Kapuajat kohti Kirgisiaa
Kehitysyhteistyöhön rahaa keräävät kiipeilijät ovat aloittaneet taipaleensa.
Kapua 2017 Kirgisia -kampanjassa joukko suomalaisia kerää varoja terveyden ja koulutuksen edistämiseksi Keski-Aasiassa ja Nepalissa sekä valloittaa vuoren.
Koko vuoden kestävän kampanjan kohokohta on 3.8. alkava matka Kirgisiaan, jossa vapaaehtoiset tutustuvat Kapuan tukemiin avustuskohteisiin. Ryhmä kiipeää myös Pesnja Abaya -vuoren (4901 m) huipulle.
”Odotan paikallisiin ihmisiin sekä avustuskohteisiin tutustumista ja sitä kautta oman ymmärryksen lisääntymistä. Uskon tulevien kokemusten olevan silmiä avaavia ja mieleenpainuvia”, Meri Heinonen Kapua 2017 -tiimistä kertoo.
18 kapuajaa on kerännyt kampanjoimalla varoja vuoden 2017 alusta lähtien. Tähän mennessä 100 000 euron tavoitteesta on kerätty jo yli 66 000 euroa. Ryhmä jatkaa varojen keräämistä palattuaan Suomeen. Jokaisen kapuajan keräystavoite on euro jokaisesta metristä vuoren huipulle Kirgisiassa, yhteensä 4 901 euroa. Osallistujat maksavat itse matkakulunsa.
”Uskomattoman nopeasti kulunut alkuvuosi on avannut entistäkin enemmän sydäntä maailmalle. Vaikka varat kerätään muille, en ole jäänyt tyhjin käsin, vaan kokemus on rikastuttanut omaa elämääni uskomattomalla tavalla”, pohtii kapuaja Minna Pii.
Kapua 2017 Kirgisia -hankkeen tavoitteena on globaalin oikeudenmukaisuuden edistäminen lisäämällä suomalaisten tietoa kehitysmaissa elävien ihmisten arjen haasteista sekä varojen kerääminen koulutuksen ja terveyden edistämiseen tähtäävään työhön.
”Vuosi on ollut ihan huikea! Ihmiset tahtovat auttaa. En tiedäkään monelleko sadalle tai ehkä tuhannelle olen vuoden aikana kertonut Kapuasta”, yli 8 000 euroa hankkeelle kerännyt Kaisa Haatainen hymyilee.
Kerätyillä varoilla Kynnys ry vahvistaa vammaisten naisten oikeuksia Keski-Aasiassa, Taksvärkki ry edistää koulutusta Nepalissa ja Väestöliitto nuorten seksuaaliterveyttä Nepalissa.
”Olen vuoden aikana halunnut herättää ihmiset ajattelemaan kuinka he voivat pienelläkin summalla auttaa”, kapuaja Kirsi Urpilainen toteaa.
Keräykseen voi osallistua www.kapua.fi -sivustolla. Matkapäiväkirjaa Kirgisiasta seurataan 3.8.–21.8. välillä täällä.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia