Suomalaiset ovat tehneet nykymuotoista kehitysyhteistyötä 1960-luvulta lähtien. Työn tuloksista ja tehokkuudesta on keskusteltu viime vuosina paljonkin, mutta kehitysyhteistyön kenttätyötä tekevien kokemukset ovat jääneet taka-alalle.

Pian siihen tulee muutos. Uudessa tutkimushankkeessa kerätään parhaillaan suomalaisten kehitysyhteistyöammattilaisten muistitietoa ja heidän kokemuksistaan aiotaan julkaista lähivuosina akateeminen tutkimus.

”Kehitysyhteistyöntekijöiden muistelmia on Suomessa julkaistu paljonkin, mutta akateemista tutkimusta siitä, miten he ovat työnsä kokeneet, ei juurikaan ole, kertoo aineistoa keräävä tutkija, dosentti Jan Kuhanen.

Kuhanen on Koneen Säätiön tutkija Oulun yliopiston johtamassa Kehitysyhteistyön mieli ja mielettömyys -hankkeessa.

Hohto karisee

Hankkeessa käytetään aineistona Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran viime vuonna keräämää muistitietomateriaalia, jossa kehitysyhteistyöntekijät ovat saaneet kertoa kokemuksistaan. Lisäksi haastatellaan 40–50:tä kehitysyhteistyöalan ammattilaista.

Tarkoituksena on selvittää, miksi kehitysyhteistyöntekijät ovat alalle lähteneet, miten he itse kokevat työnsä merkityksen ja mielekkyyden ja miten heidän mielikuvansa ovat muuttuneet. Tutkijat haluavat kaivaa esiin myös työn ristiriitaisuuksia – vaikkapa tietoa hankkeiden viivästymisestä henkilökohtaisten skismojen takia.

”Ristiriidat eivät muistelmissa ja virallisissa dokumenteissa juurikaan tule esiin. Kaikilla aloilla kuitenkin on omat sisäiset jännitteensä. Tässä yritetään hahmotella niitä ja tuoda esiin työn arkipäivää, joka ei meille tavallisille pulliaisille muuten näy”, Kuhanen kertoo.

Samalla kartoitetaan kehitysyhteistyönäkemysten muutosta eri vuosikymmeninä. Sen uskotaan heijastavan samalla myös Suomen muuttumista.

Tutkimus on vasta alkuvaiheessa, mutta Kuhasen mukaan aineistosta on huomattu ainakin se, että kehitysyhteistyö on vuosien varrella muuttunut yhä ammattimaisemmaksi.

”Ideologinen hohto on jäänyt vähän vähemmälle. 1970- ja -80-luvuilla kehitysyhteistyöntekijöiden mentaliteetti oli ehkä enemmän se, että haluttiin muuttaa maailmaa paremmaksi, mutta nykyisin monet toimivat konsulttifirmojen palkkalistoilla ja työ on paljon lyhytjänteisempää. Toisaalta uskonnollisilla organisaatioilla pitkäjänteisyys on ehkä pysynyt vähän paremmin”, hän kertoo.

Järjestöt kyykkyyn

Kehitysyhteistyöntekijöiden kokemuksia on tutkittu viime vuosina myös muissa maissa. Kuhasen mukaan Suomi poikkeaa monista isoista maista kuitenkin siinä, että meillä ei ole siirtomaahistoriaa.

Toisaalta suomalaiset omaksuivat silti samat siirtomaa-ajalta periytyvät toimintamallit osaksi omaa kehityspolitiikkaansa isompien maiden esimerkistä, hän huomauttaa.

”Esimerkiksi 1960- ja 1970-luvuilla ei pahemmin kyselty vastaanottajamailta, mitä mieltä ne olivat Samantyyppistä oli kolonialismin aikana”, hän toteaa.

Kuhanen uskoo, että tutkimushankkeella voi olla annettavaa myös viime vuosina Suomessa käytyyn keskusteluun, jossa on kritisoitu sekä kehitysyhteistyötä että valtionhallinnon vuonna 2016 toteuttamia kehitysyhteistyöleikkauksia.

”Oma tuntumani on, että nykypolitiikka ei saa kehitysyhteistyön tekijöiden kannatusta. Nykyhallituksen ajama politiikka on pannut suomalaiset kansalaisjärjestöt aika lailla kyykkyyn, ja monet pitkän linjan tekijät ovat joutuneet miettimään, lopettaako homman kokonaan”, hän toteaa.

Korjaus: Jan Kuhasen titteli korjattu 11.1.2018.
Tarkennus: Korjattu artikkelin ensimmäistä lausetta 12.1.2018: Suomessa on tehty nykymuotoista kehitysyhteistyötä noin 1960-luvulta alkaen. Esimerkiksi lähetystyöpohjaista kehitysyhteistyötä tehtiin jo sitä ennen.