Rohingya-pakolaiset ovat saaneet ennätysmäärän kansainvälistä huomiota, mutta eivät toivoa ratkaisusta

(IPS) -- ”Edes Bosnia-Hertsegovinan muslimien etninen puhdistus ei ole saanut yhtä paljon maailmanlaajuista huomiota kuin Myanmarin rohingya-muslimien ahdinko”, sanoo bangladeshilaisen Jahangirnagarin yliopiston kansainvälisten suhteiden professori Tareq Shamsur Rehman.

Huomio on kuitenkin eri asia kuin ongelman ratkaisu.

Huomiotaan jakamassa paikan päällä Bangladeshin pakolaisleireissä ovat käyneet muun muassa Japanin, Saksan ja Ruotsin ulkoministerit, delegaatiot YK:n turvallisuusneuvostosta, EU:sta, USA:n kongressista ja islamilaisen yhteistyön järjestöstä, Dhakan suurlähetystöjen diplomaatit, Nobelin rauhanpalkinnon saaneet Shirin Ebadi, Tawakkol Karman ja Mairead Maguire, ja viimeisimpinä YK:n pääsihteeri António Guterres ja Maailmanpankin presidentti Jim Yong Kim.

Kaikki he ovat kuulleet sydäntä särkeviä tarinoita pakolaisten koettelemuksista ja olleet huolissaan pakolaisleirien olosuhteista monsuuniaikana. Maailmanpankki on antanut sympatian ohella myös rahaa vajaat puoli miljardia euroa, jotta Bangladesh selviäisi yli miljoonan pakolaisen aiheuttamista kustannuksista.

Kaikesta huomiosta ja avusta huolimatta pakolaisleirit ovat yhä täynnä, monsuuni on alkanut eikä rohingyoiden paluun hetki tunnu olevan päivääkään lähempänä.

Bangladesh hukkasi tilaisuutensa

Bangladeshilla saattoi olla ongelman ratkaisun avaimet käsissään, mutta YK:n turvallisuusneuvoston vakinaisiin jäseniin vetoamisen sijasta maa päättikin aloittaa kahdenväliset neuvottelut Myanmarin kanssa.

Viime tammikuussa Bangladesh ja Myanmar pääsivät sopuun rohingya-pakolaisten palauttamisesta. Takaisin ennätettiin ottaa vain noin 50 perhettä, ja hekin enimmäkseen hinduja, ennen kuin Myanmar keskeytti palautukset. Myanmar halusi, että ennen palautusta bangladeshilaiset ja myanmarilaiset yhdessä todentavat pakolaisten kansalaisuuden.

”Kansalaisuuden todentamisen vaatiminen on vain taktiikkaa, jolla prosessia viivästetään ja viime kädessä viedään umpikujaan”, Dhakan yliopiston kansainvälisten suhteiden laitoksen professori Delware Hossain sanoo.

Myanmarin vastaisella rajaseudulla Bangladeshissa rohingyoiden tilanne on vain vähän parempi kuin vanhassa kotimaassa.

Miljoonainen pakolaisjoukko kuormittaa välitöntä ympäristöään, sillä he valmistavat ruokansa tulilla, joiden polttopuut kerätään leirien ympäriltä. Jotkut paikalliset asukkaat väittävät rikollisuuden lisääntyneen pakolaisten saapumisen jälkeen, ja monet syyttävät rohingyoja päällekarkauksista, murhista, ihmiskaupasta ja huumeiden myynnistä.

Vain väliaikaisratkaisuja

Leireillä otetaan kiitollisina vastaan YK:n myötätunto ja Maailmanpankin apu, mutta samalla ollaan piinallisen tietoisia siitä, että kyseessä on vain väliaikainen ratkaisu eli ei oikeastaan ratkaisu lainkaan.

”Rahaa on vain siihen, että selviämme hengissä, ei muuhun”, rohingyoiden Rauhan ja ihmisoikeuksien yhdistyksen puheenjohtaja Mohammad Mohibullah huokaa.

”Emme ole havainneet maailman johtajien painostaneen Myanmaria ottamaan rohingyat takaisin. He vain tulevat ja menevät, eivätkä anna meille mitään pysyvän ratkaisun toivoa. Me haluamme palata esivanhemmilta perittyyn maahamme emmekä elää tällaisessa sotkussa”, yhdistyksen puhemies Abdul Gaffar sanoo.

YK:n siunaamat talouspakotteet saattaisivat tehdä Myanmarin myötämielisemmäksi pakolaisten paluulle. Kansainvälinen yhteisöhän ei ole tähän mennessä tehnyt juuri muuta kuin paheksunut rohingyojen vainoa, ja todellisten toimien puuttuessa Myanmar on rauhassa voinut jatkaa etnistä puhdistustaan.

Ihmisoikeusjärjestö Fortify Rights julkaisi heinäkuussa raportin, jossa syytetään kansainvälistä yhteisöä kansanmurhalle otollisen tilanteen sallimisesta. Kun muu maailma vain katseella seurasi Myanmarin armeijaa murhaamassa, raiskaamassa, kiduttamassa ja häätämässä rohingyoja, passiivisuus oli kuin lupa kiihdyttää massajulmuuksia.