Mariana Dinun ei tarvitse enää kerjätä – Uusi järjestöhanke on tuonut töitä jo 18 romanille

Mariana Dinu, 43, työskentelee romanien päiväkeskuksessa Hirundossa Helsingissä neljänä päivänä viikossa. Yhtenä päivänä viikossa hän siivoaa Työtä ja toivoa -hankkeen keikkapoolin kautta.

Tammikuussa hän palaa kotikyläänsä Valea Seacaan, Romanian Bacaun piirikuntaan. Siellä odottaa perhe, seitsemän aikuista ja yhdeksän lasta. Nuorin lapsi, Bibiana, 17, odottaa kaksosia, ennestään hänellä on nelivuotias poika.

”Minulla ei ole koskaan ollut lapsuutta. Enkä ole voinut estää sitä, että kohtaloni on toistunut tyttärelläni”, Mariana toteaa surumielisesti.

Hän ja 17 muuta romania ovat työllistyneet Helsingin Emmaus-järjestön ja Diakonissalaitoksen kehittämän Työtä ja toivoa -hankkeen ansiosta.
Sen tavoitteena on työllistää romanikerjäläisiä siivous-, puutarha- ja kunnostustöihin. Hanke on herättänyt huomiota ulkomaillakin. Se on saanut Euroopan sosiaalirahaston rahoituksen vuosiksi 2018–2019.

Mariana Dinu on yksi romaneista, joita alkoi tulla Suomeen sen jälkeen, kun Romania ja Bulgaria vuonna 2007 liittyivät Euroopan unioniin. Nykyään heitä on Helsingissä talvisin 300–400, kesäisin 700–800.  He keräävät pulloja, musisoivat, myyvät Iso Numero -lehteä ja kerjäävät.

Eniten romaneja tulee Dinun kotimaasta Romaniasta, jossa heitä myös elää Itä-Euroopan maista eniten, 22-miljoonaisesta väestöstä noin kaksi miljoonaa. Maa on EU:n köyhin. Lähes puolet kaikista työntekijöistä ansaitsee alle 200 euroa kuussa.

Samankaltainen on romaniväestön tilanne Bulgariassa, Unkarissa, Tšekissä ja Slovakiassa.

Kova lapsuus

Köyhyys Romaniassa liittyy valtiososialismin romahtamiseen, sosiaaliturvan leikkaamiseen, talouden yksityistämiseen ja siihen, että maan EU:hun liittymisen aikoihin osui myös maailmanlaajuinen finanssikriisi. Romaneita painaa lisäksi monisatavuotinen historia orjina omassa maassaan, oikeudettomuus ja syrjintä. Romanit olivat Romaniassa orjia 500 vuotta, 1850-luvulle saakka.

Mariana Dinu syntyi viidentenä 12-lapsiseen perheeseen Constantan kaupungissa. Kun tyttö oli kahdeksanvuotias, äiti hylkäsi heidät. Marianan päätehtäväksi tuli hoivata nuorempiaan. Vanhemmat sisarukset hankkivat toimeentuloa työskentelemällä valtion kolhoositilalla. Tuolloin, sosialismin aikana, romanit pakotettiin asumaan tietyillä alueilla ja tekemään tiettyjä töitä.  

Vuoden kuluttua isä, rakennusmies, kuoli tapaturmaisesti. Valtio pakotti äidin palaamaan lastensa luo. Myös Mariana aloitti ansaintatyöt kolhoosin pelloilla. Siellä olivat työskennelleet isovanhemmatkin.

Äiti löysi kolhoosin siirtotyöläisten joukosta 17-vuotiaan pojan, joka ei juonut eikä polttanut, ja naitti 12-vuotiaan tyttärensä hänelle. Kun satokausi päättyi ja poika palasi vanhempiensa kanssa kotiin, 500 kilometrin päässä sijaitsevaan Valea Seacan kylään, Mariana muutti mukana.

Nyt alkaa uusi elämä, hän ajatteli.

Mariana sai lapsen jo 12-vuotiaana. Lapsi oli keskonen. Oikeastaan hänen ei olisi koskaan pitänyt synnyttää. Hänen napansa on niin ohut – sikiön jalat kuulsivat läpi – ja vatsa pieni, että myös seuraavat kolme lasta piti synnyttää keskosina.

Hänelle on myös tehty useita abortteja. Raskauksien jäljiltä elimistö on pahasti vaurioitunut.

Kaksi vuotta avioitumisen jälkeen Marianan äiti kuoli. Valtio otti huostaansa kolme nuorempaa veljeä, eikä heistä ole sen koommin kuultu.

Aviomies työskenteli päiväpalkkalaisena, ei juonut, ei polttanut eikä ollut ”tavallista väkivaltaisempi”. Viime vuodet, infarktin jälkeen, hän on ollut kotosalla ja huolehtinut lastenlapsista.

Diktaattorin aikana romaneilla oli oikeuksia

Jotta lapset olisi hyväksytty koulussa, Mariana puki heidät samoin kuin valtaväestön lapset. Kovalla työllä hän sai myös hankittua, mitä koulu vanhemmilta edellytti: rahaa puhdistusvälineisiin, ikkunakaihtimiin, mihin milloinkin, ja teki peitot ja tyynyt, jotta pulpetissa tarkeni talvella.

Hän muistelee diktaattori Ceausescua hyvällä. Sosialismi oli ankaraa aikaa, mutta romaneilla oli silloin kansalaisoikeudet kouluun, työhön ja eläkkeeseen.
Kommunismin kaaduttua ammattitaidottomat romanit ovat jääneet kokonaan epävarman harmaan talouden armoille. Virallisen tasa-arvon päätyttyä he ovat joutuneet jälleen yhteiskunnan ulkopuolelle.

”Kukaan ei jätä lapsiaan ja tule ulkomaille istumaan alas kylmään ja nukkumaan metsään, jos ei ole syytä.”

Kun lapset kasvoivat, Mariana lähti Ruotsiin kerjäämään. Siitä puhuminen ei ole helppoa.

”Minulla ei ole ollut voimaa katsoa ihmisiä silmiin. Kun vanha nainen kädet vavisten etsii kukkarostaan kolikoita, minua hävettää. Olen nuori ja työkykyinen, ja vanhus säälii minua. Miksi on näin? Tämä kysymys on aina mielessäni.”

Valtaosa kerjäläiselle rahaa antavista on yli 60-vuotiaita naisia. Nuoret suhtautuvat romaneihin vihamielisesti, paitsi tummaihoiset. Jotkut yrittävät ostaa seksiä. Se on hänelle äärimmäisin loukkaus.

”Kukaan ei jätä lapsiaan ja tule ulkomaille istumaan alas kylmään ja nukkumaan metsään, jos ei ole syytä. Se on pelottavaa ja riski terveydelle. Joku sylkee kuppiin, joku heittää sen pois. Mutta se on riskin arvoista perheenjäsenille, koska vaihtoehtoa ei ole.”

Kerjäämällä saatavat summat ovat merkittäviä suhteessa romanien ainoaan varmaan sosiaaliturvaan, lapsilisään, joka on 20 euroa kuussa.

Tytär pakotettiin naimisiin

Mariana Dinu on ollut monta kertaa Ruotsissa kerjäämässä rahaa poikansa Sorinin, 24, ammattiajokorttia varten. Hän saikin siihen rahat kokoon.

”Mutta työhaastattelussa työnantaja kysyi, onko Sorin romani. Olen opettanut lapseni rehellisiksi. Nyt hän tekee maatöitä tai pimeitä autokeikkoja.”

Vanhimmalla pojalla Cosminilla, 30, on hevonen ja hän ajaa vihanneskuormia. Culita, 26, on päivätöiden varassa. Kaikki he asuvat puolisoidensa ja lastensa kanssa Marianan kahden huoneen kodissa.

Bibiana-tytär on harvinaisen vaaleaihoinen ja kaunis.

”Kun hän oli 12-vuotias, kylän miehet alkoivat vaatia häntä vaimoksi pojalleen. He uhkasivat polttaa talomme ja ryöstää tytön, jos emme suostu. Tein kaksi kertaa ilmoituksen poliisille, turhaan. Minun oli otettava Bibiana pois koulusta ja annettava hänet vaimoksi”, Mariana kertoo pää painuksissa.  

Järjestö tuli kylään

Marianan elämä muuttui, kun romanialainen E-Romnja-järjestö alkoi työskennellä Valea Seacan yhteisössä nimenomaan naisten ja tyttöjen oikeuksien puolesta. E-Romnjaa tukee Diakonissalaitos.

Kylään on perustettu keskusteluryhmiä. Ihmiset ovat saaneet henkilöllisyystodistukset. Tyttöjä on pantu kouluun. Kotiväkivalta ja lapsiavioliitot on kyseenalaistettu. Viranomaisiin on saatu yhteyksiä. Ensimmäistä kertaa.

Mariana Dinun elämä on alkanut muuttua. Hänestä on tullut E-Romnjan aktivisti ja kontaktihenkilö.

 ”Ennen en osannut kunnolla tervehtiäkään ketään. En ole koskaan ollut onnellinen. Nyt minusta on tullut vahva nainen. Olen ylpeä siitä että olen kasvattanut neljä lasta ja saanut työtä Helsingistä”, hän hymyilee.