteuttaa: 17 tavoitetta, joilla on lähemmäs 200 alatavoitetta, syleilevät maailmaa niin laajasti, että mieleen tuleen, miten yhtä tavoitetta voidaan edistää ilman, että toinen kärsii.

Asiaa on pohdittu myös brittiläisessä kehitystutkimusinstituutissa Overseas Development Institutessa (ODI). Se on keksinyt Progressian, eteläisessä Afrikassa sijaitsevan kuvitteellisen sisämaavaltion, jossa pääelinkeino on maatalous, 70 prosenttia väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella ja pieni eliitti elää kaupungeissa. Talous kasvaa hurjaa vauhtia, mutta tavallinen kansa ei ole vielä hyötynyt siitä. Melko tyypillinen kehittyvä maa siis.

Kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseksi Progressian pitää miettiä samaa kuin kaikkien muidenkin maiden: miten ottaa huomioon kestävän kehityksen sosiaalinen, ympäristöllinen ja taloudellinen ulottuvuus. Miten siis esimerkiksi lisätä ruuantuotantoa ja parantaa viljelijöiden elantoa ilman, että ympäristö kärsii? Miten vauhdittaa talouskasvua ilman, että tuloerot kasvavat? Vastauksia voi nyt lukea instituutin verkkosivuilta.

ODI on listannut tutkimukseensa erilaisia skenaarioita. Kestävän kehityksen eri ulottuvuudet – taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen – voidaan sen mukaan yhdistää, mutta mistään automaatiosta ei ole kyse, vaan kestävän kehityksen tavoitteet voidaan panna myös toimimaan toisiaan vastaan.

Esimerkiksi ympäristöllisten ja sosiaalisten tavoitteiden yhdistäminen voi onnistua vaikkapa tukemalla viljelijöitä ympäristöystävällisessä viljelyssä. Yhdistäminen ei toimi, mikäli investoidaan esimerkiksi laajan skaalan vientimaatalouteen ympäristöä huomioimatta, sillä se johtaa ympäristön rappioon ja elinkeinojen heikkenemiseen entisestään.

Fiktiivisyydestä huolimatta tutkimus perustuu 49 oikeaan tapaustutkimukseen. ODIlla onkin sen vuoksi esittää myös konkreettisia suosituksia: kestävään kehitykseen tähtäävän politiikan pitää olla kokonaisvaltaista, sen pitää perustua todisteisiin ja siinä pitää keskittyä heikoimmassa asemassa olevaan 40 prosenttiin väestöstä.

Kuten laajojen tutkimusraporttien suositukset yleensä, kuulostaa yksinkertaiselta, jopa ympäripyöreältä. Toisaalta voi pohtia, nodatetaanko esimerkiksi Suomessa – jota on kovasti kehuttu kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisestä – sitten näitä ohjeita. Vaalikaudet ja vuosineljännekset tuntuvat olevan yleisin politiikan teon sykli. Siinä ei paljon kokonaisvaltaisuutta tai todisteita ehditä pohtia.