Useimmat suomalaiset ovat ainakin kuulleet uutisista monesta viime aikojen konfliktista: Syyriasta, Irakista, Etelä-Sudanista.

Marokon miehittämän Länsi-Saharan itsenäisyyskamppailu on sen sijaan monelle täysin tuntematon asia. Miksi?

”Koska olemme keskellä autiomaata. Se ei ole kovin turistimainen paikka”, vastaa länsisaharalainen taiteilija Mohamed Sulaiman Labat ja purskahtaa nauruun.

Sitten hän vakavoituu. Hänen mielestään Länsi-Saharan konfliktin saama vähäinen huomio johtuu siitä, että media uutisoi mieluiten väkivaltaisista konflikteista. Hän siteeraa mediatutkimuksessa tunnettua fraasia: ”if it bleeds, it leads.”

”Eli jos on verta, siitä tehdään uutisia. Jos ei ole, ei tehdä uutisiakaan”, hän toteaa.

Huomio on oikea. Länsi-Saharan konflikti on ollut vuosia jähmettyneessä tilassa, joten se ei ole uutisarvoltaan kaikkein tärkein varsinkaan nyt, kun sotauutisia on yllin kyllin muutenkin.

Labat vieraili Suomessa keväällä keskustelutapahtuma Suomen Sosiaalifoorumissa kertomassa taiteestaan ja maansa tilanteesta. Hänen mielestään länsisaharalaisten rauhanomainen taistelu miehitystä vastaan ansaitsisi enemmän huomiota.

”Maailmassa on konflikteja, jotka ovat räjähtäneet käsiin muutamassa vuodessa. Länsi-Saharan tapauksessa yksi mahtavimmista asioista on se, etteivät ihmiset ole vieläkään tarttuneet aseisiin”, hän muistuttaa.

Pattitilanne turhauttaa

Marokon ja Länsi-Saharan konfliktin lähihistoria alkaa vuodesta 1975, jolloin Espanja vetäytyi alueelta ja Marokko alkoi miehittää Länsi-Saharaa. Marokko katsoo alueen kuuluvan itselleen, mutta kansainvälinen tuomioistuin pitää miehitystä laittomana.

Länsi-Saharan itsenäisyysliike Polisario taisteli Marokkoa vastaan asein vuoteen 1991 asti. Silloin sovittiin tulitauosta sekä kansanäänestyksestä, jossa päätettäisiin Länsi-Saharan asemasta.

Äänestystä ei koskaan tullut. Suurin osa Länsi-Saharasta on edelleen Marokon hallinnassa ja tuhannet sahrawit, eli Länsi-Saharan alkuperäisväestön jäsenet, elävät Polisarion ylläpitämillä pakolaisleireillä Algeriassa.

32-vuotias Labat elää kymmenien tuhansien muiden tavoin Smaran leirillä, joka on yksi suurimmista leireistä. Siellä kärsitään työttömyydestä ja muun muassa vesipulasta.

”En tiedä, ovatko lämpötilat viime vuosina nousseet vai kestämmekö me vain sitä huonommin, mutta kesäisin on sietämättömän kuumaa”, Labat kuvailee.

Elämä on raskasta myös henkisesti.

”On vaikeaa elää tilanteessa, jossa ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Sitä haluaa vakaan ja normaalin elämän, mutta samalla on osa monimutkaista ongelmaa, joka vaivaa joka päivä. Se on turhauttavaa”, hän selittää.

Länsi-Saharassa arvostetaan koulutusta, ja Labatkin on opiskellut yliopistossa Algeriassa. Hän on työskennellyt muun muassa kääntäjänä. Intohimona on taide, jota hän on tehnyt lapsesta asti. Hän ryhtyi rakentamaan omaa studiota vuonna 2016, kun tulva tuhosi hänen kotinsa.

Nyt hän pyörittää Motif-taidestudiota, jossa hän testaa erilaisia taidemuotoja ja järjestää muun muassa taidetyöpajoja nuorille. Sinne voi poiketa tekemään taidetta, pieniä korjaustöitä tai vaikkapa juttelemaan.

Labat uskoo, että taide voi olla yksi tapa vaikuttaa konfliktiin. Kaikkiin se ei kuitenkaan vetoa, sillä rauhanomaiset ja luovat tavat eivät ole paras tapa saada viestiään kuuluviin.

”Nuoret ovat valtavan turhautuneita ja osa haluaisi aloittaa sodan uudelleen. Heitä on vaikea vakuuttaa”, hän toteaa.

Ei siirtolaiseksi Eurooppaan

Konfliktissa ei ole kyse pelkästään Marokon ja Länsi-Saharan keskinäisistä kiistoista vaan sen kiemurat ulottuvat länsimaihin asti. Länsi-Sahara on tunnettu rikkaista kalavesistään ja fosfaattivaroistaan, joita käytetään esimerkiksi maatalouden lannoitteissa. Lannoitteita viedään myös länsimaihin, ja esimerkiksi EU on solminut Marokon kanssa tuottoisia kalastussopimuksia Länsi-Saharan aluevesillä.

Monilla länsimaisilla yrityksillä on myös muita kaupallisia intressejä Länsi-Saharassa: esimerkiksi Helsingin Sanomat kertoi viime vuonna, että suomalainen Wärtsilä rakentaa alueelle voimaloita.

Kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet tilannetta yhä enemmän viime vuosina. EU:n oikeusistuin linjasikin helmikuussa, että EU:n kalastussopimus Marokon kanssa on laiton.

Labatin mukaan se on tärkeä päätös. Hän kuitenkin kritisoi komission aikomusta ryhtyä neuvottelemaan Marokon kanssa uutta sopimusta.

”Me arvostamme koulutusta ja lakien kunnioitusta, niin kuin käsittääkseni länsimaissakin tehdään. Se tuntuu huonolta vitsiltä, kun samaan aikaan te rikotte omaa oikeusjärjestelmäänne vastaan”, hän huomauttaa.

Labat pitää itseään silti optimistina – Marokkoon kohdistuva ulkopuolinen painostus on lisääntynyt ja oikeuden päätökset suosivat Länsi-Saharaa.

”Uskon ihmisten voimaan ja siihen, mitä kansani tekee. Olen käynyt Lesboksen pakolaisleireillä Kreikassa ja tiedän, että moni ihminen haluaa nyt Eurooppaan. Minä en. Synnyin leirillä, elän siellä ja menen sinne takaisin.”