Kun on itse ollut pakolainen, ymmärtää paremmin muitakin pakolaisia.

Näin ajatellaan Ugandassa, jota on viime vuosina kehuttu useaan otteeseen maailman edistyksellisimpään kuuluvasta pakolaispolitiikasta.

Uganda on ottanut vastaan lähes 1,4 miljoonaa pakolaista, joista suurimman osan kolmen viime vuoden aikana.

Se on valtava määrä etenkin maassa, joka kuuluu maailman vähiten kehittyneisiin, ja jonka bruttokansantuote on melkein kymmenen kertaa pienempi kuin vaikkapa Suomen.

Miten köyhä maa oikein onnistuu pakolaisten vastaanotossa samaan aikaan, kun vauraat EU-jäsenet ovat vuosia riidelleet siitä, mitä turvapaikanhakijoille pitäisi tehdä?

”Kyse on osittain kulttuurista, mutta me myös kunnioitamme kansainvälisiä pakolaisten suojeluun liittyviä sopimuksia, jotka hallituksemme on allekirjoittanut”, tokaisee Wycliffe Nsheka, Kirkon Ulkomaanavun maajohtaja Ugandassa.

Hänen mielestään eurooppalaistenkin pitäisi Ugandan tavoin nähdä pakolaiset mahdollisuutena.

Rajat auki

Keski-Afrikassa sijaitsevaan Ugandaan on viime vuosina tullut pakolaisia etenkin Etelä-Sudanista sekä Kongon demokraattisesta tasavallasta, joissa molemmissa on meneillään väkivaltainen sisällissota.

Viimeisten kolmen vuoden aikana pakolaisten määrä on yli kolminkertaistunut, ja tällä hetkellä pakolaisia tulee noin 500 hengen päivätahtia.

Siitä huolimatta maa on pärjännyt suhteellisen hyvin – YK:n pakolaiskomissaari Filippo Grandi sanoi viime viikolla, että Ugandan pakolaispolitiikka on yksi Afrikan, ellei koko maailman, edistyksellisimmistä.

Uganda on naapurimaiden kriiseistä huolimatta pitänyt rajansa auki. Pakolaiset rekisteröidään ja monet saavat viljelyä varten maatilkun.

Pakolaiset saavat oikeuden käydä koulua ja käyttää terveyspalveluita, tehdä töitä, perustaa yrityksiä ja liikkua vapaasti – lähes samat oikeudet kuin ugandalaisetkin äänioikeutta lukuun ottamatta.

Nshekan mukaan järjestelmän hyvä puoli on siinä, että pakolaiset nähdään yhteiskunnan aktiivisina jäseninä ja tavoitteena on heidän elinkeinojensa kehittäminen.

”Heidän asiantuntemustaan halutaan käyttää hyväksi. Rajoitusten asettamisen sijaan ajatellaan, että heiltä voidaan saada käyttöön sellaisia taitoja, joita meillä ei ole Ugandassa”, hän selittää.

Pakolaismuistot tuoreita

Ugandalaisten vieraanvaraisuutta selittävät historia ja kulttuuri. Maa otti jo toisen maailmansodan aikana vastaan pakolaisia Puolasta monien muiden itäisen ja eteläisen Afrikan maiden tavoin.

”Ugandassa kaikki vieraat ovat arvostettuja, ja heistä halutaan pitää huolta. Asenne on hyvin erilainen kuin Euroopan maissa, joissa tuntuu, että omaan maailmaan tavallaan käperrytään”, kertoo Suomen Pakolaisavun Ugandan maajohtaja Tarja Saarela-Kaonga. Pakolaisavulla on toimisto Ugandan pääkaupungissa Kampalassa.

Moni ugandalainenkin on maan omien konfliktien takia joutunut pakolaiseksi ja tietää, mitä pakolaisuus on.

”Heitä on myös päättävissä asemissa. Se varmasti vaikuttaa paljon myönteiseen asenteeseen. Lisäksi rajakunnissa elää samaa heimoa kuin vaikkapa Kongon tai Etelä-Sudanin puolella”, Saarela-Kaonga sanoo.

Ugandalaisten vieraanvaraisuus ei ole pelkästään epäitsekästä. Se hyötyy pakolaisista myös siksi, että YK ja isot kansainväliset avustusjärjestöt rahoittavat pakolaisten vesi- ja ruokahuoltoa sekä terveys- ja koulutuspalveluita.

Yhteisen sopimuksen mukaan 30 prosenttia avustusrahoista käytetään paikallisten hyväksi ja 70 prosenttia pakolaisten hyväksi. Etenkin maan köyhässä pohjoisosassa mallista on ollut hyötyä.

Ugandan viranomaisten roolina taas on asuinalueiden järjestäminen, rekisteröinti sekä turvallisuudesta huolehtiminen.

Suomalaisista järjestöistä maassa toimivat muun muassa Kirkon Ulkomaanapu sekä Suomen Pakolaisapu, jotka pyörittävät erilaisia koulutus- ja työllisyyshankkeita.

Suomen Pakolaisapu järjestää pakolaisille muun muassa luku-, kirjoitus- ja laskutaidon sekä kielten opetusta, jotta ihmiset pääsisivät alkuun vaikkapa viranomaisten kanssa asioidessaan.

Kirkon Ulkomaanapu esimerkiksi rakentaa kouluja sekä järjestää ammatti- ja yrittäjyyskoulutusta. Tänä keväänä pakolaisille aletaan tarjota mahdollisuutta suorittaa yrittäjän ammattitutkintoa, joka on samanlainen kuin Suomenkin vastaava tutkinto.

”Tavoitteena on, että ihmiset pystyisivät perustamaan omia yrityksiään mutta myös esimerkiksi hakemaan tutkinnon avulla opiskelemaan EU:n sisäisiin korkeakouluihin”, kertoo projektipäällikkö Ville Wacklin, joka on juuri palannut koulutusmatkalta Ugandasta.

Kurssilla opetellaan liiketoiminnan suunnittelua, käynnistämistä ja tuotteistamista. Samalla annetaan pakolaisille mahdollisuus saada uusi ote elämästä.

”Vaikeasta taloustilanteesta huolimatta maassa on mahdollisuuksia nokkelalle yrittäjälle. Kehittyvissä yhteisöissä on paljon tarpeita, joihin yrittäjä voi tarttua”, Wacklin toteaa.

Liian ruusuinen tarina?

Ugandan mallissa on myös ongelmansa. Tällä hetkellä suurin päänsärky on se, että pakolaisia alkaa olla niin paljon, ettei kuuluisa vieraanvaraisuuskaan välttämättä enää riitä. Pakolaisille ei esimerkiksi enää pystytä antamaan yhtä paljon maata kuin aiemmin.

Joillakin paikkakunnilla pakolaisia on jo enemmän kuin paikallisia ja paikallisten hermot ovat alkaneet kiristyä. Samaan aikaan Etelä-Sudanin kriisi ei osoita laantumisen merkkejä, vaan siitä on YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan tulossa koko Afrikan pahin humanitaarinen kriisi.

Lisäksi Uganda tarvitsisi enemmän ulkopuolista apua. Viime vuonna YK:n hätäapuvetoomuksesta vain runsas kolmannes saatiin rahoitettua, ja se näkyy jo käytännössä.

”Uganda on lähellä murtumispistettä. Pakolaisten ruoka-annoksia on jouduttu leikkaamaan eivätkä palvelut pysy tavoitetasolla. Esimerkiksi kouluissa pitäisi olla yksi opettaja 55:tä lasta kohti, mutta on luokkia, joissa määrä on 200”, Nsheka kertoo.

Belgialaisten Ghentin ja Antwerpenin yliopistojen tutkijat Julie Schiltz ja Kristof Titeca kritisoivatkin jo viime vuonna kirjoituksessaan Al-Jazeera-uutiskanavan nettisivuilla Ugandan menestystarinan esittämistä yltiöpositiivisessa valossa. Heidän mukaansa sen verukkeella Eurooppa voi ulkoistaa pakolaisongelman Afrikalle, koskapa Uganda kerran pärjää hyvin. Toisaalta Euroopan liberaalit tahot taas voivat sen avulla painostaa omia maitaan avoimempaan pakolaispolitiikkaan. Lisäksi Uganda itse pystyy tarinan avulla kääntämään huomion pois oman hallintonsa ongelmista, kuten demokratiaongelmista ja veljeilystä Etelä-Sudanin hallinnon kanssa.

Siitä huolimatta fakta on, että samaan aikaan, kun vauraaseen Eurooppaan viime vuonna tuli Välimeren kautta noin 172 000 turvapaikanhakijaa ja pakolaista, köyhässä Ugandassa pakolaismäärä kasvoi yli 700 000:lla.

Wycliffe Nshekan mielestä EU-mailla onkin paljon opittava Ugandalta paitsi pakolaissopimusten noudattamisesta, myös vapaasta liikkuvuudesta ja pakolaisten hyödyntämisestä.

”Katsomme Afrikassa tv:stä, kuinka ihmiset hukkuvat, koska heidän liikkumistaan rajoitetaan. Yksi asia, jonka te voisitte oppia on se, että joillakin pakolaisilla on asiantuntemusta, jota Euroopalla ei ole. Olisi hyvä tarkastella enemmän pakolaisten potentiaalia ja sitä, mitä he voivat tarjota”, hän kehottaa.

Maailman pakolaispäivää vietetään vuosittain 20.6. Lisätietoa täällä.