Tietokone temppuilee taas. Tekisi mieli luopua vanhasta ja ostaa uusi. Mutta syyllistynkö silloin samalla verimineraalien ostamiseen ja konfliktien rahoittamiseen?

Sitä on viime vuosina pohtinut moni kuluttaja. Jo vuosia kansalaisjärjestöt ja asiantuntijat ovat kertoneet, että esimerkiksi Kongon demokraattisen tasavallan sisällissodan osapuolet ovat rahoittaneet toimintaansa maan rikkailla luonnonvaroilla, kuten mineraaleilla.

Mineraalikaupalla on suora kytkös myös suomalaiseen kuluttajaan, sillä ilman tärkeitä mineraaleja monet elektroniset laitteet, kuten tietokoneet, kamerat, puhelimet ja vaikkapa pelikonsolit, eivät toimisi.

Kysymys kuluttajan vastuusta kiinnostaa myös brittiläisessä London School of Economics and Political Science -yliopistossa tohtorintutkintoa suorittavaa Ilari Aulaa.

Hän viimeistelee parhaillaan kansainvälisten suhteiden laitoksella väitöskirjaa, jonka keskeinen aihe on, voiko kuluttaja vaikuttaa ostopäätöksillään kaukaisiin konflikteihin ostamalla tuotteita, joiden eettisyys on varmistettu esimerkiksi sertifioinnilla.

”Olen kiinnostunut kaupan ja konfliktien yhteydestä: vaikkapa siitä, miten tuontirajoitteilla voi yrittää vaikuttaa kaukaisiin konflikteihin. Moni kuluttaja pohtii aihetta kaupan hyllyllä, sillä Kongosta on puhuttu viime vuosina paljon”, Aula kertoo.

Aula matkusti väitöskirjaansa varten Itä-Kongon kaivosalueille ja Nigerian öljyalueille kysymään paikallisilta yrityksiltä, julkisen sektorin edustajilta ja kansalaisjärjestöiltä, kenelle vastuu kuuluu. Samalla hän halusi selvittää, millainen rooli luonnonvaroilla oikein on konflikteissa.

Poikajoukkoja aseineen

Kongon 2000-luvun taitteessa käydyssä sisällissodassa kuoli arvioiden mukaan yli viisi miljoonaa siviiliä. Vielä nykyäänkin huonon hallinnon, korruption ja epävakauden riivaamassa Kongossa toimii lukemattomia aseellisia ryhmiä, jotka rahoittavat toimintansa osin maan rikkailla luonnonvaroilla.

Etenkin kansalaisjärjestöjen kampanjoissa on pitkään vedetty suora yhteys sisällissodan ja länsimaisten kuluttajien välille. Aseellisten ryhmien on arveltu hyötyneen etenkin 2000-luvun alussa mineraalikaupasta entistä enemmän, kun kysyntä länsimaissa kasvoi elektronisten laitteiden yleistymisen vuoksi.

Esimerkiksi brittiläinen poliitikko Oona King kauhisteli aikoinaan sitä, että länsimaiset lapset pelaavat pelikonsoleilla tappamispelejä samaan aikaan, kun kongolaislapset kuolevat kaivoksissa, joista konsolien mineraalit tulevat.

Aulan mukaan konfliktia on yksinkertaistettu kuitenkin liikaa. Hän vieraili Pohjois- ja Etelä-Kivun maakunnissa, joissa käydään ajoittain yhä taisteluita. Hän pääsi tinakivikaivokselle keskustelemaan myös kaivososuuskuntien edustajien ja tavallisten kaivajien kanssa.

”Kaivostoiminta on vain yksi paikallisten monista elinkeinoista. Mineraalien maailmanmarkkinahinnan heittely houkuttelee ajoittain kuitenkin esimerkiksi viljelijöitä, rekkakuskeja ja kauppiaita hakunvarteen”, hän kertoo.

Lapioin ja hakuin louhittu saalis kuljetetaan lähikyliin ja aikanaan Aasiaan jalostettavaksi.

Aulan mukaan aseelliset ryhmät kyllä hyötyvät kaivostoiminnasta esimerkiksi verottamalla niitä sekä asettamalla maksullisia tiesulkuja. Konflikti on hänen mielestään kuitenkin luultua monimutkaisempi ja mineraalien osuutta siinä on liioiteltu.

”Mineraalirikkaudet eivät ole ainoa väkivallan motiivi, vaan poliittisia, etnisiä, alueellisia ja elinkeinollisia riidanaiheita on monia. Lisäksi aseryhmillä on muitakin tulonlähteitä, kuten tietullit, vaihtelevien poliitikkojen tuki ja muut luonnonvarat”, hän selittää.

Myös puhe aseellisista ryhmistä yhtenäisenä joukkona on ongelmallista. Kaivosten ympärillä pyörii Aulan mukaan niin Kongon armeijan sotilaita, Ruandasta vuoden 1994 kansanmurhan jälkeen paenneita hutu-taistelijoita kuin monenlaisia etnisiä kapinallisryhmiäkin. Toisinaan kyseessä on vain lauma poikia, joille on annettu aseet. Valtasuhteet vaihtuvat jatkuvasti, joten on vaikea arvioida, miten ja mitkä ryhmät lopulta hyötyvät mineraaleista.

Kuluttaja voi tehdä politiikkaa

Voiko tietokoneen ostamisella tai ostamatta jättämisellä sitten vaikuttaa konfliktiin? Aulan mukaan ei, ainakaan Kongossa eikä ainakaan taloudellisesti.

Hänen mukaansa kuluttaja voi kuitenkin toimia yhteiskunnallisella ja poliittisella tasolla.

”Yksittäinen ostopäätös ei välttämättä vaikuta yrityksen myyntiin, mutta se viestii ympäröivälle yhteiskunnalle, että poliittisella tasolla pitää tehdä jotakin – vaikkapa muuttaa lainsäädäntöä”, hän sanoo.

Myöskään Aulan haastateltavilla ei ollut yksimielistä vastausta kysymykseen. Aulan mukaan mitään vastausta ei voikaan yleistää ja jokainen konflikti pitäisi analysoida tarkasti erikseen sen selvittämiseksi, millainen luonnonvarojen rooli ylipäätään on. Esimerkiksi Nigerian konfliktissa öljyn rooli on tärkeä, Kongon tapauksessa mineraalit ovat pienempi tekijä.

Kaupan loppuminen ei lopeta epävakautta

Konfliktimineraalien suitsimiseksi on jo tehty kansainvälisellä tasolla paljon. Yhdysvalloissa on jo voimassa niiden kauppaa sääntelevä laki. EU:ssa tulee samantyyppinen voimaan vuonna 2021. Kaivoksissa on myös otettu käyttöön ”konfliktivapauden” todistavia sertifikaatteja, ja monet länsimaiset yritykset hyödyntävät niitä.

Aula suhtautuu yrityksiin epäilevästi. Hän muistuttaa, että koska tilanne muuttuu nopeasti, sertifioitukin kaivos voi nopeasti muuttua taas konfliktikaivokseksi. Myös lainsäädännön mahdollisuudet ovat rajalliset.

”EU:n konfliktimineraalilainsäädännössä on paljon potentiaalia, sillä komissio on korostanut, että se voi laajentua muihinkin mineraaleihin. Mutta ei epävakaus sillä lopu, että kaivoksilta tulevat mineraalit ovat konfliktivapaita”, hän huomauttaa.

Hänen mielestään tärkeämpää Kongossa olisi vakaa hallinto ja yhteistyö naapurimaiden kanssa, jotta esimerkiksi aseiden ja mineraalien kulku rajojen yli vähenisi. Nigeriassa olennaista taas olisi esimerkiksi öljyteollisuuteen liittyvään korruptioon puuttuminen niin valtioissa kuin yrityksissäkin.