Kehitysmaiden tutkijanaisia syrjitään sekä sukupuolen että taustan vuoksi – ”länsimaalaisten pitäisi nähdä ennakkoajatustensa ohi”

Luonnontiede mielletään miesten alaksi niin rikkaissa kuin köyhissäkin maissa. Naisten tutkijanura ei kuitenkaan Suomen kaltaisissa maissa ole enää kummallisuus, kehitysmaissa naisten eteneminen akateemiseen maailmaan sen sijaan on yhä hankalaa jo senkin takia, että tyttöjen koulutustaso on heikompi kuin miesten.

Esimerkiksi Maailmanpankin tilastojen mukaan matalan tulotason maissa kolmannen asteen koulutuksessa akateemisesta henkilökunnasta vain noin 16,5 prosenttia on naisia ja osuus on viime vuosina laskenut. Rikkaissa maissa osuus on 40,9 prosenttia.

Poikkeuksia löytyy. Kehitysmaiden naistutkijoita tukeva Organization for Women in Science for the Developing World (OWSD) sekä tutkimusinstituutioita tukeva Elsevier-säätiö palkitsivat aiemmin tässä kuussa viisi kehitysmaiden naistutkijaa 5 000 dollarin käteispalkinnolla.

Uransa alkuvaiheessa kotoisin olevat naiset työskentelevät Bangladeshissa, Kamerunissa, Ecuadorissa, Guyanassa ja Indonesiassa matematiikan, fysiikan ja kemian aloilla.

Esimerkiksi Hasibun Naher on tutkinut matemaattisten mallien avulla tsunamiaaltoja, Germaine Djuidje Kenmoe on tutkinut energiatehokkuutta ja Dawn Iona Fox kehittänyt jätteestä uusia materiaaleja. Kaksi muuta palkittua, Silvia González Pérez ja Witri Wahyu Lestari, ovat myös kemian alan tutkijoita.

OWSD korostaa kehitysmaiden naistutkijoiden tukemista, ja se onkin tärkeää naisiin liittyvien stereotypioiden ja ennakkoluulojen murtamiseksi. Toisaalta kehitysmaiden naistutkijat kohtaavat enakkoluuloja myös muista syistä kuin sukupuolen takia.

Siitä kirjoittaa saudiarabialainen tutkija Malak Abedalthagafi Nature-lehdessä. Hän kertoo kohdanneensa enemmän syrjintää siksi, että hän on Lähi-idästä kotoisin oleva tutkija, ei siksi, että on nainen.

Geneettisiä sairauksia tutkiva Abedalthagafi oli pettynyt, kun länsimainen lehti otti häneen yhteyttä ja kyseli tieteen tekemisen sijasta huivin käytöstä ja naisten ajokiellosta. Kun hän opiskeli Yhdysvalloissa, moni kollega kieltäytyi uskomasta, että hän on saanut kunnollista koulutusta ja kyseli, tiesikö hän peruskäsitteitä ja osasiko hän englantia.

Nykyisin hän työskentelee jälleen Saudi-Arabiassa, jossa arvostus on toisenlaista huolimatta siitä, että kyseessä on yksi maailman epätasa-arvoisimmista maista.

”Saudi-Arabiasta ja muista kehitysmaista kotoisin olevien tutkijoiden on tärkeää muistaa, että stereotyypittely ei ole tietoinen asia. Meidän pitää olla valmiita kohtaamaan se. Länsimaalaisten pitäisi tehdä kovasti työtä nähdäkseen ennakkoajatustensa ohi”, hän kirjoittaa.

Pohjoisella pallonpuoliskollakin siis pystytään tekemään paljon kehitysmaiden naistutkijoiden eteen kohtelemalla heitä oman alansa asiantuntijoina sen sijaan, että nähtäisiin heidät ”vain” naisina tai kehitysmaiden edustajina.

Vanhoja tapoja on kuitenkin vaikea murtaa: toimittajankin on helpompi soittaa valkoiselle päivystävälle dosentille oman maan yliopistoon kuin ryhtyä etsimään tutkijaa kehittyvästä maasta. Tiedepalkinnoista onkin se hyöty, että tutkijat saavat lisää näkyvyyttä, mikä voi lopulta vaikuttaa heidän asemaansa laajemminkin.