Artikkeli on julkaistu alun perin Ihmisoikeusliiton blogissa.

Viittomakielisen yhteisön alkuvaiheita Suomessa 1800-luvun toisella puoliskolla voi kutsua eräänlaiseksi kultakaudeksi: kuurojenkouluissa käytettiin rinnakkain viittomakieltä ja kirjoitettua kieltä ja niissä toimi opettajina kuuroja henkilöitä. Suomessa perustettiin lukuisia kuurojenyhdistyksiä, sittemmin myös Kuurojen Liitto vuonna 1905. Kultakausi ei kuitenkaan kestänyt kauaa.

Rotuhygieniaan pohjautunut oralismi levisi Suomeen 1800-luvun loppupuolella. Se on kuurojenopetuksen suuntaus, joka painotti (ja painottaa yhä) puhumisen ja huuliltalukemisen tärkeyttä. Puhemenetelmien kannattajien mielestä ajattelu ja henkinen kehitys voivat tapahtua ainoastaan puhekielen kautta. Viittomakielen käyttö kiellettiin kouluissa ja tärkein oppiaine oli artikulaatio-opetusta, jota saattoi olla jopa 20 tuntia viikossa. Viittomisesta rangaistiin; viittomisesta kiinni jäämisestä saattoi saada keppiä sormille.

Sorrolla on ollut suuret ja kauaskantoiset vaikutukset viittomakielisen yhteisön asenteisiin ja käsityksiin viittomakielestä, ja samalla myös kuurojen käsitykseen omasta ihmisarvostaan.

Puhemenetelmän käyttö ja siihen liittyvä vahva asennekasvatus hämmensivät kuurojen oppilaiden suhtautumista viittomakieleen. Kieltä alettiin hävetä eikä enää tahdottu viittoa julkisesti.

Kuuroja naisia pakkosteriloitiin – kukaan ei tiedä, kuinka monta

Rotuhygienia-ajattelu vaikutti viittomakieliseen yhteisöön myös laajemmin. Vuonna 1929 säädettiin avioliittolaki, joka kielsi syntymäkuuroja menemästä naimisiin keskenään. Kuusi vuotta myöhemmin säädetyn sterilisoimislain nojalla Suomessa steriloitiin vuosina 1935–70 kaikkiaan 7 530 naista. Joukossa oli myös kuuroja naisia. Viittomakielisessä yhteisössä asiasta on aina tiedetty, mutta sitä, kuinka monta kuuroa naista lain nojalla steriloitiin, ei tiedä kukaan. Sorrolla on ollut suuret ja kauaskantoiset vaikutukset viittomakielisen yhteisön asenteisiin ja käsityksiin viittomakielestä, ja samalla myös kuurojen käsitykseen omasta ihmisarvostaan.

Viittomakielisten asema alkoi parantua 1970-luvulla viittomakielisen tutkimuksen ja kuurotietoisuusliikkeen vahvistuessa. Kouluissa alettiin viittoa, ja sen myötä kuurojen opiskelumahdollisuudet paranivat. Muutoksia tapahtui myös valtiollisella tasolla: viittomakieli tunnustettiin Suomen perustuslaissa vuonna 1995 ja viittomakielilaki tuli voimaan vuonna 2015. Molemmissa Suomi oli edelläkävijänä.

Kielelliset oikeudet eivät toteudu vieläkään

Loppu hyvin, kaikki hyvin? Valitettavasti ei. Kielelliset oikeudet ja tasavertainen osallistuminen eivät toteudu vielä tänä päivänäkään. Kela teki muutoksia vammaisten tulkkauspalveluissa tälle kilpailutuskaudelle ilman järjestöjen ja asiakkaiden todellista osallistumista ja runnoi kilpailutuksen läpi järjestöjen vastustuksesta huolimatta. Muutoksessa tulkkien määrää vähennettiin, tulkkien mahdollisuutta käyttää eri tulkkausmenetelmiä rajoitettiin ja luotiin aluerajoituksia. Myöskään viittomakielisten lasten kielelliset oikeudet ja oikeus äidinkielen opetukseen eivät toteudu tasapuolisesti, ja usein oikeuksien toteutumiseen tarvitaan vanhempien taisteluja.

Historia ja nykypäivä osoittavat, että monia asioita on edelleen käsittelemättä ja ratkaisematta. Monet haavat ovat edelleen auki. Kielellisten oikeuksien toteuttamiseen ja luottamuksen palauttamiseen tarvitaan valtiovallan reagoimista vääryyksiin ja sovintoprosessin käynnistämistä. Sen, millainen sovintoprosessin ja hyvityksen tulisi olla, tulee olla viittomakielisen yhteisön itsensä päätettävissä.

Kirjoittaja on opettaja Kuurojen kansanopistossa, ja hän osallistui keskustelijana Ihmisoikeusliiton järjestämään Historian vääryydet -seminaariin viime toukokuussa.