Sijoittajat haluavat pääomalleen mahdollisimman suuren tuoton ja viis veisaavat, mistä tai miten se tulee.

Tämän perinteisen käsityksen sijoittamisesta haastaa viime vuosina ilmiöksi noussut vaikuttavuussijoittaminen.

”Vaikuttavuussijoittajat ovat sijoittajaporukan radikaaleja, ekstremistejä, jotka haluavat saada myös muita tuloksia kuin rahallista tuottoa. Tyypillisesti ne liittyvät ympäristöön, mutta voivat olla myös sosiaalisia, elämänlaatua parantavia”, sanoo Ville Luukkanen, joka vastaa Aalto-yliopiston Startup Centerissä kestävästä liiketoiminnasta, ilmastobisneksestä ja energiainnovaatioista.

Luukkasella on pitkä kokemus kehitysrahoituksesta niin perinteisen kehitysyhteistyön kuin yrittäjyyden ja vaikuttavuussijoittamisenkin näkökulmista. Hän on koordinoinut ihmisoikeus- ja demokratiahankkeita eteläisessä Afrikassa, työskennellyt kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepassa sekä kilpailukyvyn kehittämistehtävissä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Miten merkittävästä ilmiöstä vaikuttavuussijoittamisessa sitten on kyse? Voiko sijoittamalla pelastaa maailman?

”Se on räjähtämässä käsiin”, Luukkanen sanoo.

Tilastot sanovat samaa. Suurten institutionaalisten sijoittajien vaikuttavuusinvestointeja seuraavan Global Impact Investing Networkin (GIIN) tuoreimman raportin mukaan maailmalla oli vuonna 2017 varoja vaikuttavuussijoituksissa yhteensä 228 miljardia dollaria eli noin 197 miljardia euroa.

Vaikka koko maailman pääomavirtoihin suhteutettuna kyse on pienistä summista, kasvuvauhti on kova: edellisvuonna vastaava luku oli 114 miljardia dollaria eli noin 99 miljardia euroa. Eurooppalaisen vastuullisen sijoittamisen järjestön Eurosifin tilastojen mukaan vuosina 2013–2015 vaikuttavuussijoittaminen kasvoi 120 prosenttia vuosittain.

Kehitysrahoitus murroksessa

Ennen kuin mennään siihen, mitä merkitystä vaikuttavuussijoittamisella voi globaalisti olla, pysähdytään hetkeksi siihen, mitä sillä tarkalleen ottaen tarkoitetaan.

Vaikuttavuussijoittaminen (impact investing) on yksi monista vastuullisen sijoittamisen strategioista. Jonkinlaista vastuullisuutta noudattaa sijoitustoiminnassaan jo iso osa kaikista suurista sijoittajista. Sitran viime vuonna julkaiseman raportin mukaan vastuullista sijoittamista tehtiin vuonna 2016 maailmalla 62 biljoonan dollarin (53 biljoonan euron) arvosta, ja summa kasvaa koko ajan.

Yleisin ja helpoin tapa toteuttaa vastuullista sijoittamista on yksinkertaisesti jättää pois epäeettisinä pidetyt kohteet, kuten aseteollisuus, öljy-yhtiöt tai hiilikaivokset.

Eurosifin tutkimuksen mukaan vastuullisen sijoittamisen tavoista nopeiten kasvaa kuitenkin vaikuttavuussijoittaminen. Siinä tavoitteena on tuottojen lisäksi saada aikaan myönteisiä yhteiskunnallisia, sosiaalisia tai ympäristövaikutuksia, kuten vähentää köyhyyttä tai pienentää hiilidioksidipäästöjä.

Luukkanen vertaa vaikuttavuussijoittamista perinteiseen länsimaisten valtioiden antamaan kehitysapuun. OECD:n kehitysapukomitean DAC:n mukaan virallista kehitysapua annettiin viime vuonna yhteensä 146,6 miljardia dollaria eli 127,7 miljardia euroa.

Vaikuttavuussijoittamisen kautta kanavoituu siis jo enemmän rahaa kuin perinteisen kehitysavun, ja ero kasvaa koko ajan, kun valtioiden kehitysyhteistyörahoitus junnaa paikoillaan.

”Kehitysrahoituksen peruselementit ovat valtavassa murroksessa ja asettuvat erilaiseen järjestykseen kuin mitä ne vielä vähän aikaa sitten olivat”, Luukkanen sanoo.

Suomi tulee jälkijunassa

Onko sijoittaminen siis tulevaisuudessa se tapa, millä globaalia epätasa-arvoa pyritään vähentämään?

”Uskon, että vaikuttavuussijoittaminen on hyvä trendi. Ennen kaikkea siksi, että tällaisella rahoituksella pystytään tuottamaan läpimurtoinnovaatioita, jotka muuten jäisivät saavuttamatta”, Luukkanen sanoo.

Ehkä asian voisi ajatella niin, että vaikka sijoittaminen yksistään ei riitä maailman ongelmien ratkaisemiseen, yksityisen rahan ohjautuminen ilmaston tai yhteiskunnan kannalta kestäviin kohteisiin epäeettisten sijaan on osaltaan positiivista kehitystä.

Yksi konkreettinen esimerkki onnistuneesta vaikuttavuussijoittamiskohteesta on yhdysvaltalaislähtöinen, Keniassa toimiva M-Kopa, joka toimittaa pienasiakkaille aurinkoenergiajärjestelmiä. Systeemin innovaatio on siihen liitetty sim-korttimaksujärjestelmä, jonka kautta pystyy helposti maksamaan pienistä määristä aurinkosähköä.

Omien sivujensa mukaan M-Kopa on vuoden 2018 alkuun mennessä yhdistänyt edulliseen aurinkosähköverkkoon 600 000 kotia.

Ruotsissa vastaavia sijoituskohteita tarjoaa joukkorahoitusalusta Trine, jonka kautta voi rahoittaa aurinkoenergiaan perustuvia energiaratkaisuja kehitysmaissa.

Suomessa joukkorahoitusalusta Joukon Voima markkinoi Trinen projekteja. Joukon voiman omat rahoituskohteet ovat keskittyneet kotimaahan: muun muassa kestävään ruuantuotantoon, kiertotalouteen ja sähköautojen vuokraukseen.

Trinen kaltaista rahoitusalustaa, joka tarjoaisi yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen perustuvia sijoituskohteita kehitysmaissa, ei Suomessa ole.

”Ei ole mitään syytä, miksei Suomessa pystyttäisi samaan. Mutta meillä tullaan jälkijunassa”, Luukkanen sanoo.

Luukkasen mielestä yksi syy tähän on suhtautuminen kehitysmaihin, missä on viimeisten vuosien aikana tapahtunut dramaattinen muutos.

”Olin seitsemän vuotta pois Suomesta, ja kun kolme vuotta sitten palasin, tuntui kuin kehitysmaat olisivat hävinneet kokonaan ihmisten kartalta. Melkein kaikki vapaaehtoisohjelmat on hävitetty ja vanhat sillat kehitysmaihin katkottu. Ihan kuin Suomi olisi palannut jonnekin kivikaudelle, mitä tulee globaalikysymyksiin.”

”Meidän pitäisi uskaltautua takaisin paikkoihin, joihin ei normaalisti lähdetä ja tutustua ihmisiin hyvin erilaisissa ympäristöissä, kulttuureissa ja tulotasoilla.”

Tarvitaan keskustelua läpinäkyvyydestä

Yksi paljon keskustelua herättänyt vaikuttavuussijoittamisen muoto ovat niin sanotut tulosperusteiset rahoitussopimukset eli SIBit (Social Impact Bond), joiden tarkoitus on houkutella yksityisiä sijoituksia esimerkiksi terveydenhuoltoon tai sosiaalisektorille.

Kiinnostus SIBejä kohtaan on suurta, mutta asiantuntijoiden näkemykset ja tutkimustulokset niiden vaikuttavuudesta ovat ristiriitaisia.

Luukkanen suhtautuu SIBeihin epäillen.

”Vaikuttavuussijoittaminen toimii parhaiten, kun pysytään sillä puolella, missä yksityinen sektori on omimmillaan, eli ei olla käyttämässä sitä jonkinlaisena mekanismina julkisten palvelujen tuomiseen yksityiselle sektorille.”

Vaikka vaikuttavuussijoittaminen suuntautuisi kehitysmaihin ja keskittyisi yksinomaan perinteiseen yritystoimintaan, kehitysrahoituksen näkökulmasta siinä on ongelmansa. Isoimpia niistä ovat demokratian ja läpinäkyvyyden puute.

”Päätöksiä tekevät rahan omistajat, jotka ovat liikkeellä omalla agendallaan. Pitää arvioida tapauskohtaisesti, minkälaisia riskejä on ja realisoituvatko ne.”

Keskustelua menetelmistä, standardeista ja läpinäkyvyyden lisäämisestä käydään, mutta ei siellä missä kehitysrahoituksesta perinteisesti puhutaan, vaan esimerkiksi vaikuttavuussijoittamisen yhteistyöjärjestöjen tasolla.

Luukkasen mielestä kehitysyhteistyöstä, sen rahoituksesta ja riskeistä kiinnostuneiden olisi hyvä seurata, mitä vaikuttavuussijoittamisen saralla tapahtuu. Mitkä tahot pääomasijoituksia kehitysmaissa tekevät, millaista vaikuttavuutta niillä haetaan ja millä ehdoilla?

”Se ei ehkä ole kovin seksikästä eikä dramaattista tai radikaalia, sillä sijoittaminen on äärettömän teknistä puuhaa. Mutta ne pienetkin yksityiskohdat voivat olla ratkaisevan tärkeitä.”

Artikkeli on osa maailma.netin vuosina 2017–2018 toteutettavaa Kehityksen edistysaskeleita -juttusarjaa. Sarjassa käsitellään kehitysmaissa viime vuosina tapahtunutta edistystä sekä käsitellään kestävään kehitykseen liittyviä ongelmia rakentavasti. Hanke saa ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatustukea. Lisätietoa juttusarjasta täällä.

Juttusarjan kaikki jutut täällä.

Oletko 16–24-vuotias ja haluat antaa palautetta sarjan jutuista? Lisätietoa täällä!