”Jos luulit, että ruoka on kallista Norjassa, kokeile Malawia”

Suomessa valitetaan usein ruuan kalleudesta. Ulkomailla ihastelemme puoli-ilmaista ruokaa ja kummastelemme, miksei täälläkin voi olla yhtä halpaa.

Kieltämättä itsekin olen joskus ihmetellyt, miten kilo omenoita voi maksaa lähemmäs neljä euroa. Luomumaito voi olla kalliimpaa kuin bensa. Suomessakin monet pienituloiset käyvät ruokajonoissa, koska rahat eivät riitä kuun loppuun saakka. 

Ulkomaille suuntautuvilla loma- ja työmatkoilla olen kuitenkin joskus yrittänyt suhteuttaa hintoja maan keskipalkkatasoon ja päätellyt, että ei ruoka muuallakaan erityisen halpaa ole. Kahden euron munakas kosovolaisessa ravintolassa ei olekaan puoli-ilmainen, jos keskimääräinen kuukausipalkka on muutaman sata euroa.

Samaa laskutapaa soveltaa nyt myös YK:n alainen Maailman ruokaohjelma (WFP). Se on selvittänyt 34 maassa tai alueella sitä, minkä verran ruoka maksaa prosenttiosuutena keskivertoihmisen päivätuloista.

”Tulokset ovat monissa tapauksissa järkyttävät. Jos luulit, että ateria on kallis vaikkapa Norjassa – no, kokeilepa Malawia”, kirjoittaa WFP:n pääjohtaja David Beasley raportin esipuheessa.

Näin tosiaan voi sanoa. Malawissa ruoka maksaa 45 prosenttia keskivertohenkilön päivätuloista. Kalleinta ruoka on Etelä-Sudanissa, jossa kustannukset ovat 155 prosenttia. Seuraavana listalla ovat Koillis-Nigeria sekä Syyrian Deir Ezzor – yli 100 prosenttia niissäkin.

Halvimmalla päästää New Yorkissa. Siellä aterian kulut ovat 0,6 prosenttia päivätuloista.

Keskimääräiset päivätulot arvioitiin pääosin soveltamalla bruttokansantuotetta henkeä kohti. Hinnat laskettiin noin 600 kalorin lautaselliselle papumuhennosta ja jotakin kullekin maalle sopivaa hiilihydraattipitoista lisuketta.

Prosenttiosuuden lisäksi hinnat päätettiin suhteuttaa vielä keskivertonewyorkilaisen päivätuloihin, jotta voitaisiin laskea dollareissa, mitä ruoka teoreettisesti maksaa.

Tämä tulos on vieläkin yllättävämpi: New Yorkissa papuannos maksaa 1,2 dollaria, eli noin euron verran. Jos hinta suhteutetaan tulotasoon Etelä-Sudanissa, papuannoksen hinta on hulppeat 321,70 dollaria, Nigeriassa runsaat 200 ja Syyriassa 190 dollaria. Ja kyse ei ole fine diningista.

Ruuan korkeaa hintaa kehitysmaissa selittävät esimerkiksi konfliktit, katastrofit, huonot tiet ja satamat, hävikki sekä huonosti toimivat markkinat. Useimmat näistä ongelmista ovat ihmisen tekemiä, mikä tarkoittaa, että niihin voidaan myös puuttua. Tarvitaan esimerkiksi parempaa infrastruktuuria, lisää tietoa sekä parempaa sosiaaliturvaa, raportissa suositellaan.

Keinoja siis on, ja monin paikoin niitä jo sovelletaankin. Se on hyvä. Silti mielessä kummittelee, miten eteläsudanilainen sillä aikaa pärjää. Vastaus valitettavasti on, että syömällä vähemmän tai ei ollenkaan.